Sote kaatui, ja hyvä niin. Mutta se ei kaatunut perustuslakiin, aikatauluun tai uudistuksen suuruuteen, kuten Juha Sipilä ja Petteri Orpo väittivät. Sote kaatui markkinamalliin, jossa yksityinen bisnes syrjäytti perusoikeudet. Sen sijaan, että jatkettaisiin tähänastiselta pohjalta, vain pienemmin askelin, tarvitaankin uusi suunta.

Parin edellisen hallituksen aikana jopa eduskuntaryhmien yhdessä sopimat sote-esitykset kaatuivat, kun pyrkimys keskittää palvelujen järjestäminen koko maassa vain viiden sote-alueen vastuulle hukkasi demokratian ja kuntien roolin.

 

Perusoikeudet eivät ole bisnes

Suurin syy Sipilän hallituksen sote-mallin kaatumiseen oli keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten syksyllä 2015 tekemä lehmänkauppa, joka sotki liikevoittoja tavoittelevat yhtiöt laajasti mukaan julkisiin palveluihin. Markkinaehtoisuus tuotiin sellaisiin palveluihin, jotka perustuslain mukaan tulee taata yhdenvertaisesti kaikille riippumatta tuloista, asuinpaikasta tms. Maakuntalakipaketissa markkinamalli ulotettiin myös työvoimapalveluihin.

Sote-yhtiöiden ja markkina-ajattelun otetta hallituksen valmisteluista kuvaa jääräpäisyys, jolla hallitus toi uudelleen eduskuntaan perusteiltaan samat esitykset, jotka perustuslakivaliokunta oli tyrmännyt jo kolmeen kertaan.

– Uuden valmistelun lähtökohdaksi pitääkin ottaa sama periaate, joka on laissa perusopetuksesta: toimintaa ”ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi”.

 

Eroon menoleikkurista

Toinen iso virhe on ollut uudistuksen sitominen valtion menojen leikkaamiseen. Se on ristiriidassa palvelutarpeiden kasvun ja nykyistenkin resurssien riittämättömyyden kanssa. ”Säästöjä” olisi haettu karsimalla lähipalveluja ja nostamalla palvelumaksuja.

Leikkauspolitiikkaa ovat toteuttaneet vuorollaan kaikki eduskuntapuolueet – myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren (kok). Nyt hallitus meni vielä pidemmälle ja esitti lakiin automaattista menoleikkuria. Sitä perustuslakivaliokunta ei hyväksynyt.

– Leikkaamisen sijaan pitää jatkossa lisätä etenkin peruspalvelujen rahoitusta, palkata (ja kouluttaa) lisää työntekijöitä ja vähentää eriarvoisuutta palveluissa alentamalla maksuja.

Esimerkiksi terveyskeskusten jonot voi Lääkäriliiton mukaan poistaa koko maassa palkkaamalla tuhat lääkäriä ja tuhat hoitajaa lisää. Se maksaa noin 200 miljoonaa euroa vuodessa – saman verran kuin hallitus käytti vuodessa sote-hankkeen valmisteluun. Rahaa kyllä löytyy, vaikka luopumalla taisteluhävittäjien hankinnasta.

 

Lähipalvelut kunnissa

Kolmas sote-esitysten valuvika on ollut yksipuolinen usko suuriin yksiköihin. Erikoissairaanhoidossa suuruudesta on etua. Perusterveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa taas on pikemminkin hyvä, jos palvelu järjestetään lähellä. Se edistää yhdenvertaisuutta, ihmisten tarpeiden tuntemusta, yhteyksiä kunnan muuhun toimintaan, ennaltaehkäisyä ja vaikutusmahdollisuuksia.

Mitä järkeä on esimerkiksi keskittää vanhusten kotihoidon järjestäminen 1,6 miljoonan asukkaan Uudenmaan maakuntahallinnolle? Missään muussa maassa ei ole siirretty kaikkia sote-palveluja kunnista maakuntatason vastuulle.

–  SKP esittää, että peruspalvelut järjestetään pääosin kunnallisina lähipalveluina, joihin voi vaikuttaa lähidemokratialla. Maakunnan vastuulla olisivat erikoistason palvelut.

 

Yhtiöiden pyöröovet kiinni

Neljäs ongelma hallituksen sote-mallissa oli markkinaehtoinen monituottajamalli ja maakunnissa tilaajan ja tuottajan eriyttäminen. Se olisi pirstonut palveluja, vaikeuttanut valvontaa, lisännyt kustannuksia ja alistanut työntekijät kilpailutusten epävarmuuteen. Vanhuspalvelujen kriisi kertoo jo siitä, mihin tämä vie.

Markkinaehtoisuus teki koko palvelujärjestelmästä myös riskialttiin EU:n kilpailulakien tulkinnoille. Sama olisi koskenut TTIPn ja CETAn kaltaisten kauppasopimusten kansainvälisille sijoittajille antamaa suojaa.

– Nämä riskit vältetään pitämällä lakisääteiset palvelut pääsääntöisesti kuntien ja maakuntien omana toimintana, jota voidaan tarvittaessa täydentää ostopalveluilla.

Uudessa valmistelussa on suljettava kokoomuksen ja sote-yhtiöiden pyöröovet. Julkisista palveluista ja perusoikeuksista ei saa tehdä kauppatavaraa markkinoille.

 

(Artikkeli Eespäin-lehteen 1/2019. Kuva valtioneuvoston tiedotus)