Stadin ikäohjelma jää torsoksi ilman lisäresursseja

9.9.2015

Hyvä, että vanhuspalvelulain edellyttämä suunnitelma saadaan lopulta valtuuston käsittelyyn. SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä on tätä vaatinut lähes viisi vuotta.  Hyvä on myös se, että valmistelussa on kuultu asukkaita, koottu tietoja ja verkostoiduttu.

Stadin ikäohjelman suurin ongelma tulee ilmi heti sen johdannossa. Siinä kerrotaan, mitä suunnitelman tulee lain mukaan sisältää, mutta on jätetty pois lain kohta, jonka mukaan tulee myös osoittaa tarvittavat voimavarat palvelujen määrän ja laadun kehittämiseksi. Kun ei puhuta rahasta eikä henkilöstöresursseista, jää ohjelma torsoksi.

Toinen perusongelma on se, että vaikka ohjelmassa on arvioitu palvelutarpeita, eivät esitetyt toimenpiteet perustu näihin arvioihin vaan valtuuston 2013 strategiaohjelmaan. Tämä tarkoittaa käytännössä palvelujen alibudjetoimista. Tätä ohjelmaa ei auta, jos voimavaroja arvioidaan vasta seuraavan valtuuston strategiaa valmisteltaessa, kuten kaupunginhallitus esittää.

Ehdotan, että päätösesityksen loppuun lisätään: Hyväksyessään Stadin ikäohjelman valtuusto edellyttää, että sen tavoitteiden toteuttamiseksi tarvittavista voimavaroista tehdään arvio ja esitykset osana vuoden 2017 talousarvion valmistelua.

* * *

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä haluaa ottaa lisäksi esille neljä haastetta: kotihoidon, palveluasumisen, lähipalvelut ja henkilöstömitoituksen. Kotihoidon palvelujen sisältö tulee määritellä laajemmin, aidosti vanhusten tarpeista lähtien. Sairaanhoidon lisäksi tarvitaan palveluja, jotka helpottavat asioimista, siivousta, ulkoilua ja muuta arjen sujumista. Eriarvoisuutta lisäävät palvelusetelit eivät ole oikea vastaus tähän.

Kotihoitoa pitää olla tarjolla myös äkillisesti muuttuvissa tilanteissa. Siksi on hyvä, että päivystävän kotihoidon yksiköitä perustetaan kaikkiin suurpiireihin.

Vanhusneuvoston lausunnossa arvostellaan ikäohjelmaa asumisen vaihtoehtojen puutteesta. Kaupungin palveluasuntoihin on mahdollisuus vain harvoilla ja vasta hyvin huonokuntoisina. Tarvitaan lisää kaupungin omia, edullisia palveluasuntoja ja muun muassa Riistavuoressa kehiteltyä kodinomaista palveluasumista, johon kuuluu myös kulttuuria, liikuntaa ja muuta yhdessä tekemistä. Tarvitaan myös laitoshoitoa, jota ei pidä enää vähentää. Lisäksi tarvitaan lisää resursseja vanhusten asuntojen muutostöihin, jotta niitä ei tarvitse odottaa jopa kuukausia.

Asukastilaisuuksissa ja vanhusneuvoston lausunnossa on korostettu lähipalvelujen, erityisesti lähiterveysasemien merkitystä. Onkin syytä arvioida uudelleen palveluverkkosuunnitelmia ja luopua aikeista keskittää terveysasemat vain muutamiin jättiyksiköihin.

Kun vanhuspalvelulakia säädettiin, kiisteltiin henkilöstömitoituksista. Lopulta päädyttiin aiottua matalampiin mitoituksiin ja nekin vain suosituksina. Vanhainkodeissa ja tehostetussa palveluasumisessa suositus on vähintään 0,5 hoitajaa asukasta kohti. Nyt Juha Sipilän hallitus on leikkaamassa tästäkin viidenneksen pois ja löysäämässä pätevyysvaatimuksia.

* * *

Ikäohjelmaan liittyy monia muitakin kysymyksiä, mutta esitän tässä lopuyksi vain seuraavat ponnet:

– Valtuusto edellyttää, että talousarvion valmistelussa selvitetään miten voidaan turvata kotihoidon päivystävien yksiköiden toiminnan laajentamisen edellyttämät resurssit.

– Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää kaupungin mahdollisuudet ylläpitää ympärivuorokautisissa vanhuspalveluissa korkeampaa henkilöstömitoitusta kuin ministeriön valmistelemissa uusissa suosituksissa.

– Valtuusto edellyttää, että vanhuksille tiedotetaan laajemmin mahdollisuuksista saada avustusta omatoimista selviytymistä helpottaviin asunnon muutostöihin ja että selvitetään miten kaupunki voi tarvittaessa edistää muutostöiden tekemistä.

(Hakasen vastaesitys, jota Dan Koivulaakso kannatti, hylättiin äänin 67 – 13, tyhjää 3. Hakasen ponsi 1 hylättiin 30 – vastaan 3, tyhjää 50. Ponsi 2 torjuttiin äänin 37 – vastaan 2, tyhjää 44. Sen sijaan ponnen 3 valtuusto hyväksyi äänin 57, tyhjää 26.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »