Pormestareille ei pidä antaa ökypalkkoja

10.1.2017

Helsinkiin kuntavaalien jälkeen valittavalle pormestarille esitetään 14 000 euron kuukausipalkkaa ja apulaispormestareille 10 000 euroa kuukaudessa. Pidän tätä ehdotusta kohtuuttomana, perusteettomana ja epäoikeudenmukaisena. Etenkin kun samaan aikaan moni kaupungin työntekijä saa niin pientä palkkaa, että sillä on vaikea tulla toimeen.

Arvostelin pormestareille esitettyjä ökypalkkoja jo keväällä, kun kaikki kaupunginhallituksessa istuvat ryhmät siunasivat uuden johtamisjärjestelmän, johon sisältyi linjaus huippupalkoista. Hyvä, että nyttemmin ylisuuria palkkoja vastaan on asettunut muitakin.

Pormestareille esitetyt huippupalkat jakavat valtuustoa eliitin etuoikeuksia nauttivaan sisäpiiriin ja muihin, rivivaltuutettuihin. Demokratian kannalta esityksen logiikka on nurinkurinen: pienelle sisäpiirille maksetaan valtavaa palkkaa ikään kuin muiden valtuutettujen ja lautakuntien jäsenten ei tarvitsisi käyttää aikaa kokouksiin valmistautumisessa, seurata palvelujen ja hallinnon toimintaa, paneutua asioihin, olla yhteydessä kuntalaisiin ja kantaa vastuuta päätöksenteosta.

Ei ole mitään perusteita maksaa Helsingin pormestareille korkeampia palkkoja kuin ministereille ja kansanedustajille, varsinkin kun pormestarien tehtävät ovat nykyisiä kaupunginjohtajien tehtäviä suppeammat.

Samalla on syytä arvioida uudelleen idea siitä, että vaaleilla valitut valtuutetut jaetaan kahteen tai kolmeen kastiin: huippupalkkaiseen pormestarieliittiin, isot palkkiot saaviin kaupunginhallituksen jäseniin ja rivivaltuutettuihin. Pormestareiden ja muiden valtuutettujen pitää olla asukkaita varten, ymmärtää heidän arkeaan ja elää samaa todellisuutta tavallisten helsinkiläisten kanssa.

(Kirjoitus Kallio-lehteen 10.1.2017)

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »