Sote uusiksi – uusi suunta

25.3.2019

 

Kovin lyhyeksi kuvittelevat Juha Sipilä ja Petteri Orpo äänestäjien muistin. Runnottuaan kolme ja puoli vuotta sote-markkinamallia, he esiintyvät nyt vaalikentillä ikään kuin eivät olisi mistään vastuussa.

Hallituksen sote-esitys ei kaatunut aikatauluun, uudistuksen suuruuteen tai jarrutukseen valiokunnissa. Se kaatui markkinamalliin ja menoleikkuriin, joissa yksityinen bisnes ja valtion menojen karsiminen syrjäyttivät perusoikeudet. Se kaatui myös ylimielisyyteen, jolla hallitus ja johtavat virkamiehet sivuuttivat ihmisten tarpeet, useimmat asiantuntijat, kunnat ja perustuslain velvoitteet.

 

Sote-kierrätystä

Vielä äsken kaikkien sote-palvelujen siirtämistä pois kunnista ajanut kokoomus puhuu nyt ”kuntapohjaisesta” sotesta. Se tarkoittaa isoja kaupunkeja ja kuntayhtymiä eikä lupaa lisää resursseja. Olennaisin muutos nykyiseen olisi ”valinnanvapauden” uusi versio, jossa osa kuntien rahoista pakkosiirrettäisiin palveluseteleillä yksityiseen bisnekseen.

Keskusta yrittää pitää kiinni maakuntamallista. Uutta sen sote-kierrätyksessä on valmius rajata valinnanvapaus pienempään osaan palveluja ja harkita Helsingin erillisratkaisua. Yhä säilynyt tavoite menojen karsimisesta vie pohjaa sen lupauksilta parantaa palveluja.

SDP:n esitys 18 sote-kunnasta on lähellä maakuntamallia, rajattuna sote-palveluihin. Peruja porvarihallitukselta ovat myös maakunnissa jo tapahtuneen valmistelun ja palveluseteleiden painottaminen. Tuottamisen tavat jäisivät kuitenkin ratkaistavaksi sote-kunnissa, joiden johto valittaisiin vaaleilla ja joilla olisi verotusoikeus.

 

Perusoikeuksia vai rahastusta?

Suurin syy hallituksen sote-esityksen kaatumiseen oli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten syksyllä 2015 tekemä lehmänkauppa, jolla yksityiset yritykset sotkettiin laajasti mukaan julkisiin palveluihin. Suurten sote-firmojen voitontavoittelu tuotiin näin sisälle palvelujärjestelmään, jonka pitäisi perustuslain mukaan taata sote-palvelut yhdenvertaisesti jokaiselle tuloista, asuinpaikasta jne. riippumatta. Sittemmin markkinamalli ulotettiin myös esityksiin työvoimapalveluista.

Sote-yhtiöiden ja markkina-ajattelun otetta valmisteluista kuvaa jääräpäisyys, jolla hallitus toi sote-valiokuntaan uudelleen perusteiltaan samat esitykset, jotka perustuslakivaliokunta oli tyrmännyt jo kolme kertaa.

SKP on koko sote-prosessin ajan korostanut, että lakisääteiset sote-palvelut ovat perusoikeus, jota ei saa alistaa voitontavoittelulle.

Eroon menoleikkurista

Toinen virhe on ollut sote-esityksen sitominen julkisten menojen leikkaamiseen. Se on jyrkässä ristiriidassa nykyisten resurssien riittämättömyyden ja tiedossa olevan tarpeiden kasvun kanssa. Se johtaisi lähipalvelujen karsimiseen ja maksujen korotuksiin, ja näin eriarvoisuuden kasvuun.

Leikkaamisen sijasta tarvitaan lisää rahaa ja työntekijöitä etenkin peruspalveluihin. Hoitajamitoituksen ohella lakiin pitäisi kirjata lyhyet enimmäisajat myös kiireettömään hoitoon pääsylle. Rahaa tarvitaan lisäksi muita pohjoismaita korkeampien maksujen ja omavastuuosuuksien alentamiseksi.

Esimerkiksi terveyskeskusten jonot voitaisiin Lääkäriliiton mukaan poistaa palkkaamalla tuhat lääkäriä ja tuhat hoitajaa lisää. Se maksaisi 200 miljoonaa euroa vuodessa – saman verran kuin hallitus käytti vuodessa pelkästään sote-valmisteluun.

 

Lähipalvelut kunnissa

Kolmas sote-esitysten valuvika on ollut yksipuolinen suurten yksiköiden korostaminen. Suuruudesta on etua erikoistason palveluissa. Perustason sote-palveluissa taas on pikemminkin hyvä, että palvelu järjestetään ja siitä päätetään lähellä, kunnissa. Se edistää yhdenvertaisuutta, ihmisten tarpeiden tuntemusta, ennaltaehkäisyä, yhteyttä kunnan muuhun toimintaan, yhteisöllisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia.

Missään muualla ei ole siirretty kaikkia sote-palveluja maakuntatason vastuulle. Muissa pohjoismaissa on viime aikoina päinvastoin palautettu osa maakuntatasolle siirretyistä palveluista takaisin kuntiin.

SKP on alusta alkaen vaatinut, että peruspalvelut järjestetään pääosin kunnallisina lähipalveluina, joihin voi vaikuttaa lähidemokratialla. Maakuntien vastuulla olisivat erikoistason palvelut. Ratkaisevaa palveluintegraatiossa ei ole hallinnon keskittäminen vaan resurssien turvaaminen monialaiseen yhteistyöhön. Eikä kunnilla olisi ongelmia hoitaa vastuutaan, jos erikoistason rahoitus hoidettaisiin valtion tai maakunnan budjetista, kuntien valtionosuuksien leikkauksia peruttaisiin ja jos kuntavero muutettaisiin progressiiviseksi ja koskemaan myös pääomatuloja.

 

Yhtiöt ja EU

Neljäs iso ongelma hallituksen esityksissä oli tilaajan ja tuottajan eriyttäminen ja siihen liittyvä markkinaehtoinen monituottajamalli. Se pirstoisi palveluja, vaikeuttaisi ohjausta ja valvontaa, lisäisi menoja ja alistaisi työntekijät kilpailutusten epävarmuuteen. Vanhuspalvelujen ongelmat varoittavat, mihin tämä vie.

Markkinoistaminen tekee sote-palveluista myös riskialttiin EU:n kilpailulakien tulkinnoille. Sama riski liittyy CETA:n ja TTIP:n kaltaisten kauppasopimusten kansainvälisille yhtiöille ja sijoittajille antamaan investointisuojaan. Nämäkin riskit vältetään pitämällä lakisääteiset palvelut pääsääntöisesti ei-kaupallisena julkisena toimintana.

 

(Artikkeli 21.3. Tiedonantaja-lehden numeroon 3/2019. Kaaviokuva valtiovarainministeriö)

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »