Naton huippukokous päätti asevarustelun kiihdyttämisestä, Naton tukikohtien verkoston laajentamisesta ja sotilasliiton globaalin roolin voimistamisesta. ”Historiallista” Madridin kokouksessa on se, miten totaalisesti Nato-maiden johtajat ummistivat silmänsä siltä, että maailma tarvitsee yhteistyötä ja voimavarojen ohjaamista ympäristökriisin ja sosiaalisten ongelmien voittamiseen.

 

Strategia Venäjää ja Kiinaa vastaan

Naton uudessa strategiassa Venäjä on entistä selvemmin vihollinen, jota vastaan varustaudutaan ja vahvistetaan joukkoja. Venäjä aiotaan voittaa sotilaallisella voimalla. Mitään avauksia ei esitetty vastakkainasettelun lieventämiseksi ja rauhan aikaansaamiseksi Ukrainassa.

Asevarustelun ja sotapolitiikan keinojen korostuminen näyttää sopivan etenkin Yhdysvalloille, mutta missä ovat eurooppalaiset aloitteet?

Kiina mainitaan Naton uudessa strategiassa ensi kertaa uhkana, Nato-maiden ”etujen, turvallisuuden ja arvojen haastajana”. Näin strategia vahvistaa maailman jakamista vastakkaisiin blokkeihin samaan aikaan, kun ilmastonmuutoksen ja luontokadon kaltaiset ongelmat korostavat tarvetta globaaliin yhteistyöhön.

Venäjän johto voi katsoa peiliin, kun kysytään, miksi Nato laajenee pohjoisessa, kasvattaa nopean toiminnan joukkojensa määrän kahdeksankertaiseksi (300 000 sotilaaseen) ja vahvistavat Naton itäisen alueen taisteluosastonsa prikaatitasolle, nykyiseen verrattuna noin kaksin-kolmekertaisiksi. Kyseessä on sotilasliiton suurin sotilaallisen voiman ja taistelukyvyn kasvattaminen useaan vuosikymmeneen. Tässä laajuudessa sille ei olisi ollut poliittisia edellytyksiä ilman Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

 

”Diplomatian taidonnäytteestä” kiristysruuvi

Puheet Naton yhteisistä arvoista ovat räikeässä ristiriidassa sen kanssa, miten Turkki sai täyden tuen kurdien oikeuksia polkevalle politiikalle. Suomen ja Ruotsin hallituksilla on tässä häpeällinen rooli ”täyden tuen” osoittamisessa presidentti Erdoğan politiikalle ja valmiudessa ostaa Turkin tuki maiden Nato-jäsenyydelle kurdien kustannuksella.

Nyt huippukokouksen jälkeen presidentti Sauli Niinistö kertoo, että Suomen, Ruotsin ja Turkin neuvotteluissa ei edes sovittu mitään siitä, esittääkö Turkin hallitus jäsenyyssopimuksen ratifiointia maan parlamentille – vain, että se ei estä liittymispöytäkirjan tekemistä Madridissa.

Suomen ja Ruotsin ”diplomatian taidonnäytteeksi” kehuttu sopimus osoittautui heti huippukokouksen päättyessä dokumentiksi, jolla Erdoğan voi kiristää Suomelta ja Ruotsilta lisää toimia oikeuksiaan puolustavia kurdeja vastaan. Tätä palvelee myös sopimukseen sisältyvä yhteisen mekanismin luominen kaikille hallinnon tasoille, mukaan lukien lainvalvonta- ja tiedusteluviranomaiset (tästä enemmän eilisessä kirjoituksessani). Samalla Suomi ja Ruotsi asettuivat välikappaleeksi pelissä, jolla Erdoğan hankkii lisää aseita – niin Yhdysvalloista kuin Suomesta ja Ruotsista – ja valmistelee hyökkäystä Pohjois-Syyrian kurdialueelle.

Naton uudessa strategiassa sotilaallisen toimintakyvyn vahvistaminen Venäjän rajan lähialueilla perustuu erityisesti kolmeen tekijään: nopean toiminnan joukot ja niiden harjoituttaminen kullekin sovitussa valtiossa Naton itäisessä osassa, varusteiden ja infrastruktuurin rakentaminen Naton toiminnalle Venäjän lähimaissa sekä sotilaallisen pelotteen varmistaminen viime kädessä Yhdysvaltojen ydinaseilla.

 

Tätä vartenko kiirehdittiin Natoon?

Mikä rooli Suomella ja Ruotsilla tulee olemaan, täsmentyy konkreettisemmalla tasolla Natossa tehtävissä suunnitelmissa sitten, kun jäsenyys astuu voimaan. Ainakin Baltian ja Itämeren alueella Suomelle ja Ruotsille osoitettaneen vastuita. Tuleeko tänne myös Naton varastoja, muita sotilaallisia rakenteita ja jatkuvia harjoituksia, jää nähtäväksi. Sanna Marinin hallitus ei ole ainakaan tähän mennessä halunnut torjua niitä.

Madridin kokouksen ja siihen liittyvien tapahtumien valossa on lisää aihetta kysyä, miksi Suomessa on ollut niin kova kiire Natoon? Ja myös, haluammeko todella olla mukana siinä, mistä on nyt saatu esimakua Madridissa?

 

(Artikkelin kuva www.nato.int)