Valtion toimien vaikutus kuntien talouteen

Kataisen hallitus on leikannut kuntien valtionavustusten vuositasoa noin 1,4 miljardia euroa siitä, mitä se muuten olisi.  Näiden päätösten seurauksena kunnat menettävät valtionosuuksia vuosina 2012 – 2017 yhteensä noin 7,3 miljardia.

Lisäksi hallituksen uusi rakenneohjelma, jos se toteutuu, karsii kuntien menoja noin 1,2 miljardilla. Lisäksi se edellyttää kuntien sopeuttavan talouttaan omilla toimillaan toisen miljardin verran. 

Kun palvelut on jo nyt alibudjetoitu, tekevät menoleikkaukset puheet palvelujen kehittämisestä ”kestävyysvaleeksi”.

Hallituksen mukaan palveluja voi kehittää rakenteita uudistamalla. Käytännössä rakenteita ollaan kuitenkin muuttamassa tavalla, joka heikentää erityisesti lähipalveluja. Sote-palveluja laitetaan uusiksi paljolti erikoissairaanhoidon ehdoilla, jolloin peruspalvelut etääntyvät asuinalueista, lähiyhteisöistä. Tämä vaikeuttaa myös ehkäisevää työtä. ”Hallintohimmeleiden” poistamisen sijasta ollaan luomassa entistä sekavampi ja epädemokraattisempi hallinto. Keskittäminen isoihin yksiköihin ei tuo myöskään tehokkuutta. Hyötyjiä ovat yksityiset yritykset, joille luodaan lisää markkinoita.

Hallitus puhuu rakenneuudistuksista – mutta sivuuttaa tärkeimmät rakenteelliset ongelmat. Työn ja pääoman välinen tulonjako on muuttunut 90-luvun puolivälin jälkeen rajusti pääoman hyväksi. Jos palkkojen osuus BKT:stä olisi samalla tasolla kuin sitä ennen, maksettaisiin palkkoja noin 10 miljardia enemmän vuodessa. Jos pääomaverotus olisi Suomessa EU-maiden keskitasolla, olisi verotuloja kertynyt viimeksi 4 miljardia enemmän. Jos veroaste olisi Tanskan tasolla, valtio ja kunnat saisivat verotuloja vuodessa 8 miljardia nykyistä enemmän.

Kestävyysvajetta paljon isompi ongelma onkin demokratiavaje. Rahoitusmarkkinoiden, luottoluokittajien luottamus ja EU:n talouskurisopimukset ovat hallitukselle tärkeämpiä kuin kansalaisten tarpeet ja mielipiteet.

Perustuslain mukaan kunnan itsehallinto on nimenomaan asukkaiden itsehallintoa. Hallitus on kuitenkin siirtämässä suurimman osan palveluista päätettäväksi sote-himmeleissä, perustuslain vastaisesti pois asukkaiden vaaleilla valitsemilta valtuutetuilta.  Ja samalla kuntia ajetaan pakolla yhteen.

Olen esittänyt Kunnallisalan kehittämissäätiön syksyllä julkaisemassa pamfletissa (Markkinoiden vai ihmisen hyväksi?) vaihtoehdon, jossa yhdistyvät pohjoismaiden kuntien laajat hyvinvointitehtävä ja progressiivinen verotus, eurooppalainen kolmiportainen paikallishallinto (lähidemokratia, kunnanvaltuustot ja maakuntavaltuustot), Latinalaisessa Amerikassa syntynyt osallistuva budjetointi ja tietoyhteiskunnan mahdollisuudet avoimen datan hyödyntämiseen.

Tässä mallissa vaaleilla valittavat maakuntavaltuustot vastaavat maakuntatason yleiskaavoista, isoista liikennehankkeista, erikoissairaanhoidosta ja mm. erityistason vaativista sosiaalihuollon palveluista. Kunnilla on pääosa peruspalveluista, asemakaavoitus ja verotus. Lähidemokratia avaisi asukkaille ja heidän valitsemilleen edustajille mahdollisuuden vaikuttaa lähipalvelujen ja asuinalueiden kehittämiseen osallistuvalla budjetoinnilla. Lisäksi kunnat voisivat kehittää omaa työtä ja tuloja tuovaa toimintaa esimerkiksi asuntotuotannon, tietotekniikan ohjelmistosovellusten, uusiutuvan energian ja työterveydenhuollon aloilla.