Valtuustossa

Kaupunginhallituksen esittämässä henkilöstöstrategiassa on monia hyviä tavoitteita. Sen mukaan varmistetaan riittävät henkilöstöresurssit, huolehditaan palvelussuhdeturvasta ja työhyvinvoinnista, edistetään osaamista, kannustetaan kilpailukykyisellä ja oikeudenmukaisella palkitsemisjärjestelmällä sekä hallitaan muutostilanteet osallistumisella ja yhteistoiminnalla.

Mutta missä ovat keinot ja resurssit, joilla tavoitteet aiotaan toteuttaa? Strategia on kirjoitettu ikään kuin ei tarvittaisi mitään isompaa muutosta nykytilanteeseen. Sen perusteluissa ei myöskään arvioida sitä, missä suhteessa tavoitteet ovat talousarvioon ja suunnitelmaan.

Kaupungin henkilöstön määrä on supistunut kolmessa vuodessa yli 40 000:sta noin 38 000:een. Samaan aikaan erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulutoimen tehtävät ovat käyneet entistä vaativammaksi. Kun näiden alojen palkkaus on samaan aikaan jäänyt jälkeen muuta maata nopeammasta kustannustason noususta ja vastaavista yksityisen puolen palkoista, on vaikea saada päteviä työntekijöitä. Työssäjaksamisen ongelmat ja sairaspoissaolot lisääntyvät.

Vakinaisesta henkilöstöstä on huutava pula etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Hyväksytyn talousarvion ja taloussuunnitelman puitteissa henkilöstövajaus tulee vain pahenemaan. Henkilöstöstrategian toimenpideohjelma ei sisällä kuitenkaan mitään esityksiä henkilöstön määrän lisäämiseksi vuosina 2006 – 2008.

Kaupunki on päättänyt laajentaa kilpailuttamista ja lisätä ostopalvelujen käyttöä. Kunta- ja palvelurakennehankkeessa on tarkoitus — ainakin kokoomuksen viime valtuustossa esittämän mukaan — toteuttaa suuri askel ulkoistamisen ja yksityistämisen suuntaan. Tätä taustaa vasten henkilöstöstrategian lupaukset pitää huolta palvelussuhdeturvasta ovat vähintäänkin katteettomia.

Kaikkien virastojen ja laitosten palkkaohjelmat aiotaan laajentaa maaliskuuhun mennessä palkitsemisohjelmiksi. Kysyn vain, millä eväillä? Ja miksi tällainen kiire, kun Helsingissä on jo puolet kaikista kunta-alalla tulospalkkauksen piirissä olevista eikä tähänastisia kokemuksia ole kunnolla arvioitu.

Kun esimerkiksi sosiaali-, terveys- ja opetusvirastojen budjetit eivät riitä edes kaikkien lakisääteisten palvelujen hoitamiseen, mistä ne ottavat rahaa tulospalkkioihin, jotka kirjataan menoeräksi kunkin yksikön budjetin sisälle? Tehdäänkö se vähentämällä henkilöstöä vai heikentämällä palveluja?

Asialla on myös periaatteellisempi puoli. Jossain teollisessa tuotannossa voi löytyä selkeät tuloskriteerit, mutta mitä ne ovat esimerkiksi päivähoidossa, terveysasemilla, vanhusten kotihoidossa tai kirjastoissa? Ainakaan siinä ei ole järkeä, että kiinteistöviraston johdolle maksetaan tulospalkkioita siitä, että se käyttää monopolin kaltaista valtaa muiden palvelujen maksamien sisäisten vuokrien korottamiseen. Pahimmillaan tulosjohtamisen seurauksena onkin palvelujen laadun heikentyminen.

Tulospalkkaus koskee jo noin 7 000 kaupungin työntekijää. Helsingin Energian kaltaisessa liikelaitoksessa tulospalkkiot ovat olleet keskimäärin yli 1 350 euroa vuodessa, jopa 3 000 euroa, mutta terveyskeskuksessa 700 ja kirjastossa vain 400 euroa. Miten tässä toteutuu henkilöstön oikeudenmukainen ja tasavertainen kohtelu? Entä kuinka tulospalkkauksesta sovitaan? Esimerkiksi Helsingin Energiassa kyllä neuvoteltiin pelisäännöistä, kun tulospalkkioihin siirryttiin. Mutta siitä, paljonko ja kenelle tulospalkkioita maksetaan, ei neuvotella. Palkitsemisohjelmat ovat tässä suhteessa ristiriidassa henkilöstöstrategiassa toisaalla esitettyjen työntekijöiden osallistumista ja yhteistoimintaa koskevien periaatteiden kanssa.

Henkilöstöstrategian toteuttamiseksi esitetystä toimenpideohjelmasta puuttuu Helsinki-lisän maksaminen palkkoihin. Kaupunginjohtajat ovat pitäneet kyllä omalta osaltaan huolta siitä, että heidän palkkojaan on nostettu reippaasti tupo-linjaa enemmän. Mutta samaan aikaan pienipalkkaisilta kaupungin työntekijöiltä voi mennä jopa puolet palkasta pelkästään asumiseen ja työmatkoihin. On kaksinaamaista puhua kilpailukykyisestä ja oikeudenmukaisesta palkitsemisjärjestelmästä, jos ei suostuta ottamaan henkilöstön palkkatasossa huomioon pääkaupungin muuta maata roimasti korkeampia vuokria ja muita elinkustannuksia. Kaupunki ei voi olla kilpailukykyinen eikä vetovoiman työnantaja, jollei pieni- ja keskipalkkaisten työntekijöiden palkkatasoa nosteta.

Kaupungin työsuhdeasuntoja on liian vähän ja niiden vuokrat on nostettu yhä lähemmäs markkinavuokria. Tämän seurauksena monen pienipalkkaisen työntekijän on suorastaan pakko hakea asunto kauempaa naapurikunnista. Työmatkoihin menee näin entistä enemmän aikaa, mikä vaikeuttaa esimerkiksi työn ja perheen yhdistämistä. Jos Helsinki haluaa kilpailla pätevästä työvoimasta, kaupungin pitää päinvastoin tarjota työntekijöille nykyistä enemmän ja edullisempia työsuhdeasuntoja. Tämän pitää koskea myös HUS:n henkilöstöä.

Jotain merkillistä on siinäkin, että vaikka kaikki mediat kertoivat tulossa olevasta työmatkalippulainsäädännöstä, ei sitä otettu huomioon kaupungin talousarviota valmisteltaessa ja tähän vedoten sen käyttöönottoa lykätään.

Pääkaupunkiseudun kuntien yhteistyötä tarvitaan, mutta sitä ei pidä käyttää työnantajapuolen palkkakartelliin, jolla koetettaisiin lyhytnäköisesti torjua paineita korjata henkilöstön palkkojen ostovoiman jälkeenjääneisyyttä. Helsingin kaupungilla on varaa nostaa matalia palkkoja. Henkilöstöstrategiassa mainittu oikeudenmukaisen palkitsemisen periaate myös edellyttää sitä, onhan työntekijöillä ratkaiseva osuus siinä, että kaupunki-konserni tekee voittoa.

Henkilöstöstrategian toimenpideohjelmassa todetaan aivan oikein, että pysyviin tehtäviin pitää palkata vain vakinaiseen palvelussuhteeseen. Valitettavasti nyt ei aina näin ole. Osa pysyvistä tehtävistä teetetään määräaikaisilla työntekijöillä ja jopa työmarkkinatuen lisäksi vain pientä ruokarahaa saavilla, 6 kuukauden pätkissä työllistettävillä. Toisaalta kaupunki ei ole varautunut kunnolla työmarkkinatukilainsäädännön muutoksen tuomaan kasvaneeseen työllistämisvelvoitteeseen eikä myöskään maahanmuuttajien työllistämiseen.

Henkilöstöresurssien riittävän määrän ja laadun turvaamiseen liittyy kysymys työntekijöiden koulutus- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksista. Työnantajalla on ollut tähän lakisääteinen velvollisuus terveydenhuollossa vuoden 2004 alusta ja sosiaalipalveluissa elokuusta alkaen. Ennen muuta henkilöstön liian vähäinen määrä ja sijaisten saamisen vaikeus on johtanut siihen, että läheskään kaikkia koulutukseen varattuja määrärahoja ei ole kyetty käyttämään. Kaupungille tarvitaan huomattava määrä vakinaisia varahenkilöiden ja sijaisten vakansseja. Lisäksi on huolehdittava siitä, että pääkaupunkiseudun kuntien henkilöstöpalveluyhtiö Seure ei ylläpidä pätkätyöongelmaa.

Lopuksi henkilöstöstrategiaan kirjatusta osallistumisesta ja yhteistoiminnasta: Kaupunki toimii julkisin verovaroin ja sen toimintaa ohjaavat periaatteessa muu kuin liikevoittojen tavoittelu.  Kaupunki voi ja sen pitää toimia edelläkävijänä työntekijöiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien kehittämisessä. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole.

Esimerkiksi kunta- ja palvelurakennehankkeen valmistelussa ei ole turvattu henkilöstön oikeutta osallistua ja vaikuttaa jo asioiden valmisteluvaiheessa. Yksi henkilöstöryhmien edustajien pienelle joukolle järjestetty informaatiotilaisuus ei voi korvata sitä, että koko henkilöstö on aidosti mukana ja että sen mielipiteet otetaan myös huomioon kun valmistellaan strategisia linjanvetoja kunta- ja palvelurakenteista. Sama koskee kaupungin omia ratkaisuja. Esimerkiksi terveysasemien lopettamisen ja yhdistämisen kaltaisia ratkaisuja valmistellaan ilman, että terveysasemien henkilöstöä olisi kuultu ennen esitysten viemistä lautakunnan päätettäväksi.

Henkilöstöstrategia on luonteeltaan sellainen asia, joka pitää valmistella ja sopia yhdessä henkilöstön kanssa. Emme esitäkään tässä yhteydessä muutoksia tai vastaesityksiä tähän strategiaan, jonka toteuttamista myös henkilöstötoimikunta puoltaa.

SKP:n ja asukaslistan ryhmä esittää strategiassa esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi seuraavat ponnet:
1.kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus valmistelee valtuustolle esityksen toimenpiteitä, joilla turvataan henkilöstöstrategian mukaisesti henkilöstöresurssien määrällinen ja laadullisen riittävyys, työhön perehdyttäminen ja työssä oppiminen sekä ammatilliset täydennys- ja jatkokoulutustarpeet.
2.kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus valmistelee yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa esitykset Helsingin muuta maata korkeamman kustannustason huomioon ottavasta Helsinki-lisästä palkkoihin.
3.kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tuo valtuustolle esityksen kilpailun käytön periaatteiden uudistamisesta niin, että henkilöstön palvelussuhdeturvaa vahvistetaan ja että kilpailutusta ei laajenneta ennen kuin nykyisistä kilpailuttamisista on tehty yhdessä henkilöstön kanssa arviot.
4.kaupunginvaltuusto edellyttää, että turvataan henkilöstön osallistuminen kunta- ja palvelurakennehanketta koskeva kaupungin oman ja mahdollisen pääkaupunkiseudun kuntien yhteisen lausunnon valmisteluun ennen päätöksentekoa.