Satavuotias Pakilan työväentalokin nuortui

18.9.2017

Sata vuotta sitten Suomessa oli enemmän työväentaloja kuin kirkkoja, totesi Erkki Tuomioja Pakilan työväentalon satavuotisjuhlan puheessaan. Helsingissä niitä on nykyään enää kuusi. Pakilan työväentalo on näistä toiseksi vanhin. Vanha työväentalokin tuntui nuortuvan, kun se täyttyi moneen kertaan talon 100-vuotisjuhlissa viime lauantaina.

Lasten lauluja ja disco

Ensin muskarin Tiina Kursula laulatti lapsia ja vähän vanhempiakin. Pakilan MLL, TUL:n urheiluseura Pakilan Visa, Pakinkylän VPK, Pakilan demokraattinen kulttuuriyhdistys ja SKP:n Maunula-Pakilan osasto esittelivät toimintaansa. Oli nuorisotalon tuoma trampoliini, rintamerkkikone, lasten itse tekemiä onnittelukortteja työväentalolle, nuorten vertaistukiryhmän huippuhyvä kahvio ja elintarviketyöläisten lahjoittamien makkaroiden paistoa.

Työväentalolla ei ole vuosikymmeniin ollut niin paljon lapsia kuin Dj Orkidean vetämässä lasten omassa discossa, jonka musiikki, oikeat discovalot, savukone ja tanssivat lapset nostivat myös vanhempien tunnelman kattoon.

Lasten oma disco.

Onnitteluja ja historiikki

Kakkukahveille kertyi onnittelijoita jonoksi asti. Työväentaloa onnittelivat muun muassa Helsingin kaupungin nuorisopalvelut, Suomen Kotiseutuliitto, Pakila-seura, Pakilan MLL, Pakilan pienkiinteistöyhdistys, Pakilan seurakunta, Pakilan Visa, Pakinkylän VPK, Metallin ammattiosasto 5, Helsingin Kirvesmiesten ammattiosasto 1, Helsingin leipomotyöntekijöin ammattiosasto 1, Rakennusliiton ammattiosasto 3, Pakilan kokoomus, Vasemmistoliiton Helsingin piiri ja henkilökohtaisesti monet työväentalon ystävät. Kutsussa esitetyn toiveen mukaisesti kertyi kukkien sijasta tukea työväentalon peruskorjausrahastoon, jolla rahoitetaan kesän aikana talolla tehtyä laajaa kunnostustyötä.

Kakkukahvien päätteeksi Maija Hakanen esitteli parahiksi juhlaan painosta tulleen työväentalon historiikin ”Salamasta se kaikki alkoi”, jonka runsaasta kuvituksesta hän oli koonnut myös diaesityksen.

Juhlaväen mukaan lähti saman tien yli viisikymmentä kirjaa. Kirjaa voi ostaa kympillä Pakilan demokraattiselta kulttuurisäätiöltä ja Tiedonantaja-lehden toimistolta. Kirja on jo poikinut myös lehtijuttuja Demokraattiin, Kulttuurivihkoihin, Oulunkyläläinen/Pohjoisen kaupunginosat -lehteen ja Tiedonantajaan.

100-vuotisjuhla

Kun Irene Auer toivotti juontajana tervetulleeksi varsinaiseen 100-vuotisjuhlaan, täyttyi sali uudelleen. Kristiina Halkola ja Jiri Kuronen koskettivat ja hurmasivat lauluilla ja runoilla rahasta, rauhasta ja rakkaudesta. Juhlapuheen piti aatehistorioitsija Erkki Tuomioja. Puhvettitauon jälkeen minä kerroin Punaisesta Pakilasta ja työväentalosta tänään. Elmeri Vehkalan ja Valtteri Bruunin vetämä Sörkan Torpedo jatkoi kisälliryhmien parhaita perinteitä ja veti juhlan lopuksi väkeä myös tanssilattialle.

Päivän tapahtumiin osallistui yhteensä lähes 500 ihmistä. Talolla kohtasivat uudet sukupolvet ja monet ”entiset nuoret”, jotka ovat aikoinaan osallistuneet monenlaisiin rientoihin ja talkoisiin talolla.

Pakilan työväentalo on tänään myös lasten ja nuorten talo. Taloa on jouduttu puolustamaan moneen kertaan, viimeksi kun kaupunki yritti lopettaa siellä toimivan nuorisotalon ja viedä samalla tilat pienten lasten aamupäivätoiminnalta. Samalla työväentalon ja nuorisotalon ympärille on rakentunut monenlaista yhteistyötä, asukastoimintaa ja uutta yhteisöllisyyttä. Tämän yhteistyön ansiosta 100-vuotisjuhlat onnistuivat hienosti – kiitos kaikille järjestäjille, esiintyjille, talkoolaisille, tukijoille ja muille mukana olleille!

Kristiina Halkola ja Jiri Kuronen (Kuva Toivo Koivisto).

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »