Pormestarivallan sijaan tarvitaan lähidemokratiaa

22.3.2021

 

”Helsingin kuntavaalit ovat pormestarivaalit, haluttiin sitä tai ei”, todettiin Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa (HS 15.3.). Samalla siinä muistutettiin, että ilman kaupunginvaltuuston enemmistön tukea pormestarin valta on tyhjän päällä.

Periaatteessa ja käytännössä kuntavaaleissa äänestäjät valitsevat valtuuston, jonka linjauksia pormestarin pitäisi toteuttaa. Helsingissä neljä vuotta sitten käyttöön otettu uusi johtamisjärjestelmä on kuitenkin keskittänyt valtaa etenkin pormestarille ja pieneen piiriin myös kaupungin eri toimialoilla.

Äskettäin julkaistu akateeminen kokonaisarvio päätyi siihen, että Helsingin uusi johtamisjärjestelmä on vahvistanut elitististä valtaa. Sen sijaan asukkaiden osallistuminen on irrallaan kaupungin johtamisesta ja perustyöstä.

Asukkaiden todellisten vaikutusmahdollisuuksien puute nousee voimakkaasti esille myös uudessa Kenen kaupunki? -pamfletissa. Valtaa on siirtynyt sijoittajille, rakennusliikkeille ja suurille yrityksille.

Kun uusi johtamisjärjestelmä aikoinaan päätettiin, valtuustossa vain minä ja sitoutumaton René Hursti vastustimme sitä. Varoitimme vallan keskittymisestä ja esitimme asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä kehittämällä lähidemokratiaa, kuten osallistuvaa budjetointia ja kaupunginosavaltuustoja.

Pääkirjoituksen mukaan ”Helsinki etsii sentin venyttäjää” selviytyäkseen koronaepidemian kustannuksista. Minusta Helsinki tarvitsee päinvastoin valtuuston, joka lopettaa palvelujen jatkuvan alibudjetoimisen ja satojen miljoonien eurojen ylijäämien keräämisen.

Asioiden tärkeysjärjestys on väärä, kun kaupunki tekee jopa keskellä koronakriisiä satoja miljoonia euroja ylijäämää. Etenkin kun kaupungin pankkitileillä makaa aiempien vuosien ylijäämiä jo toista tuhatta miljardia ja lainasaatavia on enemmän kuin velkaa.

Helsinkiläiset tarvitsevat päättäjiä, jotka ohjaavat kaupungin ylijäämistä lisää rahaa terveydenhuoltoon, vanhuspalveluihin, kouluihin ja muihin peruspalveluihin. Koronakriisin pahentamista hoitojonoista, työttömyydestä ja sosiaalisista ongelmista ei selvitä ”senttiä venyttämällä”.

(Julkaisematon mielipidekirjoitus Helsingin Sanomiin 15.3.2021)

 

 

© 2021 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »