”On pidettävä katse pallossa, mutta huolehdittava, että ei itse päädy pelivälineeksi.” Tätä viisautta ovat presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Pekka Haavisto toistelleet. Mutta mitä muuta Suomi on viime aikoina ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ollut kuin pallona isompien pelikentillä?

Lähtemällä neuvottelemaan Nato-jäsenyydestä Turkin kanssa Suomen ja Ruotsin hallitukset ryhtyivät pelivälineeksi, jolla presidentti Erdoğan pyrkii vahvistamaan asemaansa ja saamaan tukea kurdien oikeuksien polkemiselle ja asekaupoille. Se oli iso virhe, jonka Sanna Marinin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi yksimielisesti.

Ainakin tähän asti Erdoğanin Turkki on ollut Yhdysvalloille tärkeämpi, kuin Suomi ja Ruotsi. Ja Suomen hallitus nöyristelee kummankin edessä. Yhdysvaltojen mieliksi on muutettun ydinasepolitiikkaa ja sen kanssa neuvotellaan puolustussopimusta, jolla USA voi saada Suomeen tukikohtia ja asevarastoja. Ja Turkkiin on hallitus alkanut uudelleen myöntää asevientilupia.

Samaan aikaan Erdoğanin hallinto pommittaa Irakin ja Syyrian pohjoisosissa olevia kurdialueita, vangitsee poliittisia vastustajiaan ja aikoo kieltää vaalien alla maan kolmanneksi suurimman puolueen, vasemmistolaisen ja kurdien oikeuksia puolustaneen HDP:n.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo kehui Nato-jäsenyyden hakemista perustellessaan, että ”Suomi ei neuvottele ihmisoikeuksista tai oikeusvaltiosta”. Ei neuvottele, vaan hallitus hyväksyy vaikenemalla niiden räikeän polkemisen ainakin Turkissa.

 

(Artikkelin kuva: Toivo Koivisto)