SKP 100 vuotta ja punainen itsenäisyyspäivä

6.12.2018

 

Tiistaina liputettiin suomalaiselle demokratialle 4. joulukuuta 1918 pidettyjen kuntavaalien kunniaksi. Kokoomuslaisen sisäministeri Kai Mykkäsen mukaan myös sisällissodan hävinnyt osapuoli oli mukana vaaleissa niin ehdokkaina kuin äänestäjinä. Mutta oliko?

Todellisuudessa yli 67 000 punaista oli tuomittu menettämään kansalaisluottamuksensa, vailla oikeutta olla ehdolla tai edes äänestää vaaleissa. Suurin osa Sosialidemokraattisen työväenpuolueen, sen eduskuntaryhmän, ammattiyhdistysliikkeen ja punaisten Kansanvaltuuskunnan johtajista oli maanpaossa ja perustanut Suomen kommunistisen puolueen, joka sai lailliset toimintaoikeudet vasta syksyllä 1944. SKP perustettiin jatkamaan vanhan työväenpuolueen luokkataistelulinjaa, josta Väinö Tannerin johdolla perustettu uusi SDP jyrkästi irtisanoutui.

 

Valkoinen terrori ja lapuanliike

Valkoisen terrorin tarkoituksena oli lyödä vasemmistolainen työväenliike ikiajoiksi. Eikä luokkasodassa tappion kokeneiden ollut helppoa löytää uudelleen näköaloja ja tietä eteenpäin. Hämmästyttävän nopeasti punaiset liput alkoivat kuitenkin nousta uudelleen. Keväästä 1919 alkaen Otto Wille Kuusinen ja muita SKP:n johtavia tovereita liikkui salaa Suomessa luomassa kontakteja ja virittämään julkista toimintaa. Ammatillisen keskusjärjestön johto siirtyi vasemmistolaiselle luokkataistelun linjalle. Kommunisteja ja vasemmistososialidemokraatteja koonnut Suomen sosialistinen työväenpuolue sai ankarasta syrjinnästä huolimatta vuoden 1922 eduskuntavaaleissa 15 prosenttia äänistä.

Se, että vasemmistolaista liikettä ei ollutkaan nujerrettu, sai valkoisen Suomen vihoissaan kieltämään sosialistisen työväenpuolueen ja vangitsemaan sen 27 kansanedustajaa. Samoin kiellettiin sen jälkeen perustettu vaalijärjestö. 1930 säädettiin ns. kommunistilait. Eikä vaino kohdistunut vain kommunisteihin. Kommunistilakien nojalla lakkautettiin myös ammatillisen keskusjärjestö, Työväen urheiluliitto ja yli 2 000 muuta työväenjärjestöä, vietiin niiden omaisuus, vangittiin ja muilutettiin vasemmistolaisia.

SKP:n alkuvuosien ”vasemmistolaiset lastentaudit” suhtautumisessa demokratiaan ja liittolaispolitiikkaan karisivat valkoisen terrorin ja lapuanliikkeen oloissa. Puolueessa alettiin ymmärtää Leninin johtopäätös: ”Samoin kuin voitokas sosialismi ei ole mahdollinen, ellei se toteuta täydellistä demokratiaa, ei proletariaatti voi myöskään valmistautua voittamaan porvaristoa, ellei se käy monipuolista, johdonmukaista ja vallankumouksellista taistelua demokratian puolesta”.

SKP oli ensimmäisiä puolueita Kominternin piirissä, joka ryhtyi 30-luvun alkupuolella kokoamaan laajaa fasismin ja sodan vastaista yhteisrintamaa. Nähtiin, että kyse ei ollut vain työväenluokka vastaan porvaristo, että ei ollut samantekevää millaisia lakeja porvarillinen valtio sääti, ja että oli tärkeä ottaa huomioon myös muiden puolueiden välillä ja sisällä olevat erot. Toimintaa vaikeutti kuitenkin se, että SKP joutui Suomen valkoisen terrorin lisäksi Stalinin kauden vainojen uhriksi Neuvostoliitossa.

 

Yhteisrintama sotaa ja fasismia vastaan

Vaikka yhteisrintamasta ei muodostunut Suomessa laajaa, näkyi sen vaikutus mm. ammattiyhdistysliikkeen voimistumisena, vasemmistolaisten ”kuutosten” valintana eduskuntaan SDP:n listoilta, rauhanoppositiona ja kulttuuririntamana. Se kantoi hedelmää myös sodan jälkeen, kun SKP nousi nopeasti vaikutusvaltaiseksi joukkopuolueeksi, perustettiin Suomen kansan demokraattinen liitto ja syntyi kolmen suuren eli SKDL:n, SDP:n ja Maalaisliiton hallitus.

Kolmen suuren yhteistyön kaudella rakennettiin suhteet Neuvostoliittoon uudelle pohjalle ja tehtiin monia uudistuksia, kuten uudet lait työajoista, vuosilomista ja lapsilisistä.

Demokraattinen kehitys jäi kuitenkin puolitiehen. SDP ja Maalaisliitto eivät suostuneet rajoittamaan suuryhtiöiden valtaa ja demokratisoimaan valtiokoneistoa. Koitti kylmä sota. Kommunistit eivät jääneet kuitenkaan vain odottelemaan parempia aikoja ja haukkumaan entisiä kumppaneita. Vetoomus ”Työväki yhteistoimintaan” avasi kampanjan, jolla SKP:ssä uudistettiin työtyyliä ja haettiin määrätietoisesti yhteyksiä etenkin sosialidemokraattisiin työläisiin.

Vaikka SKP ja SKDL olivat oppositiossa, saatiin ”katujen parlamentin” vauhdittamana aikaan paljon: kansaneläkeuudistus, työviikon lyhentäminen, työttömyysturvan uudistus, sairausvakuutuslait, parannuksia palkkoihin ja torjuttua lapsilisien leikkaukset. Laajapohjainen rauhanliike, idänkauppa ja kansainvälisten voimasuhteiden muutokset loivat pohjaa presidentti Urho Kekkosen ulkopolitiikan kehittymiselle aktiiviseksi rauhanpolitiikaksi.

 

Muutos ja uudet liikkeet

Suomessa talouden ja sosiaaliset rakennemuutokset toteutuivat myöhemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa, mutta sitäkin nopeammin. Samaan aikaan työväen- ja kansalaisliikkeiden kamppailuilla rakennettiin hyvinvointijärjestelmä, jossa maksuttomalla koulutuksella, kuntien järjestämillä julkisilla palveluilla, yleissitovilla työehtosopimuksilla, yleisellä sosiaaliturvalla ja valtionyhtiöillä on tärkeä merkitys.

Talouden, yhteiskunnan ja kansainväliset muutokset vaikuttivat monin tavoin ihmisten elämään. Työväenliikkeessä niistä tehtiin erilaisia johtopäätöksiä. Jotkut arvioivat luokkataistelujen ajan päättyneen. Myös osa kommunisteista ja kansandemokraateista sopeutui porvarillisiin pelisääntöihin ja omaksui kilpailukykyopit, kun puolueen edustajat pääsivät hallitukseen ja tulopolitiikan kabinetteihin. Toisaalta ammattiyhdistysliikkeen kentällä, nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa virta vei samaan aikaan reippaasti vasemmalle.

Kun katsotaan noiden vuosien kansalaistoimintaa, voi joillekin nykyisin olla yllätys, että juuri ”tiukkapipoisiksi” väitetyt kommunistit olivat usein aktiivisimmin kokoamassa hyvin laajaa yhteistyötä rauhanliikkeessä, EEC:n vastaisessa toiminnassa, lakkokamppailuissa ja kansalaisliikkeissä. Meille kommunisteille politiikka ei olekaan vain toimintaa omissa järjestöissä, vaaleissa ja kabineteissa. Politiikka on meille ennen muuta ihmisten omaa toimintaa omien tavoitteidensa ja oman valtansa hyväksi, joukkotoimintaa ja uusien väylien avaamista vaikuttamiselle.

Joukkotoiminnalla ja sen vauhdittamalla vasemmiston ja keskustan poliittisella yhteistyöllä oli ratkaiseva merkitys siinä, että oikeiston vastustuksesta huolimatta saatiin aikaan peruskoulu, kansanterveyslaki, päivähoitolaki, jatko kansaneläkeuudistukselle, työsuojelulait, opintoraha, äitiysloman pidennys, vanhempainloma ja monet muut uudistukset.

Historiikeissa usein ”ahtaan puoluepolitiikan ajaksi” leimatulla 70-luvulla syntyi kommunistien aloitteesta myös paljon uusia liikkeitä: Asukasliitto, Demokraattiset koulutyöntekijät, Demokraattiset lakimiehet, Terveysrintama, työttömien yhdistykset, poliittinen laululiike, Spartakiadit, elävän musiikin yhdistykset, marxilaista tutkimusta, ympäristöryhmiä… SKP sai ensi kertaa historiassaan mukaansa joukkomitassa opiskelijoita ja sivistyneistöä, Sosialistinen opiskelijaliitto, Kulttuurityöntekijöiden liitto ja Tutkijaliitto kokosivat tuhansia.

 

SKP:n ristiriidat

Muutoksen mahdollisuudet ja odotukset kasvoivat. Mutta kun muutoksista tehtiin eri suuntiin meneviä johtopäätöksiä, kasvoivat myös ristiriidat SKP:ssä.

Puolueen edustajakokouksissa hyväksyttiin demokraattisten voimien yhteistyöohjelmat, jonka tavoitteena oli avata uudistusten kautta tietä monopolien vallan kaventamiselle ja luoda lopulta edellytyksiä sosialismiin siirtymiselle. Hallituksessa ja tupo-pöydissä puolueen edustajat olivat kuitenkin mukana toteuttamassa porvarillista ja reformistista politiikkaa.

SKP:n kiistoissa oli kyse perustavaa laatua olevista suuntakamppailuista: Ovatko työn ja pääoman edut vastakkain, uhrataanko työväen edut ja pidemmän tähtäyksen tavoitteet hallitukseen osallistumiselle, ratkaistaanko politiikka kabineteissa vai joukkovoimalla, onko sosialismi vain juhlapuheiden ihanteita vai kapitalismin korvaamista perusteiltaan toisenlaisella yhteiskunnalla, tarvitaanko kommunistinen puolue ja onko se osa kansainvälistä kommunistista liikettä?

Yritys ratkaista tällaisia kiistoja hallinnollisin keinoin johti lopulta puolueen hajottamiseen, josta hyötyivät vain oikeistovoimat. Eräänlaisena jälkinäytöksenä Vasemmistoliiton johto erotti vielä 90-luvun puolella kommunistit.

 

Murros ja luokkanäkökulma

Myös tänään eletään poliittisen ja yhteiskunnallisen murroksen aikaa. Eriarvoisuus, köyhyys ja elämän yleinen epävarmuus ovat lisääntyneet. Kapitalistisen luokkayhteiskunnan rujot piirteet ovat jyrkentyneet. Paradoksaalisesti samaan aikaan työväen luokkaidentiteetti, yhteisöllisyys ja keskinäinen solidaarisuus on heikentynyt.

Kun tietoisuus ongelmien syistä ja yhteiskunnan luokkaluonteesta on hämärtynyt, suuntautuu tyytymättömyys ja viha pääoman sijasta usein maahanmuuttajiin, pakolaisiin ja erilaisiin vähemmistöihin. Nyt itsenäisyyspäivänä kaduillamme marssitaan taas avoimesti äärioikeistolaisin, rasistisin ja natsitunnuksin.

Tänäänkin tarvitaan puolue, joka tuo keskusteluihin ja kamppailuihin luokkanäkökulman, nostaa esiin moniin erilaisiin identiteetteihin ja sosiaalisiin ryhmiin jakautuneen työväen yhteiset luokkaedut ja joka ei sopeudu hallitusten, Euroopan unionin ja finanssimarkkinoiden pelisääntöihin. Tarvitaan puolue, jonka toiminnassa yhdistyvät isänmaallisuus ja työväenliikkeen kansainvälisyys. Tarvitaan puolue, joka katsoo rohkeasti yli nykyisen politiikan ns. realiteettien ja voimasuhteiden, asettaa radikaalit tavoitteet politiikan suunnan muuttamiseksi ja nykyisen järjestelmän perinpohjaiseksi uudistamiseksi.

Tarvitaan SKP ja tarvitaan Tiedonantaja, joka kertoo tästä kaikesta niin painettuna kuin verkossa.

 

Suuntaa muutettava

– Rahaa Suomessa ja maailmassa on enemmän kuin koskaan, mutta se jakautuu äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti. Kahdeksan rikkainta miestä – ”tietysti” miestä – maailmassa omistaa enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolisko yhteensä. Suomessakin rikkain kymmenesosa omistaa miltei puolet varallisuudesta, mutta vähävaraisimman 50 prosentin osuus vain 6 prosenttia.

Työn ja pääoman välistä työnjakoa onkin muutettava palkkoja korottamalla ja perusturvaa parantamalla työntekijöiden ja vähävaraisten hyväksi.

– Pääoman voitontavoittelulle luotiin 90-luvulta alkaen lisää markkinoita yksityistämällä valtion yhtiöitä. Nyt Sipilän ja Orpon johtama hallitus yrittää ajaa sote-uudistuksen nimellä läpi laajamittaista julkisten palvelujen leikkaamisen ja yksityistämisen hanketta, jolla kavennetaan myös demokratiaa.

Hallituksen ajaman sote-markkinamallin kaatuminen riippuu nyt paljon siitä, millainen paine äänestäjiltä, järjestöistä ja kunnista kohdistuu eduskuntaan. Uudistuksen uudelleenvalmistelun lähtökohdaksi on otettava perustason palvelujen järjestäminen kunnallisina lähipalveluina, eriarvoisuuden vähentäminen mm. maksuja vähentämällä ja etenkin perustason palvelujen rahoituksen lisääminen rikkaiden ja hyvätuloisten verotusta kiristämällä.

– Maailmassa on palkkatyöläisiä enemmän kuin koskaan. Kansainvälisen työjärjestön ILOn mukaan joka kolmas työntekijä on kuitenkin työtön tai elää köyhyydessä. Myös Suomessa työllisten määrä on kasvanut, mutta työttömyys ja köyhyys ovat jatkuva ongelma.

Hallitus ajaa kuitenkin irtisanomissuojan ja työttömyysturvan heikentämistä sen sijaan, että loisi lisää työpaikkoja muun muassa yleistä työaikaa lyhentämällä ja investoinneilla.

– Asevarusteluun käytetään maailmassa entistä enemmän rahaa, yhteensä jo noin 1 740 miljardia dollaria vuodessa. Summa on suurempi kuin tarvittaisiin toteuttamaan kaikki YK:n kestävän kehityksen ohjelman, Agenda 2030:n tavoitteet.

Suomessakin valmisteltavien uusien hävittäjien ostamisen hinnalla (7 – 10 miljardia euroa ja elinkaarikustannukset yli 30 miljardia) voitaisiin esimerkiksi ryhtyä nostamaan perusturva 1 200 euroon kuukaudessa. Luopumalla hävittäjäkaupoista ja Naton sotaharjoituksiin osallistumisesta Suomi voisi osaltaan välttää vastakkainasettelun lisäämistä Pohjolassa. Samalla se olisi myös ilmastoteko.

– Karl Marx kirjoitti siitä, että pääoma on voitontavoittelussaan niin piittaamaton työläisten ja koko ihmiskunnan kohtalosta, että sen tunnuslauseeksi sopii ”minun jälkeeni vedenpaisumus”. Tämä kuvaannollinen luonnehdinta on saanut ilmastonmuutoksen kiihtymisen myötä myös dramaattisen käytännön merkityksen.

Kansainvälisen ilmastopaneelin uusi raportti korostaa, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan kiireellisiä ja radikaaleja muutoksia. Viime kädessä kyse on koko tuotantotavan uudistamisesta. Tarvitaan vaihtoehto kapitalismille, joka riistäessään ihmistä, tuhoaa samalla luontoa ja uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

 

Muutoksen näköalojen avaaminen

Suurin osa suomalaisista vastustaa mielipidekyselyissä muun muassa sote-hanketta, työttömyysturvan leikkaamista, Nato-jäsenyyttä ja suuryhtiöiden vallan kasvua. Mutta harvemmat ovat lähteneet liikkeelle, useimmat jääneet vielä katsomoon.

Haasteena meille kommunisteille ja koko vasemmistolle onkin, miten murtaa alistuminen ja näköalattomuus, kuinka kasvattaa luottamusta vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja miten koota laajempaa vasemmistolaista ja punavihreää yhteistyötä?

Ranskan keltaliivien mielenosoitukset, joilla hallitus on jo pakotettu ottamaan ainakin aikalisä, osoittavat että tilanteet ja mielialat voivat muuttua nopeastikin. Paljon riippuu aloitteista, joilla järjestetään joukkotoimintaa ja yhteistyötä yli puolue- ja ammattiliittorajojen. Samalla se on kamppailua merkityksistä ja käsitteistä, joilla muutoksen mahdollisuuksia ja suuntia arvioidaan.

Suomessakin tarvitaan radikaalia vasemmistopolitiikkaa, joka ei rajoitu vain torjumaan hallituksen ja työnantajien esittämiä heikennyksiä. Tarvitaan selkeä vaihtoehto leikkauspolitiikalle ja rahaeliitin vallalle. Tarvitaan vasemmistoa, joka ei lähde kokoomuksen kanssa hallitukseen, ei suostu leikkauspolitiikkaa eikä eurokuriin, ei hyväksy miljardien hukkaamista hävittäjiin eikä petä ilmastolupauksia. Tarvitaan puolue, josta työläiset ja muut alistetussa asemassa olevat ihmiset tietävät, että se on heidän kanssaan, puolustaa heitä kaikissa tilanteissa ja että se ei pelaa mitään peliä heidän kustannuksellaan.

Silloin kun kommunistinen puolue on ollut vahva, on ihmisten elämä Suomessa muuttunut paremmaksi ja on uudistettu yhteiskuntaa, laajennettu demokratiaa ja kehitetty rauhanpolitiikkaa. SKP on puolue, jota Suomi tarvitsee. Ja SKP:n kääntämiseksi nousuun tarvitaan meitä jokaista.

(Puhe Punainen itsenäisyyspäivä -juhlassa Tampereella, Tapiolan työväentalolla 6.12.2018. Juhlassa esiintyivät näyttelijä Suvi-Sini Peltola, näyttelijä-laulaja Ritva Sorvali & Helena Ryti, Rautatieläisten soittokunta, Nokian Pyryn tytöt ja haitaristi Markku Harjunpää. Juhlan avasi päätoimittaja Petra Packalén ja juonsi Erno Laitinen.)

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »