Vastaesitys periaatepäätökseen lausunnosta sote- ja maakuntauudistukseen

2.11.2016

– 2.11.2016
Sipilän hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistukseksi ei tuo ratkaisuja palvelujen tärkeimpiin ongelmiin, kuten perustason resurssien puute, eriarvoisuus palvelujen saatavuudessa, ennaltaehkäisevän toiminnan vähyys ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien puute. Esitys ei johda terveys- ja hyvinvointierojen kaventumiseen. Se ei turvaa lähipalveluja eikä luo sujuvia palvelukokonaisuuksia, vaan edellyttää kolmen miljardien menovähennystä, palvelujen yhtiöittämistä ja yksityisten markkinoiden laajentamista.

Maakuntavaltuusto esitetään valittavaksi vaaleilla, mutta sille ei anneta todellista valtaa. Maakuntahallinto tarkoittaa enemmänkin kuntien itsehallinnon piiriin nyt kuuluvien asioiden siirtämistä suurelta osin valtion ja yhtiöiden valtaan, mikä kaventaa demokratiaa.

Tällainen uudistus on syytä hylätä. Esitämme uutta valmistelua uudelta perustalta, jossa perustason palvelujen järjestämisvastuu säilyy kunnissa ja perustason palveluja parannetaan, erikoistason palvelut ja valtion aluehallinnon tehtävät kootaan maakuntavaltuuston alaisuuteen, maksujen korotuksilla ei vaikeuteta pienituloisten palvelujen saantia, julkisten palvelujen rahoitusta vahvistetaan progressiivisen verotuksen pohjalla ja kehitetään osallistuvaa lähidemokratiaa.

Esimerkiksi Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginjohtajien ehdotus pääkaupunkiseutua koskevaksi erillisratkaisuksi tarjoaa pohjaa, jolta voidaan valmistella laajemminkin kuntia ja maakuntia koskeva vaihtoehto.

Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen tavoitteena on kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä hillitä palveluista aiheutuvia kustannuksia 3 miljardilla eurolla vuoteen 2029 mennessä.

1. Voidaanko esityksellä kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Jos ei, niin miten ehdotusta tulisi siltä osin muuttaa?

– Kokonaisuutena arvioiden esitys lisää eriarvoisuutta palvelujen saatavuudessa eikä kavenna terveys- ja hyvinvointieroja. Uudistuksessa perustason palvelut ovat jääneet toissijaiseksi erikoistason palveluihin nähden ja sosiaalipalvelut ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Samalla palvelujen järjestäminen ja tuottaminen irtoaa niistä ihmisistä ja yhteisöistä, joiden tarpeista sen pitäisi lähteä. Esitetys pirstoo palveluketjuja, mikä vaikeuttaa terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista. Tästä joutuvat kärsimään etenekin pienituloiset ja ne, jotka tarvitsevat monia sosiaali- ja terveyspalveluja. Ns. valinnanvapauden korostaminen ei ota huomioon sitä, että ihmisillä ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia tehdä valintoja. Uudistukseen liittyvät säästötavoitteet ja kilpailuttaminen ovat lisäksi omiaan keskittämään palveluja isoihin keskuksiin ja heikentämään lähipalveluja.

– Ehdotus pitää muuttaa perusteitaan myöten. Järjestämisvastuu erityistason palveluista (erikoissairaanhoito ja erityistason sosiaalipalvelut) on perusteltua keskittää maakuntatasolle. Sen sijaan perustason palveluissa järjestämisvastuu tulee säilyttää kunnilla. Näin voidaan turvata myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannalta keskeinen sote-palvelujen yhteys kunnan muihin toimintoihin, kuten päiväkoteihin, kouluihin, nuorisotyöhön ja asuntotoimeen. Kunnilla ja maakunnilla tulee olla oikeus myös tuottaa itse palveluja. Yhtiöittämispakosta tulee luopua. Perustason palvelujen resursseja tulee vahvistaa mm. kuntien valtionosuuksia korottamalla ja saattamalla pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin.

2. Antaako esitys riittävät edellytykset saavuttaa 3 miljardin euron kustannusten kasvun hillinnän tavoite? Jos ei, miten tavoitteen saavuttamisen edellytyksiä voitaisiin parantaa?

– Tavoite on virheellinen. Sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään Suomessa asukasta kohti vähemmän rahaa kuin useimmissa muissa OECD-maissa. Etenkin perustason palvelujen parantaminen ja muun muassa väestörakenteen muutokseen liittyvä palvelutarpeiden kasvu edellyttävät resurssien lisäämistä.

– Tilaaja-tuottajamalli, yhtiöittämispakko, perustason palvelujen irrottaminen kunnista ja valtavat palvelukeskukset johtavat todennäköisesti siihen, että kustannusten hallinta ja hillintä on vaikeaa. Vaikutusten arviointia vaikeuttaa ns. valinnanvapautta ja rahoitusta koskevien konkreettisten esitysten puuttuminen.

– Esitys pitäisi valmistella uudelleen niin, että vahvistetaan ennaltaehkäisevää ja perustason työtä, huomioidaan myös työterveydenhuolto ja puretaan rahoitusmallit, jotka siirtävät verovaroja yksityiseen hoito- ja hoivabisnekseen. Terveyskeskusten ja muiden palvelujen maksujen korottamisen sijasta on alennettava maksuja ja laajennettava maksuttomia palveluja.
3. Toteutuuko demokratia esityksessä riittävällä tavalla? Jos ei, miten esityksen kansanvaltaisuutta voisi vahvistaa?

– Demokratian kannalta on hyvä ja tärkeää, että maakuntatason hallintoon tulee kansalaisten vaaleilla valitsema valtuusto. Demokratiaa edistää, että tämän valtuuston alaisuuteen kootaan nykyistä hajanaista valtion aluehallintoa ja kuntayhtymiä.

– Esitys ei kuitenkaan turvaa demokratian toteutumista alkuunkaan riittävällä tavalla. Demokratian sijasta korostuu yhtäältä yhtiövalta palvelujen tuottamisessa ja toisaalta valtion tiukka ohjaus (budjettiraamit, menokatot). Palvelujen yhtiöittäminen ja yksityistäminen rajoittaa päätöksenteon julkisuutta ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Itsehallintoa rajoittaa myös se, että maakunnalla ei ole verotusoikeutta. Suhteessa valtioon korostuu itsehallinnon sijasta valtion harjoittama kontrolli ja ministeriön laajat valtuudet ohjata tiukasti maakuntien toimintaa. Maakuntavaltuustolla ei ole valtaa päättää palvelujen kehittämisestä asukkaiden tarpeita vastaavasti. Palvelujen tuottamista koskevat päätökset tehdään yhtiöissä, joiden toimintaa ohjaa yhtiön etu ja voittojen tavoittelu omistajille.

– Kansanvaltaisuuden vahvistamiseksi pitää luopua yhtiöittämisvelvoitteesta ja mallista, jossa tilaaja ja tuottaja pitää irrottaa toisistaan. Päätöksenteon tulee olla avointa ja julkista. Perustason palveluissa järjestämisvastuu ja päätösvalta pitää säilyttää kunnissa. Kunnissa tulee kehittää osallistuvaan budjetointiin ja lähidemokratiaa. Maakuntavaltuustoa valittaessa tulee turvata suhteellisuuden toteutuminen, mikä edellyttää mm. riittävän suuria valtuustoja. Lisäksi maakuntavaltuustoilla tulee olla oikeus asettaa alueellisia jaostoja/lautakuntia. Maakunnalla tulee olla myös verotusoikeus niin, että verotus on progressiivista ja koskee myös pääomatuloja. Osa maakunnan rahoituksesta tulee olla valtionosuuksia, jotta voidaan tasoittaa alueellisia eroja. Samalla on turvattava kuntien riittävä rahoitus ja ulotettava kuntavero koskemaan myös pääomatuloja.
Kysymyksiä maakuntalaista

4. Muodostaako maakuntalaki tarkoituksenmukaisen yleislain tulevien maakuntien hallinnon ja talouden järjestämiselle?

– c. ei pääosin.
Maakuntalaki pohjaa kuntalakiin ja varmaan toimii monelta osin tarkoituksenmukaisesti. Esitykseen sisältyy kuitenkin ongelmia: Maakunnilla ei ole mahdollisuuksia kehittää omaa tuloa tuovaa liiketoimintaa. Maakunnat eivät voi ratkaista itsenäisesti investointeja eivätkä kehittää talouttaan useamman vuoden aikajänteellä tehtävillä ratkaisuilla.
5. Maakuntalain 2 luvussa määritellään maakunnan tehtävät. Onko maakunnalle esitetty tehtäväkokonaisuus uudistuksen tavoitteiden näkökulmasta tarkoituksenmukainen?

– d. ei.
Maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuollossa on määritelty liian laajoiksi. Ne pitäisi rajata pääsääntöisesti vain erikoistason palveluihin. Perustason sote-palvelujen järjestäminen kuntien toimesta turvaa paremmin myös kuntien edellytykset huolehtia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Koulupsykologi- ja kuraattoripalvelujen siirtäminen maakuntien vastuulle ei ole perusteltua, ne pitää säilyttää kuntien vastuulla.

– Ehdotettu malli, jossa 18 maakunnasta vain 12 on laajojen päivystyspalvelujen maakuntia, on alueellisen tasa-arvon kannalta kyseenalainen. Esimerkiksi Helsingin sosiaali- ja kriisipäivitys on syytä säilyttää kaupungin toimintana. Sama koskee pelastustoimea. Ympäristöterveydenhuollon vastuu on syytä säilyttää kunnissa tai ainakin antaa mahdollisuus sopia sen järjestämisestä kunnan toimesta. Kulttuuritoimi tulee jatkossakin kuulua kunnalle ja se on syytä siirtää maakunnan vapaaehtoisiin tehtäviin ja poistaa maakunnan tasolta kulttuuristrategian määrittely.

– Alueellisten työ- ja elinkeinopalvelujen osalta maakuntatason ohella pitää olla mahdollisuus huolehtia näiden palvelujen järjestämisestä kuntatasolla. Kuntien ohella maakunnilla tulee olla myös mahdollisuus kehittää julkisia liikelaitoksia.

– Kaavoitusta koskevat esitykset maakuntakaavasta ovat tarkoituksenmukaisia. Nykyinen maakuntakaavan ohjaava vaikutus kuntiin säilyy ja se on syytä ottaa huomioon yleiskaavoja tehtäessä. Kuntien oikeutta kaavoitukseen ei pidä kaventaa.

– Joukkoliikenteen osalta tarvitaan maakuntatasolla tapahtuvaa suunnitelmien yhteensovittamista, mutta kunnilla ja kuntayhtymillä tulee säilyä joukkoliikenteen järjestämisessä päätösvalta.

6. Maakuntalain 5 luvussa säädetään maakunnan asukkaiden osallistumisoikeuksista.

Ovatko osallistumisoikeudet turvattu esityksessä riittävällä tavalla?

– d. ei.
Esitys siirtää päätöksentekoa perustason palveluista etäälle asukkaista ja yhtiöittää palvelut. Tämä heikentää asukkaiden osallistumisoikeuksia. Maakuntalaissa esitettyjen osallistumista ja vaikuttamista koskevien kohtien lisäksi maakunnan tehtäväksi pitäisi määritellä kuntien itsehallinnon ja lähidemokratian edistäminen, mahdollisuus muodostaa alueellisia lautakuntia ja delegoida niille päätösvaltaa sekä kehittää osallistuvaa budjetointia. Kansanäänestyksiä pitäisi voida järjestää myös sitovina ja vaalien yhteydessä. Asukkaiden aloitteet tulee käsitellä maakuntavaltuustossa, ei vain saattaa sille tiedoksi.
7. Maakuntalain 9 luvussa säädetään maakunnan palvelulaitoksesta. Onko siitä esitetty säädettäväksi tuottamisen organisoinnin näkökulmasta tarkoituksenmukaisesti?

– d. ei.
Palvelulaitoksen rooli esityksessä on määritelty varsin yleisesti ja tavalla, jolla se voi käytännössä sivuuttaa maakunnan aseman palvelujen järjestämisessä. Kun palvelulaitos on itsenäinen oikeushenkilöksi, heikentyy maakuntavaltuuston rooli palveluja koskevassa päätöksenteossa. Kaksi erillistä organisaatiotasoa – maakunta ja palvelulaitos – joista jälkimmäisellä voi lisäksi olla yhtiöitä, ja joiden lisäksi on muita yhtiöitä ja yhteisöjä tuottamassa palveluja, vaikeuttaa toiminnan demokraattista ohjausta ja talouden hallintaa. Maakunnan roolin kaventumista kuvaa, että palvelulaitokselle tulee selvästi maakuntaa suurempi organisaatio. Näin päätösvaltaa palveluissa siirtyy poliittisesti valituilta elimiltä palvelulaitosta johtaville virkamiehille ja palveluja tuottaville yhtiöille ja yhteisöille.
8. Maakunnan talouden ohjaus perustuu erityisesti maakuntalakiin ja maakuntien rahoituslakiin. Ohjaavatko maakuntien rahoitusmalli ja maakuntalain mukainen taloudenohjausmekanismi maakuntien taloudenhoitoa tarkoituksenmukaisella tavalla?

– c. ei pääosin.
Maakuntien rahoitus perustuu valtion antamaan rahoitukseen, jonka keskeiseksi tavoitteeksi on asetettu kustannusten hillintä ja ”säästöt”. Maakunnilla ei ole esityksen mukaan mahdollisuutta kehittää omaa verotusta tai liiketoimintaa. Ne eivät voi suunnitella ja päättää itsenäisesti investoinneista tai velanotosta. Kun palvelujen tuottamisesta tehdään useamman vuoden sopimuksia, pitäisi myös maakunnalla olla mahdollisuus suunnitella talouttaan pidemmällä aikavälillä kuin vuotuisen budjettiohjauksen pohjalla. Ongelmana on myös se, että valtiovalta voi päättää valtionosuuksista eri perustein kuin investoinneista, jolloin maakunta sidotaan menoihin, joista vain osa on otettu huomioon valtionosuuksissa. Epäselvää on, miten turvataan kuntien omistukseen jäävien tilojen kunnossapidon ja peruskorjauksen rahoitus. Esitys ei turvaa ICT-järjestelmien yhteensopivuutta, jotka tulee esityksen mukaan järjestää markkinaehtoisesti kilpailuttaen. Tästä seurannee, että tuottajilla on käytössään osittain erilaisia ICT-palveluja.

9. Muut vapaamuotoiset huomiot maakuntalaista.
Kysymyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista:

10. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 4 §:ssä säädettäisiin palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä asiakkaita, mutta säännöksen mukaisten edellytysten täyttyessä palveluja voidaan koota suurempiin kokonaisuuksiin. Onko säännös palvelujen saatavuuden näkökulmasta tarkoituksenmukainen?

– c. ei pääosin.
Säädös ei turvaa peruspalvelujen järjestämistä lähellä eikä palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja saavutettavuutta. Palvelujen keskittäminen suurempiin yksiköihin yhdessä menojen säästötavoitteiden kanssa johtaa lähipalvelujen heikentymiseen. Tämä lisää eriarvoisuutta palvelujen saatavuudessa ja saavutettavuudessa.

– Sosiaalisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden turvaamiseksi palvelut pitäisi järjestää esitetystä poiketen pääsääntöisesti lähipalveluina kunnissa, jolloin myös päätöksenteko on lähellä ihmisiä. Maakunnan palvelulupaus ei saa lieventää perusoikeuksien tulkintaa. Sosiaaliset perusoikeudet pitää taata sitovalla lainsäädännöllä (esimerkiksi parantamalla hoito- ja hoivatakuuta koskevia konkreettisia velvoitteita). Yhdenvertaisuuden parantamiseksi tulee samalla vahvistaa kuntien rahoitusta.
11. Maakunnat muodostavat 5 yhteistyöaluetta, joista kussakin on 3–4 maakuntaa. Yhteistyöalueeseen kuuluvat maakunnat laativat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 16 §:n mukaisen yhteistyösopimuksen. Siinä maakunnat sopivat keskinäisestä yhteistyöstä palvelujen järjestämisessä ja toteuttamisessa. Sopimus on oikeudellisesti maakuntia sitova. Onko sopimuksen sitovuus perusteltua?

– b. kyllä pääosin.
Sopimuksessa tulee voida ottaa huomioon myös alueiden erityistarpeita, joita on eri tavoin niin kasvukeskuksissa kuin haja-asutusalueilla.
12. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 16 §:n mukaan laadittavassa yhteistyösopimuksessa on sovittava toimenpiteet palvelujen integraation varmistamiseksi. 23 §:n mukaisesti palvelun tuottajan velvollisuutena on valmistaa palveluketjujen integraation toteutuminen ja toimittava integraation edellyttämässä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Ovatko säännökset riittäviä asiakaslähtöisen integraation toteutumiseksi?

– d. ei.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiossa pääkysymys ei ole hallinto vaan moniammatillisten tiimien työn organisoiminen ja kehittäminen. Tilaaja-tuottajamalli, yhtiöittäminen, kilpailuttaminen ja ns. valinnanvapauteen liittyvä yksityisten yhtiöiden osuuden lisääntyminen pirstovat palvelukokonaisuuksia ja estävät yhtenäisten palveluketjujen kehittämistä. Maakunnan palvelaitoksen ja monien erilaisten yhtiöiden, järjestöjen ja säätiöiden sopimuksiin nojaava verkosto ei tuota yhtenäisiä ja sujuvia palveluketjuja.

13. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain mukaan valtion ohjausta vahvistetaan sosiaali- ja terveyspalveluissa (19 §, 4 luku, 6 luku). Onko tämä uudistuksen tavoitteiden näkökulmasta perusteltua?

– c. ei pääosin.
Valtion ohjausta tarvitaan perusoikeuksien toteutumista turvaavien lainsäädännön normien vahvistamisessa ja riittävän rahoituksen turvaamisessa. Sen sijaan esitetty valtioneuvoston ja ministeriön tiukka ohjaus maakuntien suunnitelmien hyväksymisessä, kiristävänä talousohjauksena ja tukipalvelujen tiukkana valtionohjauksena on ristiriidassa itsehallinnon kanssa. Esitykset valtakunnallisesta tukipalvelukeskuksessa ja toimitilayhtiöstä sekä maakunnallisista palvelulaitoksista tulee poistaa laista.

14. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 22 §:n mukaan maakunnan on omassa toiminnassaan erotettava sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja palvelujen tuottaminen. Onko järjestämisen ja tuottamisen erottaminen uudistuksen tavoitteiden näkökulmasta tarkoituksenmukaista?

– c. ei.
Kokemukset tilaajan ja tuottajan erottamisesta, joita on saatu eräissä kaupungeissa, ovat kielteisiä. Esimerkiksi Oulussa ja Tampereella ollaankin luopumassa tilaaja-tuottajamallista. Tilaajan ja tuottajan erottaminen lisää byrokratiaa, heikentää järjestämisvastuussa olevan mahdollisuuksia vaikuttaa palvelujen sisältöön, pirstoo palvelukokonaisuuksia ja on omiaan lisäämään kustannuksia.

15. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain 22 §:n mukaan maakunnalla on yhtiöittämisvelvollisuus maakunnan hoitaessa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä kilpailutilanteessa markkinoilla tai jos palvelut ovat valinnanvapautta koskevissa säännöksissä tarkoitetun laajan valinnanvapauden piirissä. Onko ratkaisu tarkoituksenmukainen?

– d. ei.
Yhtiöiden etu eroaa julkisen palvelun lähtökohdista ja tavoitteista. Yhtiöiden ensisijainen intressi on pääoman arvonlisäys. Sote-yhtiöiden etu ei ole pyrkiä ehkäisemään ennalta sairastamista ja sosiaalisia ongelmia vaan saada mahdollisimman paljon ja hyvin maksavia asiakkaita.

– Lakisääteiset sote-palvelut on syytä järjestää pääsääntöisesti kuntien ja maakuntien omana toimintana. Näin voidaan parhaiten turvata palvelujen yhdenvertainen saatavuus ja ehkäistä eriarvoisuutta, esimerkiksi palvelujen keskittymistä alueille joilla on eniten maksukykyisiä asiakkaita. Yhtiöittäminen heikentää päätöksenteon avoimuutta ja demokraattisuutta. Lisäksi se heikentää sote-palvelujen yhteyttä muihin terveyttä ja hyvinvointia edistäviin palveluihin, kuten päiväkodit, koulut, nuorisotoimi, asuntotoimi jne.

16. Muut vapaamuotoiset huomiot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista.
Kysymyksiä voimaanpanolaista:

17. Kysymys vain kunnille: Voimaanpanolaissa on tarkoitus säätää siitä, mihin maakuntaan kunnat kuuluvat uudistuksen tullessa voimaan. Katsotaanko kunnassanne, että sen tulee kuulua voimaanpanolain 5 §:ssä esitettyyn maakuntaan?

a. kyllä (avotila)

18. Kysymys vain kunnille: Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, mihin maakuntaan kunnan tulisi kuulua ja miksi?

19. Väliaikaishallinnosta sekä väliaikaisen valmistelutoimielimen tehtävistä ja toimivallasta säädetään voimaanpanolain 2 luvussa. Onko väliaikaishallinnosta säädetty riittävällä tavalla?

– c. ei pääosin.
Väliaikainen valmistelutoimielin joutunee tekemään monia tärkeitä ratkaisuja. On tarpeen säätää selvästi, että valmistelutoimielin on niin laaja, että siitä tulee edustava.

20. Voimaanpanolain 14 §:n mukaan kunnallisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavissa organisaatioissa työskentelevä henkilöstö siirtyisi maakuntien palvelukseen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti. Lisäksi henkilöstö, joka muualla kunnan hallinnossa tai tukipalveluissa tekee pääasiallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä, siirtyisi maakuntien palvelukseen. Onko henkilöstön siirtymisestä esitetty säädettäväksi henkilöstön aseman näkökulmasta tarkoituksenmukaisesti?

– b. kyllä pääosin.
Emme kannata tehtävien ja vastaavasti henkilöstön laajaa siirtämistä. Siltä osin kuin siirtoja tapahtuu, tulee noudattaa liikkeenluovutusperiaatteita ja estää työehtojen heikentäminen. Tähän tarkoitukseen on syytä varata muutosrahasto. Henkilöstön tulee olla mukana muutosten valmistelussa.

21. Voimaanpanolain 4 luvun mukaan lakisääteisten kuntayhtymien koko omaisuus sekä kuntien irtain omaisuus siirtyy maakunnille. Kuntien toimitilat ja kiinteistöt jäävät kuntien omistukseen. Onko omaisuusjärjestelyjä koskeva ratkaisu hyväksyttävä?

– c. ei pääosin.

22. Jos vastasitte edelliseen kysymykseen ei tai ei pääosin, millä tavoin omaisuusjärjestelyt pitäisi toteuttaa?

– Tätä asiaa pitäisi selvittää vielä perusteellisemmin. Lähtökohdaksi on syytä ottaa se, että kun on kyse julkisista palveluista ja kun luovutaan niiden yhtiöittämis- ja kilpailuttamispakosta, tulee omaisuuden olla siellä, missä on myös järjestämis- ja tuottamisvastuu. Kuntien tonttimaata ei pidä siirtää maakuntaan. Esitämme peruspalvelujen järjestämisvastuun säilyttämistä kunnissa, joten kuntien laitteiden, irtaimiston ja kuntayhtymien omaisuuden siirto ei koske tältä osin kuntien omaisuutta. Kuntayhtymien omaisuuden siirto tulee korvata kunnille niiden kuntayhtymän omaisuuden kartuttamiseen antamien panosten mukaan.
23. Voimaanpanolain 41 §:ssa säädettäisiin kunnan tuloveroprosentista vuosina 2019 –

2021. Pidättekö veronmaksajien yhdenvertaisen aseman näkökulmasta perusteltuna, että kuntien veroprosentteja esitetään rajoitettavaksi kolmen vuoden määräajaksi?

– d. ei
Kunnan itsehallinnon tärkeä edellytys on verotusoikeus. Sitä ei pidä rajoittaa. Sen sijaan valtiovallan tulee turvata kunnille riittävä rahoitus. Jos kuntien tehtäviä siirtyy maakuntaan ja samalla rajoitetaan kuntien tulorahoitusta, on kuntien talous vaarassa heikentyä, koska velkapääoman määrä ei muutu. Lisäksi kunnat saattavat menettää lainamarkkinoilla 0-riskiaseman. Kuntien välisiä eroja on tasoitettava valtionosuuksilla.

24. Voimaanpanolain 42 §:n mukaan maakunnan on perustettava sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain tarkoittamat maakunnan palvelulaitoksen tytäryhtiöt, jotka tuottavat lailla erikseen säädetyn laajan valinnanvapauden piiriin kuuluvia palveluita siten, että yhtiöittäminen on toteutettu 31.12.2020. Onko esitetty siirtymäaika riittävä maakunnan yhtiömuotoisen tuotannon organisoimiseksi?

c. ei kantaa

25. Muut vapaamuotoiset huomiot voimaanpanolaista.
Kysymykset maakuntien rahoituslaista

26. Valtio rahoittaa perustettavien maakuntien toiminnan, eli vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamisesta osoitetaan valtiolle. Onko ratkaisu uudistuksen tavoitteiden näkökulmasta tarkoituksenmukainen?

– c. ei pääosin.
Kuntien ja maakuntien itsehallinnon tärkeä perusta on riittävä itsenäinen rahoitus. Jos maakunnalla ei ole itsenäisyyttä rahoituksessa, talouden ohjauksessa ja investoinneissa, itsehallinto ei toteudu. Maakunnille tulee säätää oikeus progressiiviseen verotukseen ja julkiseen tuloa tuovaan liiketoimintaan. Valtionosuuksilla tulee tasata alueellisia eroja.

27. Maakuntien tuloja ovat valtion rahoitus (3 §) sekä asiakas- ja käyttömaksutulot (4 §). Lisäksi maakunnat voivat ottaa lyhytaikaista lainaa (3 §). Valtion rahoituksen kasvua rajoitetaan vuosittaisessa tarkistuksessa julkisen talouden kantokyvyn turvaamiseksi (6

ja 29 §). Onko maakunnilla riittävät taloudelliset edellytykset suoriutua lakisääteisistä tehtävistä?

– d) ei.
Edellä riittävien resurssien turvaamisesta esitetyn lisäksi korostamme, että palveluja ei pidä alibudjetoida, ei maakunnassa eikä kunnassa. Valtion ei pidä talousohjauksella, esimerkiksi budjettiraameilla ja menokatoilla, pakottaa kuntia ja maakuntia karsimaan palveluja. Peruspalvelujen maksullisuutta ei pidä lisätä. Päinvastoin on laajennettava maksuttomia palveluja muun muassa terveydenhuollossa.
28. Ovatko maakuntien valtion rahoituksen määräytymisessä käytettävät palvelujen käyttöä kuvaavat tarvetekijät (luku 3, ml. uusi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kerroin) ja niiden painokertoimet perusteltuja?

– e. ei kantaa.
Koska ehdotamme perusteiltaan toisenlaista jakoa perustason (kunnat) ja erikoistason palvelujen (maakunnat) järjestämisessä, pitää valtion rahoituksen määräytyminen tarkastella erikseen, toisenlaiselta pohjalta.

29. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksessa siirrytään asteittain menoperusteisesta rahoituksesta tarveperusteiseen rahoitukseen. Onko maakuntien rahoitukselle vuosille 2019–2023 esitetty siirtymäaika (27–28 §) riittävä?

– e. ei kantaa

30. Muut vapaamuotoiset huomiot maakuntien rahoituslaista.
Kysymykset muista lakiluonnoksista

Maakuntajakolaki

31. Pidättekö esitettyjä tapoja maakuntajaon muuttamiseksi tarkoituksenmukaisena? (erityisesti maakuntajakolain 2 ja 10 §)

– b. kyllä pääosin.
Asukkaiden kuuleminen ja osallistuminen olisi asian valmistelussa pitänyt toteuttaa laajemmin.

32. Muut vapaamuotoiset huomiot maakuntajakolaista.

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

33. Ovatko valtionosuusjärjestelmään esitetyt, sote-uudistuksesta aiheutuvien merkittävien kuntakohtaisten muutosten lieventämiseksi esitetyt tasausjärjestelyt ja muut muutokset hyväksyttäviä ja riittäviä (laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 24 §, 27§ 27 b§ ja 55§)?

– c. ei pääosin.
Esityksestä puuttuvat kunnolliset laskelmat kuntien nykyisistä taloudellisista ongelmista ja uudistuksen vaikutuksista muun muassa kuntien talouden kestävyyteen.

34. Ovatko valtionosuuskriteerit (ml. uusi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen -kriteeri) sekä niiden painotukset perusteltuja (laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta, luku 2 sekä luonnos valtioneuvoston asetukseksi kunnan peruspalvelujen

valtionosuudesta 3 §)?

– d. ei.
Esityksessä ei ole arvioitu valtionosuuksien leikkaamisen seurauksena tähän mennessä tapahtunutta kuntien talouden kiristymistä suhteessa palvelutarpeisiin. Esitetyt kriteerit ovat yksipuoliset suhteessa kunnan tehtäviin esityksessä. Koska ehdotamme sote-peruspalvelujen säilyttämistä pääsääntöisesti kuntien vastuulla, eivät esitetyt uudet kriteerit sovellu ehdottamaamme malliin.

35. Vapaamuotoiset huomiot hallituksen esityksen valtionosuuskokonaisuudesta.

Verotus

36. Pidättekö maakuntien rahoituksen keräämiseksi esitettyjä valtion verojärjestelmän muutoksia hyväksyttävinä?

– d. ei.
Vrt. edellä esittämämme toisenlainen uudistusmalli, joka edellyttää myös toisenlaisia veroratkaisuja. Emme kannata yhteisöveron kuntaosuuden leikkaamista.

37. Vapaamuotoiset huomiot verolaeista.
Henkilöstö ja eläkkeet

38. Kunnallista henkilöstöä koskevan lainsäädännön soveltamisalaa ehdotetaan muutettavaksi koskemaan myös maakuntien henkilöstöä. Maakuntien työnantajaedunvalvontaa hoitaisi uudella lailla säädettävä Kunta- ja maakuntatyönantajat KT. Onko henkilöstön asemasta ja työnantajaedunvalvonnasta esitetty säädettäväksi tarkoituksenmukaisesti?

– b. kyllä pääosin.
Kunta- ja maakuntatyönantajat on luonteva ratkaisu. Lisäksi tulee henkilöstöä edustavien järjestöjen kanssa sopia henkilöstön mahdollisesta edustuksesta ja oikeudesta seurata maakunnan, palvelukeskuksen ja julkisia palveluja tuottavien yhtiöiden hallinnossa.
39. Onko eläkkeiden rahoittamisesta esitetty säädettäväksi tarkoituksenmukaisesti?

– d. ei.

kuntien ja yksityisen sektorin eläkevastuut ovat erilaiset. Tämä asettaa kunnat eriarvoiseen asemaan. Kuntien eläkerahoitus pitää turvata.

40. Vapaamuotoiset huomiot henkilöstön asemasta ja/tai työnantajaedunvalvonnasta sekä eläkkeistä.
– Uudistuksia ei pidä tehdä henkilöstön kustannuksella. Jos henkilöstön siirtyessä organisaatiosta toiseen on eroja työehdoissa, tulee olla tasausrahoja ja –järjestelyjä, joilla varmistetaan, etteivät kenenkään työntekijän työehdot heikkene ja että tarjolla on tukea mahdollisesti tarvittavaan kouluttautumiseen.

Uudistuksen vaikutukset

41. Miten arvioitte uudistuksen vaikuttavan oman taustaorganisaationne asemaan?

42. Onko maakunnilla riittävät taloudelliset edellytykset suoriutua lakisääteisistä tehtävistä uudistuksen voimaan tultua?

Uudistuksen tuki
43. Mihin aiheisiin liittyvää valtakunnallista tukea katsotte tarvitsevanne sote- ja
maakuntauudistusten alueelliseen toteutukseen?

Muut kysymykset
44. Muut vapaamuotoiset huomiot hallituksen esitysluonnoksesta.
45. Yksilöidyt säädösmuutosehdotukset

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »