Ukrainassa on jo yli kaksi vuotta haettu sotilaallista ratkaisua Venäjän laajamittaisen hyökkäyksen kärjistämään konfliktiin. Rauhanneuvotteluista puhuminen on leimattu ”Venäjä-mielisyydeksi” tai vähintäänkin ennenaikaiseksi. Nyt on viimeinkin sotapuheen rinnalle noussut keskustelu diplomaattisista neuvotteluista ja rauhasta.

Kumpikaan osapuoli ei ole kyennyt saamaan sotilaallista voittoa ja riskit sodan laajenemisesta kasvavat. Sodan inhimilliset, taloudelliset, ekologiset ja muut laskut ovat valtavat. Poliittiset ja geopoliittiset seuraukset ovat alkaneet arveluttaa yhä enemmän monia päättäjiä. Ainoa varma hyötyjä on aseteollisuus.

Sodan laajenemisen vaaroista kertoo se, että samaan aikaan kun Venäjältä on kuultu uhkauksia ydinaseiden käytöstä, on Ukraina iskenyt kevään lopulla jo kahdesti Venäjälle ydinohjusten varhaisvaroitusjärjestelmän tutka-asemiin.

Yksipuoliset lähtökohdat ongelmana

Rauhanneuvottelujen sijasta Ukrainan johto tukijoineen halusi järjestää Sveitsissä korkean tason kansainvälisen rauhankokouksen, johon ei kutsuta Venäjää. Jo tästä lähtökohdasta seurasi se, että noin puolet valtioista ei lähettänyt sinne edustajaa ja osa lähetti vain tarkkailijan. Poissa oli muun muassa Kiina ja suurin osa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan valtioista. Toisaalta presidentti Putin helpotti Venäjän syrjäyttämistä toistamalla vaatimuksia, joiden mukaan Ukrainan pitäisi luopua jopa Venäjän tähän mennessä valtaamaa laajemmista alueista.

Sveitsin kokouksen hyväksymästä tiedonannosta jätettiin pois suurin osa Ukrainan esittämän rauhanaloitteen kymmenestä kohdasta. Typistettyäkään lausumaa eivät allekirjoittaneet muun muassa Etelä-Afrikan, Intian, Indonesian, Kolumbian, Meksikon ja Saudi-Arabian sekä tarkkailijana kokoukseen osallistuneen Brasilian edustajat.

Kokouksen yksipuolisten lähtökohtien ohella kritiikkiä ovat herättäneet myös Yhdysvaltojen ja EU:n kaksoisstandardit niiden tukiessa samaan aikaan Israelia, joka on vallannut laittomasti Palestiinan alueita ja toteuttaa kansanmurhaa Gazassa.

Vaihtoehtona dialogi ja neuvottelut

Kiina ei osallistunut kokoukseen. Se on itse käynyt sodan alusta alkaen keskusteluja niin Ukrainan kuin Venäjän johdon kanssa, ja myös laajemmin. Kiinan mielestä sodan jatkumisen ja laajenemisen uhkien lisäksi pitää ottaa huomioon sodan juurisyyt, Ukrainan suvereniteetin turvaaminen ja Venäjän legitiimit turvallisuushuolet. Se on arvostellut ydinaseilla uhkaamista (Venäjä) ja sotilasliittojen laajentamista (Nato).

Toukokuussa Brasilia ja Kiina tekivät yhteisen kuuden kohdan aloitteen rauhanneuvotteluista, joihin osallistuisivat sekä Ukrainan että Venäjän edustajat. Sen mukaan vain dialogi ja neuvottelut ovat tie rauhaan. Kiinalaismedian mukaan noin sata maata on vastannut aloitteeseen positiivisesti.

Kääntyykö tuuli Suomessakin?

Vielä vähän aikaa sitten Suomen poliittinen johto julisti, että ”Venäjän kanssa ei voi neuvotella, Venäjä uskoo vain voimaan”. Rauhanneuvottelujen esittäminen tuomittiin ”pelaamisena Putinin pussiin”, vaikka mahdollisesti jopa sadat tuhannet ihmiset ovat kuolleet ja suuret alueet Ukrainassa tuhottu.

Nyt tasavallan presidentti Stubb kertoi Sveitsin kokouksesta: ”Jos rauhasta ei puhuta, sitä ei koskaan saavuteta.” Hänen mukaansa ”on ilman muuta selvää, että jossain vaiheessa Venäjä on tuotava neuvottelupöytään, mutta missä vaiheessa, sen päättää Ukraina”.

Ukrainalla on tietysti oikeus puolustautua hyökkäystä vastaan ja määritellä omat tavoitteensa rauhalle. Mutta sanansa sanottavana on muillakin. Se nähtiin aikoinaan Minskin sopimuksen ja Venäjän hyökkäyksen jälkeen Turkissa käytyjen Ukrainan ja Venäjän rauhanneuvottelujen kohdallakin. Rauhanneuvottelujen mahdollisuuksia ajatellen mielenkiintoinen on Ukrainan vahvimman tukijan, Yhdysvaltojen presidentin äskettäinen lausunto, että hän ei ole valmis tukemaan Ukrainan ”natoistamista”.

Ukrainan presidentti pyysi Suomea edistämään prosessia isännöimällä alemman tason valmistelevia keskusteluja. Ottaako Suomen ulkopoliittinen johto tähän vastatessaan huomioon myös Kiinan, Brasilian, Afrikan maiden, Vatikaanin ja muut aloitteet rauhankeskusteluista, joissa ovat mukana sekä Ukraina että Venäjä? Entä tarvitaanko reaalisten rauhanneuvottelujen aikaansaamiseksi joidenkin maiden muodostama välittäjäryhmä?

 

(Artikkelin kuva Toivo Koivisto)