Vaalit siirtyvät, missä ministeriö?

7.3.2021

 

Kuntavaalit siirretään pandemiatilanteen takia pidettäväksi 13. päivä kesäkuuta. Tästä ilmoituksesta on nyt kulunut vuorokausi, mutta vieläkään ei ole tullut oikeusministeriöltä mitään konkreettisia tietoja ja ohjeita ehdokaslistojen jättämisestä ja mahdollisuudesta täydentää listoja, jotka nykyisen lain mukaan pitäisi jättää ylihuomenna.

Ministeriön tiedotteen mukaan ”siirto toteutetaan niin, että ehdokaslistat ja äänioikeusrekisteri kootaan uudelleen vaalilain mukaisessa aikataulussa. Ennakkoäänestysaikaa pidennetään kahteen viikkoon, jotta mahdollisuudet turvalliseen äänestämiseen paranevat.” Nykyisen lain perusteella tämä tarkoittaa, että ehdokaslistat ”kootaan uudelleen” 4. toukokuuta. Mitä tarkoittaa ”kootaan uudelleen”?

Eilisessä tiedotustilaisuudessa ministeri Anna-Maja Henriksson puhui siitä, että listat jätetään 8.3. (hän tarkoitti varmaankin 9.3.), jonka jälkeen niitä on mahdollista ”täydentää” 4.5. mennessä. Mitä tarkoittaa täydentää? Lisätä asiakirjoihin tietoja tai tuoda lisää asiakirjoja?

Esimerkiksi valitsijayhdistysten yhteislista muodostetaan niin, että kullekin ehdokkaalle perustetaan vähintään 10 kunnassa äänioikeutetun muodostama valitsijayhdistys, jonka asiakirjat jätetään keskusvaalilautakunnalle. Nämä valitsijayhdistyksen voivat muodostaa yhteislistan erikseen tehtävällä asiakirjalla, jonka valitsijayhdistysten asiamiehet allekirjoittavat ja jossa ehdokkaat asetetaan haluttuun järjestykseen (esimerkiksi aakkosiin). Tarkoittaako ”täydentäminen”, että voi 4.5. asti voi perustaa lisää valitsijayhdistyksiä, jotka voivat tuoda yhteislistaan lisää ehdokkaita ja voidaanko ehdokkaiden järjestys muuttaa siinä vaiheessa?

Koronaviruspandemian takia kuntavaalit olisi ollut perusteltua siirtää heti, kun selvisi, että vaaleja ei voida järjestää terveysturvallisesti. Paradoksaalisesti hallitus ja eduskuntapuolueet pitivät kiinni huhtikuun vaalipäivästä vielä siinäkin vaiheessa, kun valtioneuvosto oli todennut maan olevan poikkeusoloissa ja käsitteli jopa ulkonaliikkumiskiellon kaltaisten rajoitusten mahdollisuutta.

Hyvä, että järki voitti ja vaalit siirrettiin. Kyse ei ole vain siitä, voiko äänestää turvallisesti. Vaalien tarkoituksena ei ole vain valita valtuutettuja vaan linjata kuntien ja valtuustojen toimintaa. Pandemian oloissa kuntalaisten ja ehdokkaiden kohtaaminen on vaikeaa ja kaventuu lähinnä median ja somen puitteisiin. Yleinen julkisuus kaventuu ja osa äänestäjistä ei voi lainkaan osallistua esimerkiksi verkossa käytäviin keskusteluihin. Lisäksi valtuutettujen yhteys äänestäjiin muuttuu ohuemmaksi. Henkilökohtaisissa kohtaamisissa muodostaa paljon vahvempi ja elävämpi yhteys kuin somessa peukuttamalla tai muussa mediassa.

Ymmärrän hyvin, että pandemian kehitystä ei ole voinut tietää. Mutta en ymmärrä sitä, että oikeusministeriössä ei ole ilmeisestikään ollut valmisteltuna mitään ohjeita sen varalta, että vaaleja joudutaan siirtämään, eikä niitä ole vieläkään saatu aikaan.

*****

Omalaatuisen roolin on omaksunut myös Helsingin Sanomat. Se arvostelee sivukaupalla vaalien siirtämistä – vaikka on itsekin korostanut pandemiatilanteen vakavuutta. Ja Jussi Halla-aho saa taas palstatilaa – nyt pelin politiikalle, jossa vähät välittää pandemian terveysriskeistä.

Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Jussi Pulliselle vaalien siirto on ”oire syvemmästä haavasta demokratian ytimessä”. Mistään oireista HS:n Pullinen ei sen sijaan ole varoittanut, kun hallitus aikoo käyttää keskellä koronakriisiä kymmenen miljardia hävittäjähankintoihin, vaikka näitä rahoja tarvittaisiin välttämättä muun muassa terveyspalveluihin ja vaikka kansalaisten enemmistöä haluaisi vähintäänkin lykätä hävittäjähankintoja. Tai kun Suomenkin hallitus on mukana Maailman kauppajärjestössä torjumassa sen sääntöjen mukaisen mahdollisuuden vapauttaa pademian torjumiseen tarvittavia rokotteita patenttisuojasta ja suurten kansainvälisten lääkejättien rahastuksesta.

*****

Vaalit siirtyvät, mutta Asukkaiden Helsinki -yhteislista jatkaa vaalivalmisteluja.

Viimeistelemme ehdokkaita asettavien valitsijayhdistysten asiakirjat ja tiistaina aamulla jätämme 22 hyvän ehdokkaan yhteislistan, joka täydentyy vielä 4.5. mennessä uusilla ehdokkailla. Asukkaiden Helsinki -listan on käynnistänyt myös kuntalaisaloitteen keräämisen helsinkiläisten lähipalvelujen turvaamiseksi. Ja huomenna vietämme kansainvälistä naistenpäivää.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »