Stansvikin alueen asemakaavaesitys korjattava

14.1.2015

Tämä Stansvikin kartanoalueen asemakaava hylättiin jo kertaalleen Helsingin hallinto-oikeudessa. Hylkäämisen perusteena olivat puutteet asukkaiden kuulemisessa ja luontoselvityksissä.

Kyse on poikkeuksellisen hienosta ja monimuotoisesta luontoalueesta, kulttuurimaisemasta ja virkistysalueesta. Osa siitä esitetään suojeltavaksi ja osin ennallistettavaksi. Samalla aiotaan kuitenkin muuttaa Uudenkylän kesämaja-alue asuntorakentamiseen, tiivistää Vanhankylän kesämaja-aluetta, rakentaa uusia pysäköintipaikkoja, tuhota ainutlaatuinen vanha luonnontammimetsä ja rakentaa muuhun virkistyskäyttöön liittyviä palveluja mm. Tahvonlahden harjulle ja niemeen.

Laissa edellytettyjen riittävien luontoselvitysten sijasta kaavaesitykseen on nyt lisätty luontorekisteristä vanhat selvitykset. Kaava edellyttäisi poikkeusluvan saamista EU:n luontodirektiivin edellyttämään suojeluun. Perusteena pitäisi olla ”erittäin tärkeä yleisen edun kannalta pakottava syy” ja ”muiden vaihtoehtojen puuttuminen”. Tällaisia perusteita tuskin löytyy kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle virkistysalueelle rakentamiseen.

Stansvikin kartanon alue toimii jo nyt tärkeänä lähivirkistysalueena. Kruunuvuorenrannan rakentamisen myötä sen merkitys tällaisena vain kasvaa.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa oli esillä myös vaihtoehto, joka olisi turvannut alueen luonto- ja kulttuuriarvot. Valitettavasti lautakunnan enemmistö halusi kuitenkin jatkaa jo kertaalleen kaatuneen kaavaesityksen pohjalta.

Esitän muun muassa Stansvikin kyläyhdistyksen, Laajasalo-Degerö seuran ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen lausuntoihin viitaten, että valtuusto palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »