Perustuslakivaliokunta tyrmäsi kesäkuun alussa jo neljännen kerran sote-esityksen. Hallitus ei kuitenkaan näytä ottaneen opiksi. Se joutuu pakon edessä lykkäämään aikatauluja, mutta pitää kiinni hankkeen ytimenä olevasta markkinamallista. Uudistus on paljastunut entistä selvemmin yksityistämishankkeeksi.

 

Perustuslailliset ongelmat

Edellisen tyrmäyksen jälkeen hallitus luopui maakuntien omien palvelujen yhtiöittämispakosta ja pidensi vähän siirtymäaikoja. Perustuslakivaliokunta totesi esityksen olevan kuitenkin yhä monelta osin ristiriidassa perustuslain kanssa.

Suurimmat perustuslailliset ongelmat koskevat maakuntien rahoituksen ja niiden oman palvelutuotannon riittävyyttä, yhdenvertaisuutta palvelujen saannissa, valinnanvapausmallin suhdetta EU:n kilpailulainsäädäntöön, henkilötietojen suojaa, uudistuksen aikataulua sekä oikeusturvan puutteita asiakassuunnitelmissa, asiakasseteleissä, suoran valinnan palveluissa ja henkilökohtaisissa budjeteissa.

Juha Sipilän ja Petteri Orpon hallitus yrittää selviytyä asiasta vain paikkailemalla pikaisesti joitain kohtia lakiteksteissä. Mutta riittääkö se eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnalle, jonka pitäisi korjata lakiesitykset? Entä täyttääkö sote-valiokunnasta syntyvä esitys kaikki ehdot, jotka perustuslakivaliokunta asetti edellyttäessään korjatun esityksen tuomista uudelleen sen arvioitavaksi?

 

Muut valuviat

Perustuslakivaliokunta on saanut ison roolin, kun hallitus ei ole ottanut tosissaan kuntien ja asiantuntijoiden lainvalmistelussa esittämiä arvioita. Sen tehtävänä on kuitenkin arvioida vain esitysten perustuslainmukaisuutta. Markkinamalliin liittyy muitakin ongelmia.

Suurimpia valuvikoja on kilpailuttamiseen liittyvä palvelujen tilaajan ja tuottajan eriyttäminen. Se pirstoo palvelukokonaisuuksia, tuo markkinamekanismin julkisten palvelujen sisälle ja rajoittaa demokratiaa. Lisäksi kilpailutus uhkaa polkea työehtoja.

Toinen paha valuvika on kaikkien perustason sote-palvelujen siirtäminen kunnista maakunnan vastuulle. Etenkin sosiaalipalvelut jäävät tässä jalkoihin. Missään muussa maassa ei ole tällaista mallia. Perustason sosiaalipalvelut ja ainakin osa perusterveydenhuollosta ovat yleensä kuntien vastuulla.

Kolmas valuvika on monikanavainen rahoitus, jolla tuetaan yksityisiä palveluja samaan aikaan kun julkisten palvelujen rahoitusta leikataan.

Lisäksi maakuntauudistukseen liittyvä TE-toimistojen lopettaminen ja työvoimapalvelujen markkinoistaminen pirstoo työttömien palveluja ja siirtää yksityisille firmoille tehtäviä, jotka vaikuttavat työttömyysturvaan. ELY-keskusten lopettaminen puolestaan heikentää kaavoituksen, rakentamisen ja ympäristölupien valvontaa.

 

”Pakko” on kehno perustelu

Viime vaiheessa hallituspuolueet ovat alkaneet vedota siihen, että uudistus on ”pakko” toteuttaa, koska sitä on jo niin kauan ja pitkälle valmisteltu. Tässä voisi olla jotain tolkkua, jos palvelut olisivat romahtaneet. Kansainvälisesti vertaillen julkiset palvelut toimivat kuitenkin Suomessa varsin tehokkaasti.

Ongelmana on ennen muuta kuntien peruspalvelujen resurssien vähyys. Se näkyy jonoina lääkärille, kotipalvelujen vähyytenä, ennaltaehkäisevän työn puutteina jne. Hallitus puhuu peruspalvelujen vahvistamisesta, mutta tekee päinvastoin.

Samaan aikaan isot yksityiset firmat haalivat kunnista asiakkaita, asiantuntijoita ja kiinteistöjä. Hallitus voisi pysäyttää tämän itse voimistamansa muutoksen lisäämällä kuntien rahoitusta ja kieltämällä kuntia ulkoistamasta toimintoja.

 

Opposition kahdet kasvot

Uudistus lähti hakoteille jo silloin kun Jyrki Kataisen hallitus yritti tehdä siitä keinon ajaa kuntien yhdistämistä, menojen karsimista ja yksityisten markkinoiden laajentamista. Tätä vastaan nousi ”kuntakapina”. Siltä taitettiin kärki, kun eduskuntapuolueiden johtajat sopivat palvelujen järjestämisen siirtämisestä vain viidelle valtavalle, yli miljoonan asukkaan sote-alueelle, jonka johtoa ei olisi edes valittu vaaleilla.

Lopulta keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset sopivat lehmänkaupasta, jossa keskusta sai maakunnat vailla itsenäistä valtaa ja kokoomus yksityistä bisnestä suosivan markkinamallin.

Sote- ja maakuntauudistusta vastustava Jan Vapaavuori oli itse kokoomuksen ministerinä sopimassa Kataisen hallituksen sote-linjauksia, mutta käänsi takkinsa. Toisaalta hän ajaa Helsingissä linjaa, joka keskittää ja alibudjetoi palveluja. Helsinki on myös lähdössä valinnanvapauspilottiin, jolla ei perustuslakivaliokunnan mukaan ole laillista perustaa.

 

Sote uusiksi

SKP on sote-hankkeiden alusta alkaen korostanut, että sote-palveluja pitää kehittää ihmisten perusoikeuksina, joita ei saa alistaa bisnekselle. Näin vältettäisiin myös EU:n kilpailulakien ja vapaakauppasopimusten karikot. Eriarvoisuutta on vähennettävä alentamalla maksuja ja omavastuuosuuksia.

Palvelujen parantamisessa keskeisintä on lisätä kuntien tuottamien peruspalvelujen resursseja ja kehittää niissä moniammatillista yhteistyötä. Lähellä järjestettävissä palveluissa pitää päätöksenteonkin olla lähellä, kunnissa ja lähidemokratiaa.

Erikoistason palvelujen vastuu on luontevaa siirtää maakunnille. Niille pitää turvata riittävä rahoitus valtionosuuksina ja progressiivisella verotuksella, joka ulottuu myös pääomatuloihin.

Hallitus ja maakuntiin jo palkatut virkamiehet eivät ole kysyneet sote-maakuntien valmistelussa asukkailta mitään. Onkin syytä ottaa aikalisä, valmistella kunnolla uudet esitykset ja päättää niistä vasta kun äänestäjät ovat sanoa sanansa vaaleissa.

 

(Artikkeli Tiedonantaja-lehteen 18/2018, kirjoitettu 12.kesäkuuta.)