Suur-Helsinki?

18.2.2008

Sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu. Tämä vanha kiinalainen sanonta tuli
mieleen, kun luin ministereiden Jan Vapaavuori, Mari Kiviniemi ja Tuija Brax
ehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi siitä, pitäisikö selvittää
pääkaupunkiseudun kuntien yhdistäminen. Ministereiden kannalta on varmaan helpompaa,
jos keskustelu kunnallisvaalien alla suuntautuu kuntaliitoksiin sen sijaan,
että keskusteltaisiin politiikasta, joka on heikentänyt julkisia palveluja.

Ministerit perustelivat Suur-Helsingin muodostamista sillä, että suuri on
tehokkaampi palvelujen järjestäjänä. Tutkimusten mukaan näin ei ole.
Tehokkaimmiksi vertailuissa ovat osoittautuneet keskikokoiset kunnat. HUS-sairaanhoitopiiri
on esimerkki siitä, ettei suuruus tuo välttämättä tehokkuutta.

Suurimmat palvelujen ongelmat kunnissa johtuvat hallitusten ja
valtapuolueiden päätöksistä, joilla on leikattu kuntien rahoitusta. Esimerkiksi
terveydenhuollon jonot, vanhustenpalvelujen surkea tila, päivähoidon suuret
lapsiryhmät tai henkilöstön riittämättömyys eivät johdu kuntarajoista. Ne ovat
seuraus valtion ja kuntien päätöksistä, joilla palvelujen määrärahoja on
alibudjetoitu.

Toisena perusteluna Suur-Helsingille ministerit esittävät maankäytön,
asumisen ja liikenteen yhteisen ja koordinoidun suunnittelun ja järjestämisen.
Tältä osin kunnat tekevät jo erittäin pitkälle menevää yhteistyötä. Sen sijaan
hallitus ei ole kantanut vastuutaan mm. joukkoliikenteen investoinneista.
Hallitus on myös vaikeuttanut asuntotilannetta lopettamalla
aravalainoituksen. 

Ministereiden kolmas perustelu metropolien kansainvälisestä kilpailusta on
sekin kestämätön. Alueiden kilpailukyky riippuu ensisijassa muista asioista
kuin kuntajaosta, mm. julkisista palveluista ja työntekijöiden osaamisesta. Sitä
paitsi metropolia voidaan kehittää myös verkostomaisena yhteistyönä.
Esimerkiksi Tanskan kunta-uudistuksessa hajotettiin Kööpenhaminan alue
useampaan pienempään kuntaan. Berliinissä, Lontoossa, Pariisissa, Tukholmassa
ja monessa muussa metropolissa valitaan kunnanvaltuustojen lisäksi vaaleilla
seutuhallinto. 

Olen itse sitä mieltä, että kuntaliitoksista on syytä aina järjestää
kansanäänestys. Pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämiseen ei ole kuitenkaan
mielestäni perusteita.

Aloite Suur-Helsinkiä koskevasta kansanäänestyksestä on muutenkin kummallinen.
Seudun kunnat ovat juuri todenneet, että tarvetta kuntaliitokseen ei ole. Toisaalta
siellä, missä kuntaliitoksia on viime aikoina tehty, ovat samat ministerit ja
heidän puolueensa kävelleet asukkaiden yli ja sivuuttaneet myös
kansanäänestyksen tulokset. Näin tapahtui juuri mm. Lounais-Sipoon, Jyväskylän ja Lappeenrannan kuntaliitoksista päätettäessä.  Vois myös
kysyä, miksi ministerit vastustavat samaan aikaan kansanäänestystä Euroopan
unionin perustuslaista, joka vaikuttaa aivan olennaisesti jokaisen kansalaisen
asemaan?

Mitä pääkaupunkiseudun kuntien palveluihin tulee, hallitus voisi aloittaa
perumalla kuntien rahoitukseen tehdyt leikkaukset, turvaamalla metron ja muiden
joukkoliikennehankkeiden valtion rahoituksen, palauttamalla vuokrasääntelyn ja
edulliset aravalainat, lopettamalla valtion liikelaitosten harrastaman
tonttimaalla keinottelun sekä huolehtimalla Sipoonkorven suojelusta.

Sen sijaan, että päätösvaltaa keskitettäisiin kuntaliitoksella entistä
pienempään piiriin, tarvitaan kunnallisen demokratian laajentamista osallistuvalla
lähidemokratialla ja toisaalta nykyisen, sekavan ja epädemokraattisen
seutuhallinnon yhdistämistä kunnallisvaalien yhteydessä vaaleilla valittavan
seutuvaltuuston alaisuuteen.

 

 

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »