Suomi harjoittaa ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaa ja vahvistaa oikeusvaltioperiaatetta. Näin ainakin Sanna Marinin hallitusohjelman mukaan. Mutta mihin nämä periaatteet jäivät, kun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta linjasi eilen, että venäläisten matkailijoiden tulo Suomeen kielletään kokonaan, kauttakulku muihin Schengen-maihin estetään ja jo myönnetyt viisumit voidaan mitätöidä.

Linjaus aiotaan toteuttaa jo lähipäivinä pelkällä valtioneuvoston periaatepäätöksellä. Vielä muutama viikko sitten ulkoministeri katsoi, että tällainen päätös olisi EU-oikeuden ja Schengen-sopimuksen vastainen. Oikeuskanslerinkin mukaan siihen tarvittaisiin EU-päätös tai vähintäänkin kansallinen lainsäädäntö. Turvallisuusviranomaiset puolestaan kieltäytyivät pääministerin julkisesta painostuksesta huolimatta toteamaan, että kaikki Suomeen tulevat venäläiset muodostaisivat turvallisuusuhkan, joka Schengen-sopimuksen mukaan oikeuttaisi estämään maahantulon.

Nyt on sitten keksitty perustella venäläisten matkailijoiden maahantulon kieltämistä ”Suomen kansainvälisen aseman vakavalla vahingoittumisella”.  Oikeuskanslerin avustamana hallitus tulkitsee nyt, että Venäjän osittaisen liikekannallepanon perusteella venäläiset muodostavat kollektiivisesti uhan Suomen kansainvälisille suhteille. Maahantulo aiotaan estää kaikilta niiltä, joilla ei ole perhesyitä tai vastaavia erityisiä syitä tulla. Ja tämä on tarkoitus tehdä pelkällä valtioneuvoston periaatepäätöksellä, ilman lainmuutoksia tai uusia EU-tason päätöksiä.

Uusi perustelu herättää monia kysymyksiä.

Miten venäläiset matkailijat vahingoittavat vakavasti Suomen kansainvälistä asemaa? Tässähän ei puhuta siitä, onko joukossa joku pahoin aikein, vaan kaikista.

Vaikka matkailijoiden määrä on vähän kasvanut, se on alle kymmenesosa siitä, mitä ennen koronapandemian alkua. Asevelvollisuusikäisten nuorten miesten osuus tulijoista on lisääntynyt ja ainakin jotkut kertovat syyksi sen, että eivät halua joutua hyökkäyssotaan Ukrainaan. Miten Suomen asemaa ja kansainvälisiä suhteita vahingoittaa se, jos tätä kautta voi välttää joutumisen Venäjän armeijaan? Pikemminkin voi ajatella, että muualla ihmetellään, miksi Suomen hallitus haluaa vaikeuttaa venäläisten mahdollisuuksia välttää joutumista sotimaan Ukrainaan. Putinin hallinto voi ehkä olla siitä tyytyväinen, mutta Ukrainaa se ei ainakaan auta.

Mihin Eurooppaan kuulumme?

Kun Baltian maat ja Puola esittivät elokuussa Sanna Marinin hallituksen tukemana, että EU päättäisi viisumikiellosta venäläisille turisteille, unionin jäsenmaiden hallitusten enemmistö torjui tällaisen linjan. Keskeinen perustelu viisumikiellon torjumiselle oli se, että kansainvälisen oikeuden ja oikeusvaltion periaatteiden mukaan ihmisiä ei saa rangaista tai syrjiä heidän syntyperänsä tai kansallisuutensa perusteella. Valtioiden johtajien rikoksista ei myöskään voi syyllistää kaikkia kansalaisia. Erityisen selvää tämä on tietysti Venäjän kaltaisessa autoritaarisen valtiossa, jossa kansalaisilla ei ole todellisia vaikutusmahdollisuuksia. Viisumikielto voi myös vahvistaa Putinin sodalle ja osittaiselle liikekannallepanolle esittämiä perusteluja lännessä vallalla olevasta venäläisvastaisuudesta.

Suurin osa EU:n jäsenvaltioista ei ole ottanut käyttöön viisumikieltoa venäläisille. Sama koskee Norjaa ja monia muita maita. Pääosa venäläisten ulkomaanmatkoista tehdään lentokoneilla ja suuntautuu muualle kuin Suomeen. Uutistietojen perusteella päätös liikekannallepanostakin on lisännyt matkoja ennen muuta niihin maihin, joihin ei tarvita viisumia tai Turkin kaltaiseen maahan, jonka kautta voi jatkaa myös Schengen-alueelle.

Sotapuhe, entä rauha?

Mistä kansainvälisistä suhteista hallitus on siis huolissaan? Presidentti Sauli Niinistön eilinen lausunto valaisee tätä: ”Suomi oli jäämässä ainoaksi maaväyläksi sallia mahdollisuus venäläisille kulkea maihin, joihin oli torjuttu heidän tulemisensa”. Eli kyse onkin Virosta, muista Baltian maista ja Puolasta, joiden hallitukset ovat kieltäneet venäläisten matkailijoiden tulon.

Tämäkö on se viitekehys, jossa Suomen hallitus tekee ulko- ja turvallisuuspoliittisia ratkaisuja – sivuuttaen samalla kansainvälisen oikeuden, oikeusvaltion ja EU-maiden yleisen linjan? Missä on tuki venäläisille sodanvastustajille ja missä rauhaan tähtäävä diplomatia?

Haluammeko todella kuulua kovempaa Venäjän vastaista linjaa ajavaan Baltian maiden ja Puolan ryhmään? Ja vieläpä tilanteessa, jossa Ukrainan sota uhkaa laajentua suoraksi sotilaalliseksi yhteenotoksi Venäjän ja Naton välillä. Kun tähän liittyvät vielä puheet siitä, että ”me olemme sodassa” ja ”me voitamme tämän sodan”, valmius ottaa Suomeen Naton tukikohtia ja lähettää joukkoja Natoon, on syytä olla huolissaan. Kovilla puheilla pyritään ilmeisesti myös vastaamaan kokoomuksen ja perussuomalaisten haasteeseen, mutta ei tarjota vaihtoehtoa sotapolitiikan vaaralliselle kierteelle eikä myöskään oikeistolle.