Rakennusfirmoille jättibisnes Eteläsatamaan

4.2.2021

 

Kaupunginvaltuuston eilisen kokouksen isoin asia oli periaatepäätös sataman toimintojen uudelleenjärjestelyistä ja satama-alueiden maankäytön muutoksista. Siitä keskusteltiin yli kolme tuntia. Toinen keskustelua herättänyt asia oli Meri-Rastilan länsiosan asemakaavan muutos.

Kansallismaisema ison rahan bisnekseksi

Sataman toimintojen uudelleenjärjestely nousee monista tekijöistä ja vaikuttaa monien Helsingin alueiden kehittämiseen. Nyt valtuustossa käsitellyn esityksen keskeisenä lähtökohtana oli valtavan rakentamisalueen synnyttäminen aivan kaupungin keskustaan.

Puheilla rantabulevardista ja hankkeella arkkitehtuuri- ja design-museosta kuorrutettiin suunnitelmaa, jonka kova ydin on luoda mahdollisuus laajaan rakentamiseen ydinkeskustan ehkä tärkeimmällä ranta-alueella. Kaupunkitutkija Kaarin Taipale kuvaa mittakaavaa toteamalla, että alue on yhtä suuri kuin Pohjoisesplanadin ja Aleksanterinkadun väliin jäävä korttelijono Kolmen sepän patsaalta Katajanokan kanavalle.

Erikoiseksi esityksen tekee myös se, että alueen suunnittelu ollaan ulkoistamassa rakennuttajalle. Sijoittajat tähtäävät tietysti siihen, että alueelle rakennetaan mahdollisimman paljon ja tuottavasti. Kyse on kansallismaisemasta, jota aletaan muokata liikevoittojen logiikalla.

Eteläsatamasta aiotaan siirtää matkustajaliikenne Tukholmaan Katajannokalle ja Tallinnanlaivat Länsisatamaan Jätkäsaareen. Tähän liittyy Länsisatamasta Länsiväylälle rakennettava tunneli, jonka alustava hinta on 180 miljoonaa.

Alueesta järjestetään suunnittelukilpailu, jonka ensimmäisen vaiheen on tarkoitus ratketa vuoden 2022 aikana. Sen jälkeen alue kaavoitetaan kilpailun voittaneen rakennusliikkeen kanssa. Jos kaava menee läpi, rakentaminen voi alkaa ehkä 2025.

Periaatepäätös hyväksyttiin äänin 52 – 33. Vihreät, Vasemmistoliitto, Feministipuolueen edustaja ja Paavo Väyrynen kannattivat vastaesitystä, jonka mukaan periaateratkaisua ei olisi vielä tehty vaan ensiksi olisi selvitetty tarkemmin vaihtoehto, jossa lisää satamatoimintoja siirretään Vuosaareen. Kokoomukselle ei tässä ratkaisussa ollut tärkeää tietää konkreettisesti esimerkiksi tunnelinkustannuksia ja aiemmin Vuosaari-vaihtoehdon puolesta puhunut SDP käänsi kelkkansa.

 

Meri-Rastilan länsiosan kaava

Valtuusto hyväksyi Meri-Rastilaan metroaseman ja liikekeskuksen ympäristöön eräitä tontteja koskevan asemakaavamuutoksen. Se tuo alueelle lisää noin 2 400 asukasta ja liiketiloja. Toisaalta se tarkoittaa laajaa vain noin 25 vuotiaiden talojen purkamista.

Valtuusto hyväksyi kaavamuutoksen yksimielisesti ja keskustelu koski lähinnä alueen puuttuviin terveysasemapalveluihin. Valtuusto hyväksyi yleisluontoisen ponnen terveyspalvelujen riittävyyden ja tarjonnan kohentamisen selvittämisestä.

Lisäksi päätettiin luopua kolmesta pienestä päiväkodista ja vuokrata tilat yhdelle isolle päiväkodille Iso-Robertinkadulta. Etelä-Haagaan hyväksyttiin kaavamuutos, joka mahdollistaa vanhusten palvelutalon uudisrakennuksen.

Valtuustolla on tänään ja huomenna seminaari, jossa arvioidaan kaupunkistrategian toteutumista ja johtamisjärjestelmää. Seminaari on katsottavissa netissä https://www.helsinkikanava.fi/fi/

 

(Artikkelin valokuva hel.fi)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »