Puheenvuoroja

Suomen työväki nousi sata vuotta sitten ensi kertaa vaatimaan oikeuksiaan suurlakon voimalla. Sen ohjelmaksi muodostui täällä Tampereella suuressa joukkokokouksessa hyväksytty Punainen julistus. Suurlakon tuloksena toteutui yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Myös naiset saivat äänioikeuden, ensimmäisenä Euroopassa.

Vuosi 1905 oli ”uuden poliittisen kulttuurin syntyhetki”, on professori Risto Alapuro todennut. Mielenosoitukset tekivät näkyväksi työväenliikkeen ja loivat edellytyksiä sen kasvamiselle joukkoliikkeeksi. Työväenjärjestöjen jäsenmäärä moninkertaistui ja työväentaloja rakennettiin. Nuoret Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola, Edward Gylling ja Sulo Wuolijoki perustivat Sosialistisen Aikakausilehden tuomaan marxilaista teoriaa ja edustamaan ”luokkataistelun punaista kantaa”. Suurlakon kasvattama luokkataisteluhenki johti vasemmistosuuntauksen voimistumiseen ja porvareiden kanssa sopuilevan ministerisosialismin lyömiseen sosialidemokraattisessa puolueessa.

Suurlakon alkaminen oli ”päivä, jonka kaikki kansa tunsi omakseen”, kirjoitti Eino Leino. Siinä kietoutuivat yhteen työväenluokan ja yleiskansalliset vaatimukset kansalaisvapauksista ja kansallisesta itsemääräämisoikeudesta. Samalla taisteluun tsarismia vastaan yhdistyi solidaarisuus Venäjän kansaa ja työväenliikettä kohtaan.

* * * 

Elämme myös tänään murrosvaihetta sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Jokapäiväisiksi muodostuneet uutiset joukkoirtisanomisista yhtiöissä, jotka tekevät samaan aikaan huimia voittoja, kertovat kapitalistisen talouden kehitysmallin muutoksesta. Rahalla rahaa tekevä keinottelupääoma alistaa muuta taloutta ja koko yhteiskuntaa. Suuryhtiöiden omistajat ovat siirtäneet riskinsä raa’asti työntekijöiden ja työttömien maksettavaksi. Työttömyyden ja pätkätöiden oravanpyörässä sinnittelemään joutuvien köyhien joukko kasvaa.

Sosialidemokraatit ja keskusta, jotka olivat aikoinaan rakentamassa yhdessä kommunistien ja kansandemokraattien kanssa suomalaista hyvinvointimallia, ovat nyt ajamassa sitä alas. Niiden liittoutuminen entistä kansainvälisemmän suurpääoman kanssa on merkinnyt samalla selän kääntämistä hyvinvointiyhteiskunnan ihanteille. Hallituksen käynnistämällä kunta- ja palvelurakenteiden muutoksella on tarkoitus keskittää, kaupallistaa ja yksityistää suurin osa julkisista palveluista. Valtion ja kuntien työpaikoista aiotaan lähivuosina lopettaa joka viides. Rikkaille jaetaan satojen miljoonien verohelpotuksia, mutta työttömyysturvaan ei ole luvassa senttiäkään lisää. Työntekijöiden eläkerahoista jaetaan lisää pelimerkkejä pörssikeinottelijoille.

Kaiken tämän edellytyksenä ja seurauksena on demokratian kaventaminen. Esimerkiksi kunta- ja palvelurakenteiden muutosta ajetaan läpi ylhäältä päin, kuntalaisilta tai edes kunnanvaltuutetuilta mitään kysymättä. Hallitus jatkaa Euroopan unionin perustuslakiesityksen linjan toteuttamista ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka perustuslaki hylättiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä. Kriisinhallintalailla ja EU:n taistelujoukoilla ollaan syrjäyttämässä niin Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus kuin Yhdistyneet kansakunnat.

Kansainvälisesti on käynnissä uuskonservatiivinen hyökkäys resurssien, markkinoiden ja vallan uudelleenjakamiseksi maailmanmitassa. Se on merkinnyt myös pääomatulojen kasvua maailmanmitassa palkkojen kustannuksella ja yksityisen voitontavoittelun alueen laajentumista julkisen sektorin kustannuksella.

   * * *

Uusliberalismin kärjistämät ongelmat nostavat esiin perustavaa laatua olevia kysymyksiä koko nykyisen systeemin oikeutuksesta ja näköaloista. Miksi tehdä työtä ja uhrata sille parhaat voimat, jos tuloksena on vain osakkeenomistajien ja optioherrojen rikastuminen? Miksi jotkut saavat rikastua toisten terveyden tai eläketurvan kustannuksella? Kuinka kauan Irakin ja muiden Lähi-idän kansojen pitää kärsiä öljy-yhtiöiden ja USA:n uusoikeiston suurvaltapyrkimysten takia? Eikö ilmastomuutoksen voimistamista myrskyistä ja tulvista kyetä tekemään johtopäätöksiä ennen kuin koko ihmiskunta on tuhon oma?

Me kommunistit jatkamme Punaisen julistuksen ja suurlakon perinteitä. Tänäänkin tarvitaan perustavaa laatua oleva muutos kansalaisten ja päätöksenteon välisiin suhteisiin, radikaalia ja osallistuvaa demokratiaa. Tänäänkin harvainvallan murtaminen ja korvaaminen kansanvallalla on luokkataistelun kysymys.

Kapitalismi on tietysti muuttunut paljon sadassa vuodessa. Mutta nykyisenkin Suomen ja globalisaation ongelmissa on kyse ennen muuta siitä, miten palkkatyöläisten luomia uusia arvoja käytetään ja ketkä siitä päättävät.

Me vaadimme rahavirtojen suuntaamista osingoista ja optioista työllistämiseen, työntekijöiden palkkojen nostamiseen sekä työttömyysturvan, eläkkeiden ja muun toimeentuloturvan parantamiseen. Vaadimme kurssin kääntämistä yksityistämisestä ja pörssikeinottelusta koko yhteiskunnan — muun muassa työllisyyden ja ympäristön — kannalta tärkeiden alojen yhteiskunnallisen omistuksen ja demokraattisen ohjauksen laajentamiseen.

Puolustamme kunnallisia palveluja ja itsehallintoa, jotka ovat työväenliikkeen kamppailun tuloksena kehittyneen suomalaisen hyvinvointimallin perustekijöitä. Vaadimme kuntien rahoituskriisin ratkaisemista palauttamalla kunnilta leikatut valtionosuudet, siirtymällä progressiiviseen kunnallisveroon ja saattamalla myös pääomatulot kunnallisveron piiriin. Asukkaiden on saatava itse päättää siitä, miten kunta- ja palvelurakenteita kehitetään.

Vaadimme hallitusta ja eduskuntaa lopettamaan suurpääoman ja Brysselin komissaarien edessä ”matelu ja pokkuroiminen”. Kansan tahdon kunnioittaminen edellyttää EU:n perustuslain ja myös sen linjan hylkäämistä palveludirektiiveineen.

Vetoamme presidentinvaalin ehdokkaisiin, että he sitoutuvat sotilaalliseen liittoutumattomuuteen, pitävät Suomen erossa EU:n taistelujoukoista ja Natosta, kehittävät itsenäistä Venäjän politiikkaa sekä puolustavat ihmisten ja luonnon hyvinvointia globaalia kapitalismia vastaan.

   * * *

Politiikassa tilanteet ja voimasuhteet eivät ole mitään valmiina annettua, pysyvää. Ne ovat jatkuvan kamppailun kohteita ja tulosta. Punainen julistus oli sata vuotta sitten aloite, joka muutti tilanteen ja vaikutti koko politiikan suuntaan. Ranskan ja Hollannin kansanäänestykset puolestaan ovat tämän ajan esimerkki siitä, että kansalaiset voivat yhteisvoimin murtaa ja muuttaa poliittisia realiteetteja silloinkin, kun valtaeliitin ja suuren rahan koneisto on vastaan. Saksan vaalit kertovat siitä, että uusliberalismin aalto on taittunut ja radikaalille vasemmistolaiselle vaihtoehdolle on tilaus. Presidentti Bushin kannatus on romahtanut.

Myös Suomessa kansalaisten enemmistön odotukset ovat jyrkässä ristiriidassa valtapuolueiden politiikan kanssa. Tyytymättömyys ja vastarinta näkyvät viime päivien ulosmarsseissa ja lakoissa metallin ja rakennusalojen työpaikoilla, ympäri maata nousseissa liikkeissä lähipalvelujen puolesta, EU-kriittisyyden voimistumisena ja sodanvastaisissa liikkeissä.

Tämä vastarinnan ääni on tuotava vahvemmin politiikan tasolle. Se on haaste meille jokaiselle. Se on tämän päivän työväenliikkeen tekemistä näkyväksi ja kasvattamista joukkoliikkeiksi. Se on vaihtoehtojen esittämistä ja muutosta haluavien kokoamista yhteistoimintaan niin, että valtaeliitti ei voi esittää enemmistön etuja vain toistensa kanssa kilpailevina erillisetuina ja ajaa rikkaan vähemmistön etuja muka yleisenä etuna. Nyt päätöksenteosta syrjäytettyjen äänen tuominen politiikkaan on samalla uudenlaisen suhteen luomista kansalaisyhteiskunnan ja politiikan välille. Äsken täällä perustetulla Demokraattisella naisverkostolla on tässä tärkeä merkitys.

Työväki haastoi sata vuotta sitten Punaisella julistuksella porvarit ja tsaarinvallan edessä pokkuroijat. Myös tänään tarvitaan rohkeutta asettaa kyseenalaiseksi vallanpitäjien asema ja esittää selkeä vasemmistolainen vaihtoehto — aloitteellisuutta tarttua tähän aikaan ja löytää sen ristiriidoissa kasvavat muutoksen mahdollisuudet.

Hyvät toverit, ystävät — muutos on välttämätön, ja muutos on myös mahdollinen. On uuden demokratian aika!