Hallituksen sote-esityksen eduskuntakäsittely alkoi tänään lähetekeskustelulla, jossa hallituspuolueet kehuivat pitkään valmistellun uudistuksen etenemistä ja oppositio arvosteli itsekin aiemmin tukemaansa hallintomallia ja rahoituksen niukkuutta. Oikeisto arvosteli myös yksityistämisen rajoittamista.

Lainsäädännön arviointineuvosto totesi lausunnossaan hallituksen esityksestä, että esityksen vaikutusarvioihin liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta. Tämä koskee erityisesti uudistuksen perustavoitteita palvelujen saatavuudesta, laadusta, yhdenvertaisuudesta ja kustannusten hillinnästä. Lisäksi se totesi, että vastaavaa sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota ei ole tehty missään muussa maassa.

Eduskunnassa on kuitenkin hämmästyttävän laaja tuki sote-palvelujen integraation toteuttamiselle keskittämällä hallinto ja myös perustason palvelujen järjestäminen maakuntatasolle. Palvelujen tarvitsijoiden kannalta tärkeintä olisi parantaa perustason palveluja, kehittää monialaista yhteistyötä itse palvelutyössä, lyhentää potilasjonoja, lisätä vanhuspalveluja ja alentaa asiakasmaksuja. Erityisen vähälle huomiolle jäivät keskustelussa taaskin sosiaalipalvelut.

Lähipalveluista pitäisi päättää lähellä, jotta palvelutarpeet ja ihmisten elinolot voidaan ottaa mahdollisimman hyvin huomioon. On kummallista, miten muun Suomen kansanedustajat alistuvat siihen, että perustason palvelut säilyvät kunnan vastuulla vain Helsingissä. Samoin kuin se, että hyvinvointialueen valtuustolle ollaan näköjään valmiita antamaan mahdollisuus halutessaan keskittää hyvinvointialueen hallitus vain suurimpien puolueiden ja isojen kaupunkien käsiin.

Sanna Marinin hallituksen tavoitteena on sote-menojen ”kasvun hillitseminen” ottamalla huomioon vuodesta 2025 alkaen vain 80 % palvelutarpeen kasvusta ja tiukentamalla valtion ohjausta. Se ei esitä tästä konkreettisia lukuja, mutta lakiesityksen perusteluaineiston mukaan alkuvaiheen muutoskulujen jälkeen uudistus leikkaa menokehitystä yli miljardilla.

Kun rahoituksen kokonaistasoa ei nosteta, johtaa hallituksen esittämä rahoitusmalli siihen, että osa hyvinvointialueista saa asukasta kohti vähemmän rahaa. Nykyiseen menokehitykseen verrattuna suurimpia menettäjiä ovat Keski- ja Länsi-Uusimaa, Pohjanmaa, Kymenlaakso, Kainuu ja Helsinki. Ne menettävät kukin kymmeniä miljoonia. Miinukselle jäävät myös Pirkanmaa, Satakunta, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Varsinais-Suomi.

Hallituspuolueiden on turha selittää, että määrärahojen väheneminen asukasta kohti laskettuna ei ole ongelma, kun ne kasvavat kokonaisuutena ottaen. Onhan jo lähtötaso aivan riittämätön ja kansainvälisestikin vertaillen alhainen. Sitä paitsi vanhusten määrän kasvu, monien sairauksien lisääntyminen sekä tiukempi hoitajamitoitus ja hoitotakuu edellyttävät asukasta kohti lisää resursseja. Se, että rahoitusvastuu siirtyy valtiolle ei edellytä kaikkien perustason palvelujen järjestämisvastuun siirtämistä pois kunnista.

Hallitus puhuu yhdenvertaisista palveluista, mutta alibudjetoimalla julkisia palveluja se ylläpitää ja phimmillaan voi lisätäkin eriarvoisuutta, jossa hyvätuloiset hankkivat yksityisiltä firmoilta palveluja ja vakuutuspohjaiset markkinat laajenevat. On häpeällistä, että julkisiin palveluihin ei muka riitä lisää rahaa, vaikka samaan aikaan ollaan ostamassa kymmenellä miljardilla taisteluhävittäjiä ja käyttämään niiden ylläpitoon vielä enemmän.