Sotilaallisen liittoutumattomuuden hautausselostus

16.4.2022

 

Hallitus hakee turvallisuuspoliittisella ajankohtaisselonteolla eduskunnalta oikeutusta haudata sotilaallinen liittoutumattomuus. Etukäteen luvattiin, että siinä arvioidaan monipuolisesti turvallisuuspolitiikan erilaisia vaihtoehtoja, niihin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Selonteko ei kuitenkaan kerro mitään vaihtoehtoa Nato-jäsenyydelle, se sivuuttaa siirtymävaihetta lukuun ottamatta vähin äänin Natoon liittyvät riskit eikä tarjoa avauksia siihen, miten Eurooppaan rakennetaan uudelleen yhteistä turvallisuusjärjestystä.

Selonteossa puolletaan Nato-jäsenyyttä sillä, että ”Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja (Naton) viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä”. Samalla todetaan, että ”Naton ennaltaehkäisevä vaikutus perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen sotilaalliseen kykyyn ja ydinasepelotteeseen” (s. 24).

Nämä hallituksen – yksimielisesti – esittämät linjaukset ovat iso periaatteellinen muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaan. Suomen linja on toisen maailmansodan jälkeen perustunut rauhantahtoisen ulkopolitiikan ensisijaisuuteen, mutta nyt turvallisuus esitetään ensisijaisesti aseiden, vieläpä ydinasepelotteen varaan rakentuvana. Samalla itsenäisen puolustuksen lähtökohta on korvattu Naton yhteisellä puolustuksella ja puolustusvoimien integroimisella Naton suunnittelu- ja komentorakenteisiin.

 

Naton turvatakuut?

Natosta ja sen turvatakuista esitetään selonteossa kaunisteltu ja epärealistinen kuva. Paljon puhutut turvatakuut eivät ole mikään automaatti. Jäsenvaltiot päättävät kussakin tapauksessa erikseen, millaista apua ne haluavat tai voivat antaa, jos jokin jäsenvaltio joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Selonteon mukaan Suomeen ei edelleenkään kohdistu välitöntä sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa (s. 10). Todennäköisempää onkin, että Naton jäsenenä joudumme vedetyksi mukaan muualla syntyviin konflikteihin.

Selonteossa kerrotaan, että Natossa päätökset tehdään yksimielisesti ja kaikki jäsenvaltiot ovat yhdenvertaisia. Todellisuudessa Yhdysvalloilla on Natossa hegemoninen asema ja se on käyttänyt Putinin päättämää hyökkäyssotaa hyväksi oman asemansa vahvistamiseen. Julkisuudessa on kerrottu monia tapauksia, joissa Yhdysvallat on painostanut muita jäsenvaltioita hyväksymään tai ainakin olemaan vastustamatta päätöksiä. Toisaalta muun muassa Afganistanin ja Irakin sodissa on nähty, miten Yhdysvallat on tehnyt yksin päätöksiä, joihin muut ovat joutuneet sopeutumaan. Jatkoa ajatellen on kysymysmerkki, mikä on Yhdysvaltojen linja jonkin ajan kuluttua, kun presidentti vaihtuu ja kongressiin voi tulla republikaanienemmistö.

 

Suomi ja ydinasepelote

Hallitus toteaa, että jäsenyysneuvotteluissa nousisi esille kysymys Naton joukkojen, tukikohtien ja asejärjestelmien sijoittamisesta Suomeen. Jäsenyys ei velvoita ottamaan Suomen alueelle ydinaseita ja pysyviä Nato-joukkojen tukikohtia. Mutta selonteossa tai ministereiden puheissa ei ole suljettu pois sitä, että Suomeen saatetaan sijoittaa Naton joukkoja. Hallitus ei ole esitä varauksia myöskään liittymiselle Naton ydinaseryhmään. Itse asiassa selontekoon on päinvastoin kirjattu mahdollisuus liittyä Natoon ”täysimääräisin oikeuksin ja velvoittein”. Iltalehden kysyessä tästä linjauksesta pääministeri Marin vastasi ”pitävänsä tärkeänä sitä, että me emme ainakaan sulkisi itseltämme sellaisia ovia, jotka myöhemmin olisi kuitenkin tarpeen pitää auki”. (IL 13.4.)

Selonteossa mainitaan Norjan ja Tanskan asettaneen jäsenyytensä alkuvaiheessa yksipuolisia rajoituksia pysyvien joukkojen ja ydinaseiden sijoittamiselle alueelleen rauhan aikana. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan koske kriisin ja sodan aikaa. Käytännössä molemmissa maissa on asejärjestelmiä ja tukikohtia, joilla on varauduttu mahdollisuuteen jo kriisin alkaessa sijoittaa esimerkiksi lentokoneisiin ydinohjuksia. Ne myös harjoittelevat jatkuvasti Nato-joukkojen vastaanottamista ja yhteistä sodankäyntiä. Muilla jäsenvaltioilla ei mitään rajoituksia ole.

 

Naton uusi strategia

Naton kesäkuun lopun huippukokouksessa sotilasliitolle hyväksytään uusi strategia. Hämmästyttävästi hallitus ei esitä siitä arviota, vaikka Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin mukaan kyse on ”hyvin perustavanlaatuisesta muutoksesta, joka heijastaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin toimien pitkän aikavälin seurauksia”. Uusi strategia on myös entistä globaalimpi ja suuntautuu Venäjän ohella Kiinaa vastaan. Kummallista on sekin, että selonteossa ei sanota mitään siitä, että Natossa on päätetty valmistella pysyvien joukkojen sijoittamista Venäjän ja Valko-Venäjän rajoilla sijaitseviin jäsenvaltioihin.

Suomi on perinteisesti korostanut Yhdistyneiden kansakuntien ja Ety-järjestön roolia yhteisen turvallisuuden rakentamisessa. Tähän linjaan on kuulunut se, että kollektiivinen voimankäyttö on sallittua vain YK:n valtuuttamana. Nyt hallitus julistaa selonteossa päinvastoin, että ”Nato on näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ainoa yhteisen puolustuksen järjestö” (s. 24). Samalla turvallisuusajattelu on kavennettu lähinnä sotilaalliseksi toiminnaksi täydennettynä kriisinsietokykyä ja kriittistä infrastruktuuria vahvistavilla toimilla. Mitään arviota ei esitetä esimerkiksi siitä, miten sotilaalliset toimet vaikuttavat ympäristökriisin hoitamiseen.

Pidän mahdollisena, että Ukrainan sodan ja Naton laskut tulevat Euroopalle ja Suomelle paljon selonteossa esitettyä suuremmiksi. Asevarustelun menot naulataan korkealle vuosikymmeniksi. Sota, talouspakotteet ja energian hintojen nousu voivat ajaa Venäjän lisäksi myös muualla Euroopassa talouden taantumaan. Puhumattakaan siitä, miten kalliiksi tulee ympäristökriisin ja sosiaalisten ongelmien ratkomiseen tarvittavien resurssien hukkaaminen sotaan, kilpavarusteluun ja aseteollisuudelle.

 

Missä rauhanpolitiikka?

Luin tänään uudelleen selonteon ja yritin löytää siitä perusteluja, miksi hallitus esittää sotilaallisen liittoutumattomuuden hylkäämistä. En löytänyt analyysia sotilaallisen liittoutumattomuuden tähänastisesta merkityksestä ja sen mahdollisuuksista jatkossa.

Euroopan ja kansainväliseen turvallisuustilanteeseen vaikuttavien erilaisten taloudellisten ja poliittisten intressien sekä muiden kuin sotilaallisten tekijöiden arvio loistaa sekin poissaolollaan. Rikolliseen sotaan ryhtyneen Venäjän ohella olisi tietysti ollut syytä arvioida muidenkin keskeisten toimijoiden – kuten Yhdysvaltojen, muiden Nato-maiden ja isojen EU-maiden – erilaisia pyrkimyksiä eikä vain kuvailla niiden reaktioita Venäjän toimiin ja Suomen sotilaallista yhteistyötä niiden kanssa, kuten selonteossa. Selonteosta puuttuu myös arvio Naton roolista maailmanlaajuisen kehityksen ja sen ongelmien kannalta.

Ymmärrän Venäjän hyökkäyksen herättämät pelot, mutta sodan lopettamiseksi ja kestävän turvallisuuden rakentamiseksi on tärkeä arvioida myös niitä tekijöitä ja ristiriitoja, jotka ovat vieneet nykyiseen tilanteeseen tai voivat auttaa ulos sodasta. Jossain vaiheessa – ja toivottavasti mahdollisimman nopeasti – on sovittava rauha Ukrainaan ja ryhdyttävä rakentamaan uudelleen eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää.

Minusta on selvää, että kestävää rauhaa ja turvallisuutta ei voi perustaa kilpavarustelun ja voimapolitiikan varaan. Venäjän ja Naton vastakkainasettelun sijaan tarvitaan yhteistä turvallisuutta. Venäjän painostamisen ohella on etsittävä ratkaisuja, joilla Venäjän johto saadaan palaamaan itsekin ennen sotaa esittämälleen linjalle, jossa kukaan ei voi tavoitella turvallisuutta toisten kustannuksella. Tässä voisi Suomella olla ETY-kokouksen isäntämaana ja sotilaallisesti liittoutumattomana maana aktiivisen diplomatian paikka. Siinä tarvitaan myös kansalaisliikkeitä ja niiden yhteyksiä Venäjälle ja venäläisiin sodan vastustajiin.

Selonteon käsittelystä on tulossa näytelmä, jonka vuorosanat on jo ennalta kirjoitettu hallituksen ja hallituspuolueiden sisäpiireissä. Eduskuntapuolueiden ja eduskuntaryhmien johtajat ovat tasavallan presidentin kanssa kaikesta päätellen jo sopineet Natoon liittymisestä, mutta puolueiden jäsenille ja kannattajille esitetään ikään kuin johtopäätökset tehtäisiin vasta eduskuntakeskustelusta.

Rauhanpolitiikan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden perinteiden jatkuminen riippuu ratkaisevasti siitä, miten laajasti nyt keskellä Ukrainan sotaa ja massiivista mediavyörytystä tehdyt johtopäätökset turvan hakemisesta Natosta ja ydinpelotteesta jäävät vaikuttamaan ihmisten mieliin. Tässä on historiallinen haaste rauhanliikkeelle ja militarisminvastaiselle työväenliikkeelle.

© 2022 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »