Presidentinvaalien tuloksista

6.2.2012

Kokoomuksen Sauli Niinistö voitti ennätyksellisen isolla äänimäärällä presidentinvaalin toisen kierroksen. Äänestysaktiivisuus jäi kuitenkin alhaisemmaksi kuin koskaan vuoden 1950 jälkeen.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tuskin tapahtuu välittömästi suuria muutoksia, mutta oikeistolaiset painotukset tiiviimmästä EU-integraatiosta ja yhteistyöstä USA:n ja Naton kanssa vahvistunevat. Globaalin kehityksen ongelmat voivat jäädä vähemmälle kuin Tarja Halosen kaudella.

Vaalin tuloksena kokoomuksen poliittinen hegemonia voimistui. Kokoomuksella on nyt sekä pääministerin, presidentin että Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerin paikat. Se on onnistunut tavoittamaan puheillaan myös monet niistä, jotka joutuvat kärsimään kokoomuksen johtamasta markkinaehtoisesta politiikasta.

Vaalin luonteen korostaminen henkilövaalina palveli isolla rahalla jo pitkään kampanjoinutta Niinistöä ja hämärsi hänen rooliaan oikeiston ehdokkaana.

Pekka Haaviston kampanja nosti muutoksen toiveita ja kokosi ihmisiä yli puoluerajojen, erityisesti nuoria. Tasa-arvon ja välittämisen teemat olivat siinä keskeisiä. Haavisto otti kantaa muun muassa Natoon liittymistä, eriarvoisuutta ja sosiaalista polkumyyntiä vastaan. Vaalista ei kuitenkaan muodostunut linjavaalia, jossa ehdokkaat olisi nähty selvästi erilaisten poliittisten linjojen edustajina isoissa politiikan ja Suomen suunnan kysymyksissä.

Vaikka presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittiset päätehtävät jäivät usein mediassa toissijaisten asioiden varjoon, käytiin vaalin aikana myös tärkeitä poliittisia väittelyitä. Esimerkiksi Haaviston ja eräiden muiden ensimmäisen kierroksen ehdokkaiden kannanotot Natoon liittymistä vastaan saivat lopulta Niinistönkin sanomaan viimeisessä tv-tentissä, että hänkään ei kannata Natoon liittymistä.

Selvempiä vaihtoehtoja olisi tarvittu Niinistön haastamiseksi myös muissa kysymyksissä, kuten suhtautumisessa sotiin ja niiden uhkiin, asevarusteluun, eurokriisin ratkaisuihin tai esimerkiksi kuntauudistukseen ja hyvinvointivaltion näköaloihin. Toisen kierroksen ehdokkaiden näyttäytyminen liian samanlaisina vaikutti osaltaan siihen, että osa muita ehdokkaita ensimmäisellä kierroksella äänestäneistä jäi nyt kotiin.

Kokoomuksen haastamisen vaikeus liittyy myös siihen, että Suomessa ei ole poliittisten liittoutumien muodostamisen perinnettä. Vasemmiston ja keskustan aikoinaan tekemän yhteistyön perinne on katkennut. Ei ole myöskään vasemmiston ja vihreiden yhteistyön strategiaa. Sen sijaan on laajapohjaisen hallituskonsensuksen perinne, ja sekin jatkuu nykyään kokoomuksen vetämänä.

Dramaattisimmat tulokset jo ensikierroksella

Vaalin dramaattisimmat tulokset saatiin jo ensimmäisellä kierroksella, kun Haavisto nousi jatkoon. 

SDP:n Paavo Lipposen tulos oli katastrofaalisen heikko. Sitä ei voi selittää SDP:n johdon tapaan vain äänestäjien vaihtelunhalulla tai Lipposen iällä. Jo Lipposen asettaminen ehdokkaaksi osoitti, että SDP:ssä ei ole tehty aiemmista vaalitappioista poliittista linjaa koskevia uudelleenarvioita.

Myös Timo Soini kärsi vaaleissa tappion. Esimerkiksi Helsingissä Soini hävisi Jakomäen kaltaisilla, eduskuntavaalien vahvimmilla tukialueillaankin Niinistön lisäksi selvästi myös Haavistolle. Paavo Väyrynen puolestaan palautti keskustan yhteyttä kenttäänsä ja antoi sille takaisin itseluottamusta. 

Kun presidentinvaaleissa jatkuneeseen vasemmiston alamäkeen yhdistyy SDP:n ja Vasemmistoliiton osallistuminen hallituksessa kovenevaan leikkauspolitiikkaan ja EU-kurikomentoon, on syksyn kuntavaaleista odotettavissa lisää tappioita.

Tässä on meille SKP:ssä haaste tehdä radikaali vasemmistolainen ja punavihreä vaihtoehto näkyvämmäksi, koota laajempaa vastarintaa hallituspolitiikalle ja rakentaa yhteyttä eurooppalaisen työväenliikkeen taisteluun.

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »