Ryhmäpuheenvuoro Asumisen ja maankäytön toteutusohjelmasta
Vuokrien ja asuntojen hintojen kohtuuttoman korkea taso on Helsingin suurimpia ongelmia. Asuminen Helsingissä on yhä useammille kerta kaikkiaan liian kallista. Siksi on käsittämätöntä, että asumismenojen alentaminen ei kuulu lainkaan tämän Asumisen ja maankäytön ohjelman parinkymmenen tavoitteen listaan.
Monet ohjelmassa esitetyt asiat toki vaikuttavat asumisen hintaan, mutta haluttomuutta puuttua tähän ongelmaan kuvaa sekin, että päätösesityksessä ei edes viitata asiaan kuin yhden kerran, kahdella sanalla.
Toinen iso ja akuutti ongelma on kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute. Kaupungin vuokra-asuntojonossa on viime aikoina ollut lähes 25 000 hakemusta. Opiskelija-asuntojonossa on lähemmäs 7 000 nuorta. Tuhannet ovat kokonaan vailla asuntoa. Asumisen kova hinta ja yksin asuvien suuri osuus näkyvät siinä, että erityisesti pienistä vuokra-asunnoista on huutava pula.
Asuminen on perusoikeus, mutta se on jätetty hallituksen ja kaupungin päätöksillä markkinoiden armoille. Kokoomuslaisen asuntoministerin johdolla lopetettiin aikoinaan vuokrasääntely sillä perusteella, että se tuo markkinoille lisää vuokra-asuntoja. Vuokrat ovat kyllä nousseet, mutta vuokra-asuntojen osuus vähentynyt. Kokoomuksen Jan Vapaavuoren johdolla korvattiin perinteistä aravarahoitusta rahoittajille ja rakennusfirmoille edullisemmalla ns. välimuodon lainoituksella, jonka piti lisätä vuokra-asuntotuotantoa. Tulokset olemme voineet lukea viime päivien lehdistä: Helsingissä ei rakenneta enää tavallisia vuokra-asuntoja.
Pankkeja ja rakennusliikkeitä ei kiinnosta kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentaminen, koska ne saavat paremmat voitot muusta asuntotuotannosta. Suurin osa viime vuosien asuntotuotannosta on ollut vapaarahoitteista tuotantoa.
Kaupunki itse rakentamaan
Kaupunki voisi itse rakentaa asuntoja eikä toimia vain rakennuttajana, jonka tarjouspyyntöihin grynderit eivät aina edes vastaa. Vuokra-asuntotuotanto on kaupungille lähes riskitöntä. Vuokralaiset maksavat rakennuslainat ja hoitokulut. Mikä pidättelee kaupungin oman rakennustoiminnan aloittamista? Uutena haasteena on myös kunnille siirtynyt velvollisuus valvoa vuokrien kohtuullisuutta asuntomarkkinoilla.
SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä esittää, että Asumisen ja maankäytön toteutusohjelmaa koskevassa päätöksessä nostetaan valtion tukeman vuokra-asuntotuotannon tavoitetta. Ehdotamme, että tavoitteen 8 toisen lauseen alku muutetaan kuulumaan: Tavoitteena on vuosittain rakentaa yli 1 000 valtion tukemaa vuokra-asuntoa…
Jotta kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon tavoitteet toteutuvat, tarvitaan kaupungin oma, voittoa tavoittelematon rakennusyhtiö tai liikelaitos. Ehdotamme, että tavoitteen 8 loppuun lisätään: Kaupungin oman vuokra-asuntotuotannon ja peruskorjaustoiminnan edistämiseksi ryhdytään toimiin kunnallisen rakennusyhtiön tai liikelaitoksen perustamiseksi.
Lisäksi esitämme seuraavan ponnen: Valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet tarkistaa tonttien vuokrien määräytymisperusteita niin, että vuokrat eivät nouse kohtuuttomasti.
Kaupunki suosii isoja gryndereitä
Helsingin kaupunginosayhdistykset (Helka) kritisoi lausunnossaan sitä, että tässä ohjelmassa korostetaan suurten rakennuskohteiden merkitystä. Suurten kohteiden suosiminen merkitsee käytännössä muutamien suurten rakennusliikkeiden suosimista.
Esimerkiksi Kalasataman alueen kilpailuun tuli vain yksi tarjous ja sen tehnyt SRV vedätti kaupunkia kaksinkertaistamaan rakennusoikeuden. Kun jättihankkeita on vireillä muuallakin, on syytä kysyä, miksi ohjelmassa ei ole käsitelty rakennusalan kilpailutilannetta ja sen ongelmia. Ohjelmaan on myös tuotu epämääräisiä käsitteitä ”kumppanuuskaavoituksesta” ja ”kilpailutusprosessien keventämisestä”. Kilpailutuksen ”keventäminen” on kummallista siinäkin valossa, millaisia epäselvyyksiä on ilmennyt muun muassa Siilitien kiinteistöjen kilpailutuksessa ja lisätöiden laskutuksessa.
Kaavoitettavien tonttien lunastusoikeuden sijasta ohjelman lähtökohtana on tonttimaan hankkiminen vapaaehtoisin kaupoin. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaupunki luovuttaa osan tonttien ansiottomasta arvonnoususta maanomistajille.
Toisaalta ohjelmassa korostetaan vanhojen alueiden täydennysrakentamista tavalla, joka johtaa helposti liian tiiviiseen rakentamiseen, liikenteen aiheuttamien ongelmien lisääntymiseen ja viihtyisien asuinympäristöjen tuhoamiseen. Täydennysrakentamisen osuudeksi esitetään jopa 30 %. Ylitehokas täydennysrakentaminen ei ole oikea tapa ratkaista esimerkiksi peruskorjauksen rahoituksen puutteita tai kaupan keskittymisen ongelmia.
Lähipalvelujen merkitys
Julkisilla palveluilla on tärkeä merkitys sekä vanhojen että uusien asuinalueiden viihtyisyydelle ja elinvoimaisuudelle. Hyvä julkisten lähipalvelujen verkosto luo edellytyksiä myös muulle lähitaloudelle ja asuinalueiden yhteisöllisyydelle. Valitettavasti kaupunginhallituksen esityksessä lähipalvelujen merkitys ohitetaan vain parilla sanalla.
Eräänä ohjelman tavoitteena on energiatehokkuus. Ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että 20 % vähennystavoite energiankulutuksessa on täysin epärealistinen ilman toteutusohjelmaa. Edes 9 % vähennystä 2005 tasosta ei saavuteta vuoteen 2016 mennessä ilman lisätoimia.
Päätösesityksessä mainitaan myös vuokralaisdemokratia. Sen yhteydessä päätetty uusi vuokralaisdemokratiasääntö ei ole turvannut asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi ensi vuoden budjetin valmisteluissa talotoimikunnat on käytännössä sivuutettu ja kaupunki kiertää Ara-säädösten omakustannusperiaatetta vuokrientasauksen varjolla. Vuokralaisdemokratiaan onkin syytä palata kun jatketaan Helsingin demokratiahanketta.
Esitämme lopuksi seuraavat ponnet:
1. valtuusto edellyttää, että ohjelman toteutuksessa seurataan lähipalvelujen turvaamista muun muassa EU:n kestävän kaupunkikehityksen indikaattoreilla.
2. valtuusto edellyttää, että asuinalueiden kehittämisessä pyritään turvaamaan kattava asukastalojen ja –tilojen verkosto kaupungin eri alueilla.
3. valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus tekee toteutusohjelman energiankulutuksen vähentämistavoitteelle.
