Uusi viisikko, lupaukset ja vanhat kehykset

4.6.2019

 

Antti Rinteen johtama vasemmiston ja keskustan hallitus lupaa perua osan Sipilän hallituksen toteuttamista leikkauksista ja korostaa ”kestävyysvajeen” sijasta eriarvoisuuden vähentämistä, ympäristötavoitteita ja tulevaisuusinvestointeja.

Kansalaisliikkeiden ja ammattiliittojen vaatimukset ovat vaikuttaneet hallitusohjelman moniin tavoitteisiin, mutta rahaa niiden toteuttamiseen on aivan liian vähän. Ohjelmassa näkyy vasemmiston ja vihreiden kädenjälki, mutta myös keskustan vahva neuvotteluasema ja uuden hallituksen jääminen edeltäjänsä tekemän julkisen talouden kehyspäätöksen ja EU-sopimusten talouskurin panttivangiksi.

Osa leikkauksista perutaan

Uuden hallitusohjelman positiivisinta antia ovat päätökset perua eläkkeiden ja muun sosiaaliturvan indeksikorotusten leikkaaminen, työttömyysturvan aktiivimallin leikkuri, lasten päivähoito-oikeuden kaventaminen sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahojen leikkuri. Myös osa kehitysyhteistyön ja luonnonsuojelun leikkauksista perutaan.

Näidenkin lupausten toteuttamisessa voi vielä olla omat mutkansa, josta osoituksena on keskustan vaatimuksesta aktiivimallin leikkurin poistamiselle asetettu ehto: se toteutetaan ”kun työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty”.

…mutta vain osa

Rinteen hallitus lisää julkisia menoja 1,23 miljardia euroa vuoteen 2023 mennessä. Se on tietysti käänne verrattuna Sipilän hallituksen noin 4 miljardin euron leikkauslistoihin. Mutta samalla se tarkoittaa, että suuri osa aiemmista menoleikkauksista jää voimaan.

Esimerkiksi kuntien rahoitukseen vuosina 2012-2019 tehdyt leikkaukset ovat vieneet julkisista palveluista vuositasolla noin 2,3 miljardia. Nyt uusi hallitus lupaa vain, että valtionosuuksien leikkaaminen ei jatku ja kunnille tuleviin uusiin velvoitteisiin osoitetaan lisärahoitus. Koulutukseen ja varhaiskasvatukseen luvattu 200 miljoonan euron lisäys on sekin vain viidennes siitä miljardin koulutusleikkauksesta, jonka Sipilän hallitus teki.

Lisäksi pienetkin menolisäykset on sidottu ohjelmassa työllisyystavoitteen toteutumiseen. Jos hallituksen tavoite 75 % työllisyysasteesta ja 60 000 lisätyöllisestä ei toteudu, arvioidaan ensi vuonna budjettiriihessä päätettyjen menolisäysten toteuttamista uudelleen. Ohjelman mukaan julkisen talouden tulee olla tasapainossa 2023.

Lupauksia uudistuksista

Politiikan korjausliike näkyy muun muassa lupauksina nostaa pieniä alle 1 000 euron eläkkeitä, nopeuttaa hoitoon pääsyä terveyskeskuksissa, määritellä vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan ja lastensuojeluun henkilöstömitoitukset, pidentää oppivelvollisuus 18 ikävuoteen, tehdä toisen asteen koulutuksesta maksutonta, nostaa lapsilisän yksinhuoltajalisää, korottaa työttömien peruspäivärahaa, parantaa työvoimapalveluja, lisätä palkkatukityöllistämistä, turvata paperittomille välttämätön terveydenhoito ja lisätä valtion lainoittamaa kohtuuhintaista ara-asuntotuotantoa.

Näiden ja muiden lupausten rahoitus ja toteuttamisen aikataulu jäävät kuitenkin pääosin kysymysmerkiksi. Selvää on, että ainakaan hallitusohjelman talousraamin puitteissa kaikkia niitä ei pysty toteuttamaan. Esimerkiksi hoitotakuun aikarajojen tiukentaminen edellyttäisi Lääkäriliiton ja Sairaanhoitajaliiton laskelmien mukaan noin 200 miljoonaa euroa, mutta hallitusohjelmassa siihen osoitetaan vain 50 miljoonaa.

Selvitetään, selvitetään

Hallitusohjelmille tyypilliseen tapaan Rinteen johtaman viisikon ohjelmassakin toistuu sana ”selvitetään”. Hallitus lupaa valmistella sote-palvelujen, sosiaaliturvan, asiakasmaksulain, perhevapaiden, työllistämismallin, energiaverotuksen, kaivoslain, seksuaalirikoslakien ja translain uudistamisen. Niihin liittyy vielä paljon auki olevia kysymyksiä, joista hallituspuolueilla on erilaisia mielipiteitä.

Lisäksi selvitetään mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamista, toimeentulotuen uudistamista, paikallista sopimista työpaikoilla, turvapaikanhakijoiden oikeusturvan vahvistamista, tiemaksujen käyttöönottoa, postilakia, taksilain ongelmia, pienten yritysten aseman helpottamista, tasa-arvo-ohjelmaa, nollatuntisopimuksella työskentelevien asemaa, nuorisotakuuta sekä rasismin ja syrjinnän torjumista.

Jotkut asiat ovat monimutkaisia ja kannattaakin selvittää. Mutta jotkut selvittelyt kertovat hallituksen erimielisyyksistä, kuten saamelaisten oikeuksia koskevan ILO 169 sopimuksen ratifioinnin jättäminen taas kerran vain selviteltäväksi. Helsingin Pisara-rata on puolestaan hanke, jonka olisi voinut jättää selvitysten listalta pois. On myös asioita, joita pitäisi selvittää, kuten työajan lyhentäminen, mutta joista ohjelma ei sano mitään.

Hiilineutraaliksi 2035

Kunnianhimoisimmat tavoitteet hallitusohjelmaan on kirjattu ilmastopolitiikassa ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. Tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuonna 2035 nopeuttamalla päästövähennyksiä ja vahvistamalla hiilinieluja.

Konkreettisia keinoja esitetään muun muassa energiaverotuksesta, rakentamisen energiatehokkuudesta, luonnonsuojelun rahoituksen lisäämisestä, kaivoslain uudistamisesta, eläinten hyvinvoinnista ja raideliikenteen hankkeista. Sen sijaan metsien hiilinielujen vahvistamisen ja turpeenkäytön osalta puuttuu konkretiaa.

Kun ajatellaan, miten laajaa talouden ekologista rakennemuutosta nyt tarvitaan ja nopealla aikataululla, ohjelman isona puutteena on valtion ja kuntien yritystoiminnan laajentamisen sivuuttaminen keinovalikoimasta ja luottamus päästökaupan kaltaisiin markkinamekanismeihin.

Päästövähennysten toteuttamisesta oikeudenmukaisella tavalla puhutaan ohjelmassa, mutta monissa verolinjauksissa ”saastuttaja maksaa”-periaatteen näyttää korvanneen ”kuluttaja maksaa” -linja.

Sote, kunnat ja sotu

Jo ennen vaaleja oli selvää, että SDP:n ja keskustan on helppo löytää sopu sote-uudistuksesta jättämällä pois kokoomuksen ajaman yksityistäminen ja rajaamalla maakunnan tehtävät lähinnä soteen. Hallitusohjelmassa 18 maakuntaa vastaavat sote-palvelujen ja pelastustoimen järjestämisestä ”pääosin julkisina palveluina”.

Perustason palvelut luvataan järjestää lähellä, mutta kuntien rooli ja mahdollisuus tuottaa palveluja on siirretty erikseen selvitettäväksi. Maakunnat voivat halutessaan ulkoistaa palveluja kilpailuttamalla, palveluseteleillä ja henkilökohtaisilla budjeteilla.

Uudenmaan, pääkaupunkiseudun ja Helsingin alueen erillisratkaisu selvitetään yhteistyössä kuntien kanssa.

Maakuntien rahoitus tulee ainakin toistaiseksi valtiolta. Kysymykset maakuntaverosta ja monikanavarahoituksen purkamisesta laitetaan parlamentaarisen komitean valmisteltavaksi.

Parlamentaaristen komiteoiden käytäntöön aiotaan muutenkin palata suurten rakenneuudistusten valmistelussa. Sellainen asetetaan valmistelemaan myös sosiaaliturvan uudistamista, joka koskee perusturvaa, ansioturvaa, toimeentulotukea sekä niiden välisiä yhteyksiä, rahoitusta ja suhdetta palveluihin.

Verolinja ja tuloerot?

Pääministeriksi nousevan Antti Rinteen mukaan hallituksen ratkaisut vähentävät tuloeroja. Se jää nähtäväksi.

Hallitus jatkaa suurituloisiin kohdistuvaa ns. solidaarisuusveroa, mutta pääomatulojen verotuksen pienestäkään kiristämisestä hallituspuolueet eivät päässeet sopuun. Osinkotulojen verotuksen porsaanreikiä päätettiin vain selvittää.

Verotuksen rakennetta muutetaan niin, että tulojen mukaan kiristyvän progressiivisen verotuksen osuus supistuu ja pienituloisiin raskaimmin kohdistuvien välillisten verojen osuus kasvaa. Asumismenoja nostaa kiinteistöveroon tuleva tasokorotus. Riittääkö pieni- ja keskituloisten verotuksen keventämiseen varattu 200 miljoonaa kompensoimaan nämä korotukset? Se on ainakin selvää, että hallitusohjelmassa luvattu ansiotason nousua ja inflaatiota vastaava ansiotuloveron tarkistus suosii suurituloisia.

Tulevaisuus omaisuutta myymällä?

Säätytalon neuvotteluissa sovittiin enintään 3 miljardin euron kertaluontoisista ”tulevaisuusinvestoinneista”. Näitä varoja ohjataan mm. ilmastohankkeisiin, liikenneverkon kehittämiseen, koulutukseen, innovaatioihin ja maatalouteen myöhemmin päätettävällä tavalla.

Rahat hankitaan valtion omaisuutta myymällä. Tätä monet talousoppineet ja aiemmin myös Vasemmistoliitto on pitänyt vääränä politiikkana, koska valtio menettää siinä pysyviä tulonlähteitä.

Suhdannepoliittisesti järkevämpi on sen sijaan hallitusohjelmaan kirjattu mahdollisuus poiketa budjetin kehyssäännöstä poikkeuksellisen vakavan taantuman oloissa, tosin vain 0,5 miljardilla vuodessa ja enintään kahtena vuonna.

EU ja hävittäjät

Kaikkein selvimmin vanhan politiikan jatkuminen näkyy EU-politiikassa sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Positiivista tässä on kirjaus Suomesta sotilasliittoon kuulumattomana maana, joka ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan. Mutta edellisten hallitusten linja jatkuu myös asioissa, jotka ovat ristiriidassa sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa.

Ohjelmassa sitoudutaan EU:n puolustusyhteistyöhön ja pysyvään rakenteelliseen yhteistyöhön, jossa ohjataan lisää rahaa aseteollisuudelle ja tehdään EU:sta myös puolustusunionia. Siinä luvataan myös osallistua Naton artikla 5 -sotaharjoituksiin, joskin häveliääsi ”ainoastaan kumppanimaan roolissa”.

Vanha linja jatkuu myös siinä, että Suomi ei liity ydinkieltosopimukseen vaan tyytyy vain seuraamaan tätä prosessia.

Vaikka ohjelman väliotsikon mukaan Suomi rakentaa rauhaa, puuttuvat ohjelmasta rauhanpolitiikan aloitteet. Sen sijaan Rinteen viisikko on sopinut, että ”Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysimääräisesti”. Vaikka ohjelmassa muuten laitetaan monia asioita selvitettäväksi, on 7–10 miljardin taisteluhävittäjäkauppa tabu, jonka vaihtoehtoja ei edes selvitetä. Sama koskee merivoimien miljardiluokan Laivue 2020 -hankintaa.

Hallitusohjelmassa tuetaan ”tiivistyvän EU:n päätöksenteon perustumista ennen kaikkea yhteisömenetelmään”. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa unionin toimivallan ja enemmistöpäätöksenteon laajentamista, joka ei mielestäni ole ainakaan pienen jäsenvaltion etu. Lisäksi hallitus sitoutuu EU:n rahaliiton talouskuriin, toisin kuin vaikkapa Portugalin vasemmistohallitus.

Katsomoon ei kannata jäädä

Hallitusohjelmaan sisältyvien lupausten ja uhkakuvien toteutuminen ei riipu vain siitä, keitä SDP, keskusta, vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP nimeävät ministereiksi.

Sipilän hallitus joutui perääntymään monista oikeistolaisista hankkeistaan ay-liikkeen ja kansalaisliikkeiden toiminnan tuloksena. Myös Säätytalolta olisi tullut nyt paljon huonompi paperi ilman tätä koko Sipilän hallituskauden jatkunutta kansalaistoimintaa. Joukkoliikkeistä ja kansalaismielipiteestä, meistä politiikan suunnan muutosta haluavista, riippuu myös se, millaiseksi Antti Rinteen hallituksen politiikka käytännössä muodostuu.

 

(Artikkelin kuvat: Valtioneuvosto)

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »