Roihuvuoren ala-asteen peruskorjaus

19.6.2013

SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä kannattaa Roihuvuoren ala-asteen perusparannusta. Koulun päästäminen huonoon kuntoon on esimerkki siitä, miten lyhytnäköisesti kiinteistövirasto ja tilakeskus toimivat. Tilakeskus tekee vuosittain noin 70 miljoonaa euroa voittoa ja kiinteistövirasto vielä enemmän. Rahaa ollaan valmiita laittamaan milloin sadan miljoonan lentokentän rakentamiseen meren päälle, milloin Guggenheim-museoon. Mutta koulujen annetaan rapistua.

Roihuvuoren koulun purkamisesitys muistuttaa koheltamista, jolla muutamia vuosia sitten yritettiin karsia kouluverkkoa. Opetusviraston johdon perustelut lasten määrän vähenemisestä ja koulujen yhdistämisen taloudellisesta edullisuudesta eivät kestäneet kriittistä tarkastelua.

Roihuvuorelaiset ovat toimittaneet meille valtuutetuille hyvää aineistoa, jonka olisi pitänyt olla jo tämän esityksen perusteluissa. Alueelle on tullut lisää lapsiperheitä, kouluikäisiä lapsia ja sinne rakennetaan lisää asuntoja. Alueen toinen koulu, Porolahden koulu, ei voi ottaa vastaan suurta määrää uusia oppilaita.

Arkkitehti Ruusuvuoren tärkeimpiin töihin kuuluva koulu on rakennettu niin, että sen tilaratkaisuja on helppo muuntaa. Suojeluarvojensa takia koulun purkamiseen tuskin saataisiin lupaa, joten se on joka tapauksessa kaupungin vastuulla. Koulun ilmanvaihto-ongelmien korjaamisesta on ollut jo pitkään valmiit suunnitelmat.

Emeritusprofessori Osmo Lappo toivoi Helsingin Sanomien mielipidesivulla, että Roihuvuoren ala-asteesta tehtäisiin ekotehokkaan peruskorjauksen esimerkki. Hän esitti koulun laajalle tasakatolle myös aurinkopaneeleita. Samantapaisia ehdotuksia tällaisten kattojen käytöstä teki jo viitisen vuotta sitten ryhmämme varavaltuutettu Heikki Takkinen.

Mielestäni perusparannuksen hyväksymisen yhteydessä on syytä edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet kehittää hankkeessa energian säästäviä ratkaisuja sekä aurinkopaneelien ja / tai aurinkokeräimien käyttöä. Siksi kannatan valtuutettu Oskalan tähän liittyvää pontta.

 

(Valtuusto hyväksyi koulun perusparannuksen äänin 58 – 26. Oskalan esittämä ja Hakasen kannattama ponsi hyväksyttiin 59 äänellä.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »