Soten kohtalo yhä auki

28.11.2018

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai marraskuun alkupuolella valmiiksi mietintönsä hallituksen sote-lakipaketista. Perustuslakivaliokunta arvioi nyt, riittävätkö sote-valiokunnassa tehdyt muutokset vai onko esitys edelleen joltain osin perustuslainvastainen. Selvää on, että aikataulu venyy taas eikä maakuntavaaleja pidetä ainakaan ensi keväänä.

Lainvalmistelun surkeutta kuvaa se, että sosiaali- ja terveysvaliokunta joutui kirjoittamaan uusiksi lähes puolet lakipykälistä ja ison osan perusteluista. Silti esitykseen jäi suuria ongelmia.

Hallituspuolueiden edustajat pitivät kiinni markkinamallista eivätkä halunneet rajoittaa yksityisten yhtiöiden voitontavoittelua. Asiakassuunnitelmasta, jonka piti integroida palveluja, ei tule palvelun tuottajia velvoittava eikä se anna ihmisille oikeutta palveluun. Perustuslakivaliokunnan kyseenalaistama menoleikkuri säilyi esityksessä, siihen vain lisättiin poikkeusmahdollisuuksia – kolmen miljardin säästötavoitteesta tinkimättä. Ongelmia liittyy myös asiakasmaksujen nousuun, tietosuojaan ja monikanavaiseen rahoitusjärjestelmään.

Esitys perustuu palvelujen markkinoistamiseen, mutta hallitus ei suostu varmistamaan sen suhdetta EU:n kilpailulakeihin, vaikka Korkein hallinto-oikeuskin sitä edellytti. Perustuslakivaliokunta joutuu harkitsemaan myös markkinoiden keskittymisen vaikutuksia ja tuottajien sääntelyn riittävyyttä.

 

Painetta eduskuntaan

Sote-esityksen kohtalo on yhä auki. Perustuslakivaliokunta voi edellyttää vielä muutoksia, joiden tekemiseen hallituksella ei ehkä enää riitä aika. Jos esitys etenee valiokunnasta, on epävarmaa, löytyykö sille eduskunnasta enemmistö.

Paljon riippuu siitä, millainen paine kansanedustajiin tulee äänestäjiltä, sote-järjestöiltä, ay-liikkeestä, kunnista ja muilta, joita asia koskee. Kannattaa siis vaatia kansanedustajilta markkinamallin hylkäämistä, lisärahoitusta etenkin peruspalveluihin ja kuntien lähipalvelujen turvaamista.

(Kirjoitus Tiedonantaja-lehteen 23/2018)

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »