Politiikka on palaamassa politiikkaan

5.1.2002

Politiikka on palaamassa politiikkaan

 

Politiikka on palaamassa politiikkaan. Uusliberalismin
julistaman markkinoiden vapauden tuhoisat seuraukset ovat käyneet entistä
selvemmäksi.  Vaihtoehdottomuudelle
haetaan poliittisia vaihtoehtoja. Mutta kuten monasti ennenkin murrosvaiheissa,
se tapahtuu ristiriitaisesti, uutta tulkitaan usein vanhoin ajatusmallein,
muutosten tulkinnasta ja johtopäätöksistä kamppaillaan.

Syyskuun 11.päivä on saanut tässä tärkeän merkityksen. Se ei
muuttanut kaikkea, kuten väitetään. Itse asiassa maailma on pikemminkin
ennallaan. Mutta syyskuun 11.päivästä on tullut peruste, jolla sota on taas
hyväksytty yleisesti politiikan keinoksi. 

Yhdysvallat on hakenut terrorismin vastaisen sodan varjolla
itselleen oikeuden määritellä uudelleen kansainvälisen politiikan pelisääntöjä.
Se on käynnistänyt uuden kylmän sodan, jonka tavoitteena on vahvistaa
sotilaallisilla keinoilla imperialistista hegemoniaa, jota uusliberalismin
politiikan ajautuminen kriisiin on heikentänyt. Eräänä tavoitteena on hajottaa
Seattlesta alkanut ay- ja kansalaisliikkeiden uusliberalismin vastaisen
kansainvälisen yhteistyön uusi kehitys käyttämällä siihen mm. terrorismilakeja.

Yhdysvaltoihin tehtyjen terrori-iskun taustalla on vuosia
jatkunut kehitysmaiden riisto ja nöyryyttäminen. USA, Nato ja EU reagoivat
siihen ikään kuin terrorismia voisi torjua sotilaallisilla hyökkäyksillä, jotka
ne itsekin tuomitsisivat terrorismina, jos joutuisivat itse niiden kohteeksi.
Israelin hallituksen kiihdyttämä sodankäynti Palestiinan kansaa vastaan,
Pakistanin ja Intian suhteiden kärjistyminen sodan partaalle ja presidentti
Bushin omat puheet siitä, että ”sotamme alkaa al-Qaidasta, mutta ei pääty
siihen” kertovat siitä, miten vaarallinen väkivallan kierre tästä uhkaa
muodostua. 

Kirjailija Hannu Raittila totesi oivaltavasti Helsingin
Sanomissa (3.10.01), että tällaista sotaa ei voi voittaa. Siksi Clausewitzin
teesi sodasta politiikan jatkamisena toisin keinoin ”täytyy kääntää ympäri
ja jatkaa sotaa toisin keinoin, politiikkana”, jolla poistetaan väkivallan
syitä ja muutetaan maailma oikeudenmukaisemmaksi. Tämä on sitäkin
välttämättömämpää, kun viholliskuvissa ”meitä” uhkaaviksi
”muiksi” leimatut ovat yhä enemmän myös meidän keskuudessamme.
 

Ollilan ja TT:n
uhittelulla yritetään hiljentää kansalaisten kritiikkiä 

Suomessa ovat suuryhtiöiden johtajat ryhtyneet avoimesti
uhkailemaan, kun kansalaisten mielialat ovat muuttuneet entistä selvemmin
uusliberalismin vastaisiksi. 

Kun Elinkeinoelämän valtuuskunta tulkitsi vielä kaksi vuotta
sitten suomalaisten asenteita koskevan kartoituksensa ”viestittävän
halusta painaa jarrua” markkinoille, niin viime syksynä tulokset
osoittivat jo selvää halua ”muuttaa nykymenoa” toisenlaisella
politiikalla. Tätä muutosta heijastaa mm. SDP:ssä käynnistynyt puheenjohtajakamppailu.
 

Eduskunnasta puuttuu
vasemmistolainen vaihtoehto

Kansalaisten mielipiteiden ja poliittisen päätöksenteon
välinen kuilu ja ristiriita on jyrkentynyt Lipposen hallituskaudella. 

Natoon liittymistä ja osallistumista Naton sotatoimiin
vastustaa entistä suurempi osa suomalaisista, noin 80 %. Mutta siitä huolimatta
eduskunta hyväksyi joulun alla yksimielisesti puolustusselonteon, jonka mukaan
Natolla on ”ensisijainen rooli” kansainvälisessä kriisinhallinnassa,
se ei tarvitse siihen YK:n valtuutusta, Naton laajentuminen Itämeren alueella
on myönteinen ”vakauttava” tekijä ja Suomessa käynnistetään
sodanjälkeisen historian suurin asehankintaohjelma. Jos ja kun kansainvälinen
kehitys ei ole muuttanut Suomen turvallisuuspoliittisia perusratkaisuja, kuten
presidentti Halonen uudenvuodenpuheessaan totesi, mihin muuhun kuin
Nato-valmisteluihin tarvitaan puolustusselonteossa hyväksytty yli neljän
miljardin euron eli yli 24 miljardin markan asevarusteluohjelma?

Euroopan unionin jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti entistä
harvempi suomalainen, EVA:n kartoituksessa enää 39 %.  Mutta tästä huolimatta eduskunta ratifioi
yksimielisesti Nizzan sopimuksen ja antoi yksimielisesti valtuudet hyväksyä
Laekenin julistus, joilla siirretään lisää lainsäädäntövaltaa pois eduskunnalta
EU:n komissiolle ja neuvostolle, militarisoidaan Euroopan unionia ja kytketään
sitä Natoon sekä valmistellaan EU:lle ylikansallisen liittovaltion
perustuslakia. 

EVA:n mielipidemittauksessa entistä suurempi enemmistö
suomalaisista kannattaa hyvinvointivaltiota (85%), on huolissaan
eriarvoistumisesta (87%) ja haluaa politiikkaa, joka vähentää tuloeroja,
köyhyyttä ja alueellista eriarvoisuutta. Mutta eduskunnassa hallituspuolueiden
edustajat päättävät yksimielisesti tämän vuoden valtion budjetissa jatkaa
hyvinvointivaltion alasajoa. Kuntien valtionosuuksien indeksitarkistusten
osittainen leikkaaminen vie noin 80 miljoonaa euroa (lähes 500 miljoonaa
markkaa), kunnallisverotuksen ansiotulovähennyksen korottaminen noin 200
miljoonaa euroa (1 160 mmk) ja yhteisövero-osuuden supistaminen 50 miljoonaa
euroa (300 mmk). Lisäksi jätetään hyvittämättä kunnille yhteisöveron tuoton
alenemisesta aiheutuvat arviolta yli 1 200 miljoonaan euron (yli 7 miljardin
markan) tulomenetykset. Lisäksi hallituspuolueiden kansanedustajat ovat yksimielisesti
hyväksyneet työllisyysmäärärahojen vähentämisen kymmenillä miljoonilla
euroilla, asumistuen leikkaamisen yli viidenneksellä vuoden 1999 tasosta, Puron
työryhmän esitykset eläkkeelle siirtymisiän nostamiseksi ja ns. taitetun
indeksin ulottamisesta koskemaan kaikkia eläkeläisiä, ympäristönsuojelun
määrärahojen vähentämisen kymmeneksellä jne.
 

Tarvitaan
”demokratian itsepuolustusta” rikkaan eliitin valtaa vastaan

Kun pääministeri kertoo saksalaislehdessä keskustelevansa
”lähes päivittäin” Nokian pääjohtaja Jorma Ollilan kanssa, ei
tarvitse kysyä, ”missä on se valta, joka puuttuu kansalta”. Jo 95
prosenttisesti kansainvälisten sijoittajien omistukseen siirtyneen ja yhä
laajemmin Itä-Euroopassa ja Aasiassa halpatyövoimaa
hyväkseen käyttävän Nokian pääjohtajan uhittelu kertoo samalla kapitalismin
kansainvälistymisen myötä muodostuneesta uudenlaisesta globaalista porvariston
eliitistä, jolle valtiot, Euroopan unionit ja Maailmankauppajärjestöt ovat vain
voittojen ja oman valtansa varmistamiseksi. 

SDP:n ja Vasemmistoliiton puheet ylikansallisten yhtiöiden
kritiikistä ovat tyhjiä fraaseja niin kauan, kuin nämä puolueet eivät uskalla
ryhtyä rajoittamaan esimerkiksi Nokia-yhtiön johtajien ja suuromistajien
voitontavoittelua ja valtaa. Jorma Ollilalle, Vesa Vainiolle ja Eteläranta
kympin vuorineuvoksille on aika sanoa selvästi: Nyt on aika ottaa Teiltä,
joilla on rahaa liiankin kanssa, ja antaa niille, joilta sitä puuttuu!

Urho Kekkonen kirjoitti 30-luvulla ”demokratian
itsepuolustuksesta” lapuanliikkeen ja parlamentaarisen demokratian kriisin
uhkia vastaan. – Tänään tarvitaan demokratiaa puolustamaan hyvinvointivaltion
ihanteita Jorma Ollilan ja muiden Nokian johtajien kaltaisen, työntekijöiden ja
yhteiskunnan kustannuksella rikkauksia kahmivan eliitin vallalta. Naomi Kleinin
kirja No Logo suorastaan haastaa
käynnistämään Nokia-yhtiön toiminnan kriittisen tarkastelun ja uudelleenarvion.
Se voisi olla tutkijoiden, ay-liikkeen ja kansalaistoiminnan aktiivien yhteinen
projekti, johon olisi varmasti myös kansainvälistä kiinnostusta.

 

 

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »