Kimmo Kiljusen toimittama Raportti uusien hävittäjien hankinnasta (Into Kustannus) kertoo arvioista ja vaihtoehdoista, joista olisi tarvittu keskustelua jo ennen HX-hankkeen valmistelua. Erinomainen kirja ilmestyi viime tingassa, mutta yhä on mahdollisuus harkita, ovatko uudet hävittäjät tarpeen vai jättikallis virheinvestointi. Auki on sekin, mistä ne ostetaan, jos ostetaan.

30 asiantuntijan artikkelit tarjoavat vaihtoehdon yksipuolisesti hävittäjien ominaisuuksista käytävälle keskustelulle. Samalla kirja tuo sotilaallisen turvallisuuden osalta esille vaihtoehtoja, jotka on sivuutettu HX-hankkeessa.

Useiden kokeneiden evp-upseereiden (mm. Tuomo Hirvonen, Ahti Lappi, Pertti Tervonen) artikkeleissa asetetaan kyseenalaiseksi hankkeen sotilaalliset perusteet. Kokemukset 2000-luvun sodista ja uudet aseteknologiat ovat muuttaneet ilmasodan doktriinit. Hävittäjät ovat oikeastaan menettäneet merkityksensä puolustusaseina. Kirjassa kysytään myös, miksi Hornetien elinikää ei jatketa, kuten monissa maissa tehdään vanhemmillekin koneille (Heikki Hiilamo, Pentti Sainio, Unto Vesa).

Jos hävittäjät ostetaan, on lasku paljon eduskunnan hyväksymää 9,4 miljardin tilausvaltuutta isompi. Indeksitarkistukset, elinkaaripäivitykset ja ohjushankinnat tuovat miljardiluokan lisälaskuja. Eero Lehdon kokoamat tiedot osoittavat, että käyttö- ja ylläpitomenot nostavat kokonaiskustannukset jopa moninkertaisiksi. Koneista ylivoimaisesti kallein on yhdysvaltalainen F-35.

Kun on kyse jättikaupasta, ovat myyjät ja puolustusvoimat panostaneet hävittäjäbrändäykseen ja turvallisuusmielikuviin. Militaristisia arvoja ja sotaa markkinoidaan kansallisilla myyteillä ja isänmaallisella uholla yhdistettynä viihteelliseen ase-actioniin, kuvaa tutkija Noora Kotilainen.

Raportin ansioihin kuuluu myös ilmastovaikutusten selvittäminen. Tutkijat Ari Nissinen ja Hannu Savolainen eivät tyydy arvioimaan vain hävittäjien käytön suoria päästöjä vaan arvioivat lisäksi koneiden koko valmistusketjua. Hankinnan hiilijalanjälki on iso, noin 6,5 % verrattuna Suomen kulutusperäisiin kasvihuonepäästöihin vuonna 2015.

Dramaattisimpia kirjassa nostetuista kysymyksistä on se, lisäävätkö hävittäjät Suomen turvallisuutta vai vähentävätkö ne sitä. Ne kasvattavat hyökkäyskykyä, mutta myös vaaraa joutua itse iskujen kohteeksi. Haluammeko kytkeytyä esimerkiksi Yhdysvaltojen strategisiin intresseihin ja joutua pahimmillaan sen etuvartioksi Venäjää vastaan (Pekka Visuri), olla osa reunavaltioiden ketjua Venäjää vastaan (Heikki Talvitie) tai mukana kasvattamassa jännitettä Itämeren ja Arktisen alueella (Markku Kangaspuro)? Jussi Pakkavirran sanoin, eikö ole mielekkäämpää sitoa kymmeniä miljardeja sotilaallista hyökkäystä paljon todennäköisempien uhkien torjuntaan?

(Artikkeli Ydin-lehdessä 3/2021)