Venäjän päätös tunnustaa Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloiksi julistautuneiden alueiden hallinnot itsenäisiksi valtioksi ja viedä sotilasjoukkoja ”rauhanturvaamisen” nimissä niiden alueelle lisää laajan sodan uhkaa Euroopassa. Presidentti Putinin eilen illalla ilmoittamat toimet rikkovat räikeästi YK:n, Ety-järjestön ja Minskin sopimuksen periaatteita ja tavoitteita, joiden toteuttamista Venäjä on muilta vaatinut.

Sotilaallisella voimalla uhkaaminen, pyrkimys vahvistaa omaa turvallisuutta toisen kustannuksella ja naapurimaan, Ukrainan suvereniteetin loukkaaminen eivät ole perusta, jolle voidaan rakentaa uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää, jonka tarpeesta Venäjän johto on puhunut. Venäjän toimet Itä-Ukrainassa ovat vain jyrkentäneet vastakkainasettelua ja eristäneet Venäjää. Samalla ne ruokkivat Venäjä-vastaisuutta ja Naton kannatusta.

Presidentti Putinin eilen esittämissä perusteluissa korostuivat nationalistiset ja suurvaltapoliittiset lähtökohdat ja tavoitteet. Samalla hän käänsi selkänsä niin rauhanliikkeen ja monien vasemmistopuolueiden kuin muun muassa Ranskan ja Saksan valtiojohtajien pyrkimyksille löytää diplomaattisia ratkaisuja. Hän haki nykyinen kriisin juuria jopa siitä, että Vladimir Leninin johdolla kommunistipuolue rakensi Lokakuun vallankumouksen jälkeen liittovaltiota, jonka lähtökohtiin kuului kansojen itsemääräämisoikeuden tunnustaminen, aina eroamiseen asti.

Kriisin kärjistymiseen ovat johtaneet monet jo pidempään kasautuneet tekijät, kuten Naton laajentaminen ja epäluottamus Minsk II -sopimuksen toteuttamiseen, jonka piti turvata Ukrainan rauha ja mm. Donetskin ja Luhanskin alueiden erityisasema. Putinin hallinnon ohella tästä ovat osaltaan vastuussa Ukrainan ja Yhdysvaltojen hallitukset. Muun muassa Ranskan ja Saksan johtajien useista esityksistä huolimatta Ukrainan presidentti ja hallitus eivät suostuneet neuvotteluihin Minskin sopimuksen toteuttamisesta. Yhdysvaltojen johto on puolestaan keskittynyt pikemminkin sotapuheisiin ja Naton toiminnan laajentamiseen (vastoin aiempia sitoumuksia) kuin hakemaan sopua neuvotteluilla.

Sopimalla, ei sotimalla

Entä nyt, miten eteenpäin? Vaikea sanoa. Tärkeintä nyt on ehkäistä konfliktin kärjistyminen laajamittaiseksi sodaksi. Se edellyttää malttia ja rakentavien kompromissien etsimistä kaikilta kriisin osapuolilta.

Eniten kriisistä ja sodasta kärsivät tavalliset ihmiset niin Ukrainassa kuin Venäjällä – ja esimerkiksi pakotteiden ja vastapakotteiden sekä asevarustelun kautta myös meillä ja muualla. Nyt tarvitaan kansalaisdiplomatiaa hallitusten painostamiseksi, rauhanliikkeen toiminnan laajentamista ja kansalaistoiminnan yhteyksiä yli konfliktin valtiollisten rajalinjojen. Siksi aion itsekin lähteä torstaina rauhanjärjestöjen mielenosoitukseen, jossa vaaditaan Venäjää vetämään sotilasjoukkonsa pois Ukrainasta ja neuvotteluja ongelmien ratkaisemiseksi rauhanomaisin keinoin.

Meillä Suomessa on erityinen vastuu siitä, että jännitystä ei lisätä myöskään Pohjolassa ja Itämeren alueella. Asevarustelun kiihdyttämisen, asekauppojen, Nato-maiden sotaharjoituksiin osallistumisen ja Naton laajentamisen sijaan tarvitaan rauhanpolitiikan aloitteita.

 

(Artikkelin kuva rauhanjärjestöjen mielenosoituksesta 14.2.2022 Toivo Koivisto)