Syytetyn puheenvuoro Kommunismin mustasta kirjasta

20.1.2001

Kommunismin mustasta kirjasta on käyty keskustelua ikään kuin kommunistinen liike olisi kuollut. Vainajista vain puhutaan yleensä vähemmän ilkeästi.

Se, että sosialismin ja kommunismin nimissä on tehty rikoksia, on tiedetty. Kommunistit itse ovat todenneet jo vuosikymmeniä sitten, että ne ovat olleet rikoksia myös sosialismin aatteita vastaan. Vaietaanko näistä arvioista siksi, että koko aate ja kaikki sen kannattajat voitaisiin leimata rikollisiksi?

Suomen kommunistinen puolue ei ole vastuussa Stalinin kauden rikoksista. SKP joutui itse aikoinaan valkoisen Suomen vainojen lisäksi myös stalinilaisen terrorin uhriksi. SKP:n aatteissa ja toiminnassa suomalaisen yhteiskunnan uudistamiseksi ei ole hävettävää, saati rikollista. Kun SKP oli voimakas, muuttui ihmisten elämä Suomessa turvallisemmaksi. Sen sijaan nyt, kun Suomesta puuttuu vahva vasemmisto, otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille, alistetaan Suomea  kansainväliselle pääomalle ja kytketään maatamme Natoon.

SKP oli solidaarinen Neuvostoliitolle. Se ei ole tarkoittanut Neuvostoliiton asettamista ”malliksi”, jonka mukaan asiat tulee täälläkin järjestää. Lähtökohtamme oli se, että sosialismi voi toteutua vain kansan enemmistön tahdon ja toiminnan tuloksena. Samalla luotimme ns. reaalisosialismin mahdollisuuksiin korjata virheet ja uudistua. Eikä Neuvostoliiton historiaa voikaan selittää, jos ei nähdä myös sen saavutuksia monilla aloilla ja siellä vaikuttaneita erilaisia suuntauksia.

SKP:n suhtautumista reaalisosialismiin hallitsivat kuitenkin yksipuoliset ideologisen taistelun lähtökohdat, mikä johti monesti ongelmista vaikenemiseen ja myös niiden selittelemiseen parhain päin. Tämän virheen olemme tunnustaneet. Siitäkään ei tosin voi syyttää vain meitä.

Neuvostoliiton hajoaminen oli meille iso pettymys. Se pakotti myös arvioimaan uudelleen omaa sosialismi-käsitystämme. Vuonna 1994 hyväksytyssä SKP:n ohjelmassa Neuvostoliiton hajoamisen opetukset tiivistettiin seuraavasti:
– ”Se osoitti, miten ratkaisevan tärkeää on rakentaa todella kansanvaltainen hallinto ja turvata yksilön vapaus. Valtiovallan valtaaminen ei riitä. Valtiokoneisto ja puolue eivät voi korvata kansalaisten omaa vaikutusvaltaa ja aktiivisuutta.
– Vallankumouksellisen politiikan keinojen tulee olla sopusoinnussa tavoitteiden kanssa. Jos tapahtumat irtaantuvat kansan hallinnasta, niillä on myös taipumus kääntyä kansaa vastaan.
– Valtiollistaminen ei ole sama kuin työntekijöiden itsehallintoon perustuva yhteisöllinen omistus. Se ei voi myöskään korvata kysyntää ja tarjontaa ohjaavia markkinoita.
– Tuotantovälineiden kehittämisen tulee perustua kestävään kehitykseen, luonnonvaroja säästävään teknologiaan ja elämäntapaan.
– Kokemus osoittaa, että kansainvälisyyttä ei voi asettaa kansallisen vastakohdaksi. Eikä sosialismia voi irrottaa yleisestä kansainvälisestä kehityksestä.”

Musta kirja kertoo monista rikoksista, joita en halua kiistää. Mutta samalla siinä demonisoidaan kommunismi tarkastelemalla vain sen nimissä tehtyjä rikoksia ja sivuuttamalla kommunistien  toiminta demokratian, tasa-arvon, solidaarisuuden ja ihmisen vapauden puolesta. Kirjassa jätetään erittelemättä, mikä on nimenomaan kommunististen aatteiden ja puolueiden ja mikä taas erilaisten valtiollisten intressien, sosiaalisten liikkeiden, vanhan järjestelmän perinnön, ulkoisten tekijöiden jne osuus.

Totaalista syyllistämistä palvelee se, että Musta kirja niputtaa kommunismin aatteiden ja kaikkien kommunistien vastuulle niin sotien, nälänhätien, luonnonkatastrofien ja poliittisten virheiden kuin vainojen uhrit. Jos kaikki nämä ovat marxismista johtuvia ”rikoksia” ja ”luokkakansanmurhaa”, miten valtavat ovatkaan nykyisen globaalin kapitalismin kannattajien rikokset? Jos nykyiset kommunistit ovat vastuussa Stalinin ajan rikoksista, pitääkö Sauli Niinistön kokoomus asettaa vastuuseen vuoden 1918 valkoisesta terrorista? Jos Neuvostoliiton kanssa yhteistyötä tehneet julistetaan Mustan kirjan tapaan osarikollisiksi, ovatko myös Suomen hallituspuolueet vastuussa Naton pommituksista  Jugoslaviassa, Venäjän sotarikoksista Tshetsheniassa ja Israelin väkivallasta palestiinalaisia vastaan?

Jos jollekin on epäselvää kirjan ranskalaisten tekijöiden tarkoitus, ei ainakaan suomalaisen laitoksen esipuheen tekijä Heikki Eskelinen jätä sijaa epäilyille antikommunismistaan. Onneksi Suomessakin on tehty myös vakavasti otettavaa kommunismin ja työväenliikkeen historian tutkimusta.

(Artikkeli Helsingin Sanomiin tammikuussa 2001)

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »