”Se tulee”, mutta lähipalvelut ja demokratia menevät

27.6.2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta muodostui jo Kataisen hallitukselle arvovaltakysymys. Puoluejohtajat eivät halunneet joutua enää seuraavissa vaaleissa vastaamaan tv-tentissä kysymyksiin siitä, tuleeko se sote ja milloin se tulee. Hallituksen esitykset ns. vastuukuntamallista törmäsivät kuntakentän vastustuksen lisäksi perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden kantaan. Toisaalta kun keskustan johdon on palava halu seuraavaan hallitukseen, syntyi keväällä kaikkien eduskuntapuolueiden johtajien sopimus uudesta sote-mallista.

Parlamentaarisen työryhmän tehtäväksi annettiin valmistella sovittujen linjausten pohjalta esitys sote-järjestämislaiksi. Sen piti valmistua jo keväällä, mutta muun muassa perustuslain tulkintoihin, hankintalakiin ja kilpailuttamiseen liittyvät erimielisyydet venyttivät työtä. Keskiviikkona parlamentaarinen ryhmä lopulta julkisti ratkaisunsa, joskin monet yksityiskohdat – jopa henkilöstön työsuhdeturva – jäivät vieläkin auki.

Palvelujen ja vallan keskittäminen

Palvelujen keskittäminen ja päätösvallan siirtäminen pois kunnilta ja kuntalaisilta on valmisteilla olevan sote-uudistuksen ydin. Suomeen muodostetaan viisi sote-aluetta, joiden johto päättää miten palvelut toteutetaan ja mitkä kunnat tai kuntayhtymät ovat vastuussa niiden tuottamisesta. Kunnat ja kuntayhtymät voivat tuottaa palvelut itse tai hankkia ne yksityisiltä markkinoilta. Laskun maksavat kunnat ja kuntalaiset, mutta valta rahojen käytöstä keskitetään sote-alueelle. Keskimäärin kullakin sote-alueella on yli miljoona asukasta ja yli 60 kuntaa.

Näin laajasti sosiaali- ja terveyspalvelujen hallintoa ei ole keskitetty missään muussa maassa. Keskittämistä perustellaan yhdenvertaisten palvelujen turvaamisella koko maassa, sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistämisellä kokonaisuudeksi ja kustannustehokkuudella. Muutoksen yksityiskohdat selviävät vasta kun järjestämislaki astuu voimaan 2017 ja sote-alueet tekevät ensimmäiset nelivuotiset järjestämispäätökset.

Hetkessä palvelujärjestelmiä ei voi muuttaa, mutta nyt sovitut ratkaisut eivät lupaa hyvää. Kuntalaisten kannalta omien oikeuksien turvaaminen ja valvominen käy entistä vaikeammaksi.

Lähipalvelut uhattuna

Pompottelu luukulta toiselle saattaa vähentyä, mutta sen sijaan ihmisiä pompotellaan yhä useammin palvelujen perässä kunnasta toiseen ja lähiöistä kaupungin keskustaan. Lakiin esitetyt kriteerit sille, milloin palveluja voi keskittää, eivät turvaa lähipalveluja. Kriteerit ovat paljolti samoja, joilla on tähänkin asti perusteltu lähipalvelujen karsimista.

Palvelujen rahoituksen ongelmiin ei luvata mitään helpotusta, päinvastoin rahoituksen leikkaaminen jatkuu. Lisäksi suurin osa kunnista menettää kokonaan tai ainakin pääosin oikeuden itse edes tuottaa palveluja ja päättää, miten monta terveysasemaa, vanhusten palvelutaloa, neuvolaa ja muuta sote-palvelua säilyy lähipalveluna.

Demokratia syrjäytetään

Sote-uudistuksen valmistelun aiemmissa vaiheissa ns. vastuukuntamalliin liittyneet perustuslailliset ongelmat yritetään nyt kiertää sillä, että kukin kunta saa ainakin yhden edustajan sote-kuntayhtymän laajimpaan hallintoelimeen. Käytännössä päätösvalta keskittyy kuitenkin suurten kaupunkien isojen puolueiden muutamille edustajille, kuntayhtymän hallitukselle ja johtaville virkamiehille.

Kokoomuksen tavoite siirtää palvelujen tilaaminen kokonaan sote-hallinnolle ja luoda massiivinen kilpailuttamisautomaatti, ei nyt esitettyjen tietojen perusteella näytä täysin toteutuneen. Kunnat voivat järjestämispäätöksen puitteissa päättää, miten ne tuottavat palvelut itse, kilpailuttamalla, palveluseteleillä tai ostamalla markkinoilta. Toisaalta demareiden pyrkimys asettaa kilpailuttamiselle rajoja ja purkaa yksityisiä yrityksiä tukevia julkisen rahoituksen malleja, ei sekään näy esityksessä.
Sote-hallinto voi niin halutessaan järjestämispäätöksillä ohjata ja ajaa kuntia hankkimaan palveluja yksityisiltä yrityksiltä.

Leikkaaminen jatkuu

Esitetty sote-malli ei vastaa etenkään perustason palvelujen kehittämisen tarpeisiin. Se ei tuo yhtään euroa eikä yhtään työntekijää lisää terveysasemille, vanhuspalveluihin, lastensuojeluun, sosiaalityöhön tai muihin peruspalveluihin. Päinvastoin Kataisen kuuden puolueen hallituksen päättämät ja Alexander Stubbin hallituksen sopimat kuntien rahoituksen leikkaukset jatkuvat. Palvelujen keskittäminen tapahtuu erikoissairaanhoidon ehdoin ja heikentää myös ennaltaehkäisevän työn edellytyksiä.

Sote-uudistuksen valmistelu on hälyttävä osoitus siitä, että hyvinvointivaltion rahoituksen leikkaamisesta ollaan siirtymässä todenteolla myös sen rakenteiden purkamiseen. Esityksessä on hylätty hyvinvointivaltion keskeiset lähtökohdat peruspalveluista lähipalveluina ja kunnallisesta itsehallinnosta lähidemokratiana. Samalla esitetty malli tekee leikkaamisen helpommaksi siirtämällä ratkaisevan sote-päätösvallan pois vaaleilla valittavilta edustajilta. Kyse on sote-eliitin vallankaappauksesta, jolla tehdään tyhjäksi puolet kunnallisen äänioikeuden sisällöstä. Suurin hyötyjä ovat yksityiset sote-alan yritykset, joille kuntien palvelujen heikentäminen ja laajeneva kilpailuttaminen avaavat lisää markkinoita.

Eduskunnasta puuttuu oppositiopuolue

Se, että kaikki eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet tällaisen esityksen, paljastaa sen, että eduskunnassa ei ole yhtään todellista oppositiopuoluetta. Vasemmistoliitto ei ole kyennyt irtaantumaan Kataisen hallituksessa hyväksymästään politiikasta. Perussuomalaiset ja keskusta puolestaan valmistautuvat jo jatkamaan samaa politiikkaa vaalien jälkeisessä hallituksessa. Kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet julkisten menojen leikkaamiseen ja EU:n kurisopimuksiin.
Myös ammattiliitot ovat yllättävän myötasukaisia tai hiljaa, vaikka henkilöstön asemakin on jätetty esityksessä auki.

Eriarvoisuutta lisäävälle ja demokratiaa kaventavalle sote-mallille on esitetty vaihtoehtoja muun muassa SKP:n kannanotoissa. Itsekin olen niitä hahmotellut mm. kirjoissa ”Toisenlainen kuntakartta” (TA-Tieto) ja ”Ihmisen vai markkinoiden hyväksi?” (Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarja).
– Lähtökohtana näissä vaihtoehdoissa on se, että perustason palvelujen järjestäminen säilyy kuntien päätösvallassa ja kunnat tuottvat ne pääsääntöisesti itse. Näin voidaan kehittää myös lähidemokratiaa, esimerkiksi osallistuvaa budjetointia.
– Erikoissairaanhoito ja erityisen vaativat sosiaalipalvelut järjestetään maakuntatasolla, jonka hallinto valitaan vaaleilla. Tähän liittyy muidenkin maakunnallisten tehtävien ja elinten kokoaminen yhteisen hallinnon alle.
– Sote-palvelujen suurimpaan ongelmaan eli resurssien vähyyteen puututaan kiristämällä pääomatulojen ja muiden suurten tulojen verotusta, perumalla kuntien valtionosuuksien leikkauksia ja yhteisöveron alennuksia sekä kehittämällä kuntien omaa, työllistävää liiketoimintaa. Tämä tarkoittaa myös henkilöstön määrän lisäämistä ja työehtojen parantamista.

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »