Protesti Saksassa kanavoitui äärioikealle

25.9.2017

Saksan vaaleissa protesti valtapuolueille kanavoitui äärioikeiston voitoksi. Angela Merkelin hallitukselle tulos on rökäletappio.

Monissa suomalaismedioissa voittajaksi esitelty Merkelin konservatiivinen CDU/CSU oli vaalin suurin häviäjä: 33 % (- 8,6% edellisistä vaaleista). Tämä on sen heikoin tulos sitten vuoden 1945.

Hallituskumppani demarit SPD sai nykyisen Saksan ajan heikoimman tuloksensa, 20,5 % (- 5,2%). Oikeiston kanssa harjoitetun konsensuspolitiikan ja paljolti demareiden nimiin kirjattujen sosiaaliturvan leikkausten lisäksi SPD:n tappiota selittänee se, että se nosti kärkiehdokkaaksi EU-parlamentin entisen puheenjohtajan, Martin Schulzin – tilanteessa, jossa EU-kritiikki nousi pakolaispolitiikan ohella yhdeksi vaalin pääteemoista.

Vaalin suurin voittaja oli äärioikeistolainen ja nationalistinen AfD, joka sai 12,6 % (+ 7,9%). Merkelin hallituksen vaalien alla tekemät päätökset kiristää pakolaispolitiikkaa eivät pysäyttäneet äärioikeiston nousua, päinvastoin.

AfD:n kannatuksesta ilmeisen iso osa on valtapuolueiden vastaista protestia. Tästä kertoo osaltaan sekin, että CDU/CSU:n ja SPD:n ohella sille menetti itäisen Saksan puolella paljon ääniä myös vasemmistopuolue Die Linke, joka on ollut entisen DDR:n alueella osavaltioiden hallituksissa merkittävissä asemissa. AfD on nyt toiseksi suurin puolue idässä.

Linke kasvatti kannatustaan hieman lännessä, ja sai koko maassa yhteensä 9,2 %, mikä on vähän enemmän kuin viimeksi (+ 0,6%).

Liberaalinen FDP oli AfD:n ohella vaalin toinen iso voittaja, se sai 10,7 % (+6,0 %).

Vihreät jäivät hieman Linken taakse, tulos 8,9 % (+0,5%).

SPD on ilmoittanut, että demarit eivät lähde enää ”suureen koalitioon”. Nähtäväksi jää, ryhtyvätkö seuraavana oikeiston apupuolueeksi liberaalien ohella vihreät. Hallitusneuvotteluista ennakoidaan vaikeita ja vaihtoehtoina on väläytelty myös Merkelin vähemmistöhallitusta tai paluuta sittenkin ”suureen koalitioon”.

Pääministeri Sipilän mukaan ”Merkelin selvä voitto merkitsee jatkuvuutta”. Tämä on kumma arvio tilanteessa, jossa edes Merkel ei ole kiistänyt CDU/CSU:n menettäneet kannatustaan ja Saksan tulevasta hallituksesta ei ole mitään selvyyttä. Eikö Merkelin hallituksen tappion pitäisi päinvastoin herättää myös Suomen hallituksen irtaantumaan Merkelin peesaamisesta ja hakemaan omaa linjaa?

(Kuva Politico.eu)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »