Vartiosaarta kehitettävä ”merellisenä Seurasaarena” – osayleiskaava palautettava

26.10.2016

– 26.10.2016

Arvelen, että jokainen Vartiosaaressa käynyt on vaikuttunut saaren harvinaisen monipuolisesta luonnosta, viikinkiaikaan vievistä kallioiden merimaisemista ja luontoon kauniisti liittyvän vanhan huvilayhdyskunnan idyllistä. Pidän käsittämättömänä sitä, että vielä 2000-luvulla esitetään tällaisten ainutlaatuisten luonto-, kulttuuri- ja virkistysarvojen tuhoamista.

Tuntuu kuin kaupunkisuunnittelussa olisi palattu 60- ja 70-lukujen gryndereiden aluerakentamisen vandalismiin. Samalla Vartiosaari aiotaan uhrata taloudellisesti älyttömän kalliiden Kruunusiltojen rahoittamiseksi tarjoamalla rakennusliikkeille arvotontteja saaristomaisemaan.

Jos haluamme kehittää Helsinkiä merellisenä, luonnonläheisenä kulttuurikaupunkina, säilytämme Vartiosaaren virkistys- ja viheralueena. Vartiosaari voidaan kehittää ”merellisenä Seurasaarena”.

Kuten ympäristölautakunnan lausunnossa todetaan, yleiskaavan myötä kasvava itäisen Helsingin asukasmäärä korostaa Vartiosaaren merkitystä lähes rakentamattomana virkistysalueena ja alueellisen viheryhteyden solmukohtana.

Museoviraston mukaan osayleiskaavassa esitetty Vartiosaaren tehokas rakentaminen on räikeässä ristiriidassa Vartiosaaren valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön ja luonnonperinnön arvojen suojelun kanssa.

Ely-keskuksen mukaan osayleiskaava on ristiriidassa valtakunnallisten maankäytön erityistavoitteiden kanssa ja murtaa saaren merkittävän kulttuuriympäristön yhteyden saaren luontoon ja maisemaan.

Uudenmaan liitto puolestaan toteaa osayleiskaavan poikkeavan maakuntakaavan tavoitteista ja että poikkeamista ei voi hyväksyä ellei esitetystä raideyhteydestä, jolla poikkeamista perustellaan, ole sitovaa rahoituspäätöstä. Tällaistahan ei ole olemassa. Lisäksi Uudenmaan liitto on todennut, että tällainen poikkeama pitäisi ratkaista maakuntakaavan tasolla eikä osayleiskaavalla.

Helsingin strategioihin kirjoitettu asukkaiden osallistuminen ja osallisuus on tämänkin kaavan valmistelussa jäänyt näennäiseksi. Kuulemistilaisuuksissa ja lausunnoissa lähes kaikki vastustivat tuhansien asukkaiden kaupunginosan rakentamista Vartiosaareen. Mutta kaupunkisuunnitteluvirasto, lautakunnan ja kaupunginhallituksen enemmistö tästä vähät välittivät. Valtuustolla on nyt mahdollisuus korjata asia ja palauttaa osayleiskaava uudelleen valmisteltavaksi niin, että Vartiosaari säilyy virkistys- ja viheralueena.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »