Vappupuhe Pakilan työväentalolla 2015

Hyvää vappua, toverit ja ystävät

Parin vuoden kuluttua tulee kuluneeksi 100 v tämän työväentalon perustamisesta. Täällä kokoonnuttiin vaatimaan työväen oikeuksia, opiskelemaan ja monenlaisiin rientoihin. Tänään tämä toimii myös nuorisotalona, mutta kuinka kauan? Helsingin nuorisolautakunnalle on valmisteltu esitys muun muassa Pakilan nuorisotalon lopettamisesta.

Lopettamista perustellaan ”säästöillä”. Ikään kuin lasten ja nuorten hyvinvoinnista leikkaaminen olisi säästämistä. Eikö mitään ole opittu siitä, miten kalliiksi ovat tulleet 90-luvun laman hoitamisessa tehdyt leikkaukset?

Samaan aikaan Helsingin kaupungin tilinpäätös viime vuodelta osoittaa 188,5 miljoonan euron puhdasta voittoa. Kaupungin rahavarat ovat paisuneet ennätykselliseen yli tuhanteen miljoonaan euroon, joita kaupungin johto on sijoittanut pankkitileille ja erilaisiin rahoitusmarkkinainstrumentteihin.

Nuorisotalojen ja muiden palvelujen leikkaamiseen ei ole mitään taloudellista pakkoa. Julkisia palveluja karsitaan, jotta kokoomusjohtajien kavereille kauppakamarilla syntyy lisää bisnestä ja voittoja. Samalla kasvaneita voittoja ohjataan keinotteluun rahoitusmarkkinoilla sen sijaan, että rahaa ohjattaisiin reaaliseen talouteen, jossa työllä luodaan hyvinvointia.

Työväentalot ja hyvinvointivaltion palvelut ovat syntyneet työväen yhteisellä toiminnalla. Tätä yhteistyötä tarvitaan nyt puolustamaan nuorisotaloa ja muita julkisia palveluja.

Vasemmistolla on mahdollisuus tarjota vaihtoehto markkinaideologialle, jossa ihmisten perusoikeudet on alistettu kapitalistiselle voitontavoittelulle. Mutta se ei onnistu, jos vasemmisto nojaa samoihin ajatusmalleihin ja käsitteisiin kuin pankkien ekonomistit, valtiovarainministeriön johtavat virkamiehet ja EU-komissaarit. Jos myös vasemmisto tarkastelee asioita ”kilpailukyvyn” ja ”kestävyysvajeen” kaltaisin käsittein, on vaihtoehdot suljettu ulos jo lähtökohdissa. Vasemmisto voi tarjota vaihtoehdon tuomalla keskusteluun mahdollisuudet luoda työllä uutta arvoa ja jaettavaa, tulojen ja varallisuuden oikeudenmukaisemmasta jakamisesta, rahoitusmarkkinoiden ylivallan murtamisesta. 

* * *

Kreikka on vielä isompi ja dramaattisempi esimerkki siitä, että leikkauspolitiikassa ei ole kyse vain taloudesta ja veloista. EU-johtajat ja pankkiirit kiristävät Kreikan hallitusta jatkamaan julkisten menojen leikkaamista, vaikka se on johtanut humanitaariseen katastrofiin. Syrizaa vaaditaan toteuttamaan leikkaus- ja yksityistämisohjelma, joka kaatoi Kreikan edellisen hallituksen, ohjelmaa jonka kreikkalaisten enemmistö torjui vaaleissa.

EU-johtajat ja pankkiherrat haluavat osoittaa, että leikkauspolitiikalle ei ole vaihtoehtoja. Kreikan ei pelätä horjuttavan euroa, mutta Syrizan pelätään levittävän vasemmistolaisen politiikan nousun myös muualla Euroopassa, jos se voi muuttaa lainaohjelmien ehtoja.

Euroopan vasemmisto on tehnyt aloitteen ”kolmen Aan allianssista”. Luottoluokittajien kolmen Aan vaihtoehtona tarvitaan liitto leikkauspolitiikkaa vastaan, ”Alliance Against Austerity”. SKP on mukana kokoamassa tätä liittoa. Vetoamme sen puolesta, että Suomessa koko vasemmisto irtisanoutuu niistä epäinhimillisistä ehdoista, joita myös Kataisen hallitus oli mukana asettamassa Kreikalle.

* * *

Rauhan asia on aina ollut tämän työväentalon asialistojen kärjessä. Kun kylmäksi sodaksi kutsuttu kausi päättyi, lupailivat valtioiden johtajat rauhan aikaa, ainakin Eurooppaan. Mutta toisin on käynyt. Kylmää sotaa on seurannut imperialististen sotien sarja, eikä vain jossain kaukana vaan myös lähellä meitä. Suurvallat kamppailevat luonnonvarojen, alueiden ja markkinoiden hallinnasta.

Jos historia on meille jotain ulko- ja turvallisuuspolitiikassa opettanut, niin ennen muuta sen, että Suomen pitää välttää joutumasta pelinappulaksi suurvaltojen ristiriidoissa. Pysyminen irti Natosta onkin tärkeimpiä asioita, mitä uuden hallituksen ohjelmalta on syytä edellyttää. Nyt kun myös Itämeren alue on suurvaltojen välisten jännitteiden näyttämö, tarvitaan dialogin, liennytyksen, yhteistyön aloitteita. Tämä on haaste myös meille.

Iltapäivälehtien lööppejä katsellessa on välillä tullut mieleen, tältäkö tuntui 30-luvun lopulla kommunisteista ja muista sodanvastustajista kun yleistä mielipidettä valmisteltiin sotaan? Nyt mielipiteitä muokataan Natoon liittymiselle ja USA:n johtaman sotapolitiikan tukemiselle.

Monet meistä olivat 1970-80 -luvuilla mukana rauhanliikkeen suurissa mielenosoituksissa. Olemmeko tuudittautuneet siihen, että Vietnam voitti, pidettiin Helsingin Ety-kokous, syntyi sopimuksia aseidenriisunnasta? Tänä vappuna on syytä vedota rauhantyön aktivoimiseksi, laajemman toiminnan järjestämiseksi sotaa, Natoa ja kilpavarustelua, viholliskuvien lietsomista ja rasismia vastaan.