Vasemmisto keskustatunnelia vastaan, mutta onko vihreillä linja?

1.10.2019

 

Koko vasemmiston on ottanut selkeän kannan Helsinkiin esitettyä keskustatunnelia vastaan. Mutta mikä on vihreiden linja? Se ei olekaan selvää.

Apulaispormestari Anni Sinnemäen mukaan keskustatunnelia on selvitetty riittävästi eikä ole tarvetta jatkaa sitä. Kaupunkiympäristölautakunnassa istuva Osmo Soininvaara on sen sijaan ”pettynyt keskustatunnelin nopeaan kuoppaamiseen”.

”Ajattelin vähän samanlaista eri näkökohtien kompromissia, josta pormestari Vapaavuori on puhunut, joskin minun ratkaisuni olisi ollut vähemmän autokeskeinen”, kirjoittaa Soininvaara blogissaan. Sen sijaan, että iloitsisi demareiden asettumisesta muun vasemmiston ja ainakin useimpien vihreiden tavoin keskustatunnelia vastaan, hän hahmottelee ”kohtuuhintaista tunnelia”, johon kerättäisiin rahoitusta tietulleilla.

Miten asukkaita kuullaan?

Olin tänään mukana, kun 12 kaupunginosayhdistyksen, ympäristöliikkeen ja eläkeläisjärjestön edustajat veivät kaupunkiympäristölautakunnalle ehdotuksen jatkaa kävelykeskustan, joukkoliikenteen ja pyöräilyn kehittämistä ilman keskustatunnelia. Lisäksi järjestöt esittävät rekkoja kuljettavien laivojen ohjaamista kantakaupungin satamien sijasta Vuosaaren satamaan ja muistuttavat peruspalvelujen investointitarpeista.

Kannanoton luovutus tapahtui vähän kummallisissa tunnelmissa. Lautakunnan puheenjohtaja ilmoitti heti alkuun, että hän ehtii vain ottaa vastaan paperin eikä muilla vihreillä ollut aikaa edes siihen. Soininvaara ja pormestari Jan Vapaavuori kävelivät yhtä jalkaan lähetystön ohi lautakunnan kokoussaliin. Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara, SDP:n Jape Lovén ja VAS:n Mika Välipirtti sentään kertoivat omia ja ryhmiensä kantoja. Perussuomalaisten edustaja ei paikalle vaivautunut.

Katkera pormestari

Kun nykyinen kaupunginvaltuusto aloitti, ihmettelin miten Vapaavuori ja kokoomus saivat keskustatunnelin selvittämisen valtuuston yksimielisesti hyväksymään strategiaan. Vapaavuoren pitkä ja katkera avoin kirje demareiden ryhmän enemmistön asetuttua vastustamaan herätti lisää kysymyksiä.

Oliko Vapaavuori odottanut voivansa viedä tunnelin läpi sitomalla sen suunnitteluun kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet, joista Soininvaara on aiemminkin puhunut komromissista, ja demareiden edustajat olivat julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan ainoat SDP:n valtuustoryhmässä, jotka vastustivat tunnelihankkeen torppaamista? Tai onko kyse siitä, että Vapaavuori oli antanut lupauksia joillekin firmoille tunnelista?

Keskustatunnelin vastustajia ”epä-älyllisyydestä” syyttävä Vapaavuori syyllistyy siihen itse antaessaan ymmärtää, että keskustatunnelin puuttuminen on johtanut työpaikkojen vähenemiseen ja keskustan näivettymiseen.

Keskustan asemaa on Helsingissä heikennetty ennen muuta kaavoittamalla jättimäisiä keskuksia toisaalle, uusimpina Kalasataman Redi, Pasilan Tripla ja Garden Helsinki. Joukkoliikenteen lippujen hintoja on toistuvasti nostettu, raitioliikenteen kehittäminen jäänyt jälkeen ja kävelykeskusta on jätetty toteuttamatta. Liikenteellisesti hankalaan Jätkäsaareen on Helsingin Sataman antanut kertyä ja kerännyt paljon raskasta autoliikennettä ja kaupungin kaava- ja tonttipäätöksillä sinne on tuotu autoliikennettä lisääviä hotelleja, verkkokaupan tavaratalo ym.

Joukkoliikenne avainkysymys

Jotta Helsingin keskustan liikenteen suunnittelussa päästään eteenpäin, on tärkeä tehdä selvä päätös keskustatunnelin hylkäämisestä. Muuten keskustatunneli pyörii suunnittelupöydillä vielä pitkään ja vaikeuttaa muita ratkaisuja. Näinhän on käynyt jo kun edellinen keskustatunneliesitys jäi kummittelemaan maanalaiseen yleiskaavaan, samoin lähinnä kiinteistöjalostushankkeeksi osoittautunut ja vaille rahoitusta jäänyt Pisararata.

Joukkoliikenteen kehittämisestä ja lippujen hintojen alentamisesta, kävelykeskustasta, pyöräilyn edistämisestä ja älykkäistä liikenneverkoista on jo olemassa suunnitelmia ja ehdotuksia. Toivottavasti kaupunkiympäristölautakunta tarttuu niihin ja lopettaa kokoomuksen joidenkin rakennusliikkeiden kanssa kerta toisensa jälkeen esiin kaivaman miljardiluokan hukkaputken.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »