Poliittisesta tilanteesta

29.3.2009

 

Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan. Tämä pitää nykyisessä
talouskriisissä kaksin verroin paikkansa. Ensin pieni vähemmistö on rikastunut
muiden kustannuksella, kun ihmisten tarpeet ja reaalitalous on alistettu
keinottelulle odotusarvoilla, pörssikursseilla ja optioilla. Tuloksena on
valtava globaali pyramiditalous, jossa suuri osa osakkeista ja erilaisista
johdannaisista on tyhjän päällä.  Ja nyt näiden
raharuhtinaiden ja keinottelijoiden omaisuus yritetään pelastaa maksattamalla
kriisin laskut joukkoirtisanomisilla, työehtoja heikentämällä, kuntien
palveluja leikkaamalla, eläkeikää nostamalla, kiristämällä pienituloisten
verotusta ja riistämällä kehitysmaita. Tämän politiikan kääntöpuolena on
erilaisten kontrollisysteemien ja militarismin laajentaminen.

Poliittisen tilanteen pääkysymys on nyt se, miten
rohkaistaan ja kootaan ihmisiä torjumaan irtisanomisten, työehtojen
heikentämisen, kuntien leikkauslistojen ja yksityistämisen oikeistolaista
vyörytystä.

Tarvitaan niitä, jotka haastavat julkisuudessa rohkeasti
lamapropagandan, jolla työnantajapiirit ja hallitus pyrkivät häivyttämään
vaihtoehdot ja lamaannuttamaan ihmiset. Eilinen seminaari ”Talouskriisi ja Marx” antoi siihen hyvää
aineistoa.

On syytä kysyä, miten lama voitetaan, jos kaikki leikkaavat?
Miksi laman laskuja ei maksateta niillä, jotka ovat keinottelullaan rikastuneet
ja ajaneet talouden nykyiseen kriisiin? Miksi työntekijöiden pitäisi suostua irtisanomisiin
ja työehtojen heikentämiseen, kun työnantajat saavat miljardihelpotuksia
kela-maksujen poistamisesta, yritysten voitot edelleen tämän vuosikymmenen
yleistä tasoa ja useimmat yhtiöt jakavat taas miljoonia osinkoina? Miksi
pankkien tukeen löytyy miljardeja, mutta hallitus ei puutu mitenkään kriisin
syynä olevaan keinotteluun rahoitusmarkkinoilla? Miksi asevarustelun menoja
kasvatetaan, mutta perusturvaan ei riitä rahaa?

Paljastusten, syytösten ja agitaation lisäksi tarvitaan
käytännön esimerkkejä siitä, että lamankin oloissa voidaan taistella, pitää
taistella ja kannattaa taistella. Jokainen vastalause, mielenosoitus ja lakko
on tärkeä rohkaisemaan muita. Siksi Itellan, Nokian, TeliaSoneran ja Metson
ulosmarssit tai esimerkiksi Ranskan, Portugalin, Kreikan ja Irlannin yleislakot
ja mielenosoitukset ovat omaa kokoaankin tärkeämpiä.

Ihmisten mielialat ovat ristiriitaiset. Moni on valmis
tyytymään vähäänkin, koska pelkää menettävänsä vielä enemmän. Mutta on myös
paljon niitä, joiden mitta alkaa olla täysi. Hallituksen eläkepäätöksen
herättämä vastalauseiden vyöry osoitti, että myös Suomessa ay-liikkeen kentällä
on valmiutta vastarintaan. Mitä meillä puuttuu, on taistelun järjestäjiä.

SKP:n ay-seminaarissa viriteltiin Kriittisen ay-verkoston
elvyttämistä ja laajentamista. Nyt on tärkeä sopia konkreettisista aloitteista,
joiden merkeissä verkoston toimintaa ryhdytään uudelleen kehittämään ja
kokoamaan taisteluhenkistä ay-väkeä yhteistyöhön yli liittorajojen. Yksi
tällainen kysymys voisi olla toiminta kuntien leikkauslistojen, lomautusten,
työpaikkojen vähennysten ja palkkojen nollalinjan torjumiseksi. Myös metallin,
tehyn ja posti- ja logistiikka-alan tulevissa liittokouksissa on
mahdollisuuksia nostaa esille vaihtoehtoja ja koota vastavoimia.

     *  *  *

Hallitus mainosti äskeisen kehysriihen tuloksia
tiedotteella, jonka otsikkona oli: ”Hallitus turvaa kuntien palveluja ja
vahvistaa rahoituspohjaa”. Tällaisella propagandalla yritetään peitellä sitä,
että tosiasiassa hallitus teettää likaisen työn leikkauslistojen laatimisessa
kunnilla.

Menojen leikkaamista perustellaan sillä, että valtio
velkaantuu. Kansantaloutena Suomi ei ole velkaa vaan meillä on kauppataseen
ylijäämä. Myös valtiolla on ollut pitkään ylijäämäinen talous ja enemmän
lainasaatavia kuin velkaa. Ja vaikka Kataisen ennusteet velanotosta
toteutuisivat, olisi valtiolla edelleen vähemmän velkaa suhteessa
bruttokansantuotteeseen kuin useimmilla muilla EU-mailla.

Kehysriihen ainoa merkittävä lisärahoitus kunnille oli
yhteisöverojen jako-osuuden nostaminen 10 prosenttiyksiköllä kuntien hyväksi
eli noin 22 prosentista 33 prosenttiin. Käytännössä tämä ei korvaa kunnille
edes lamasta johtuvaa yhteisöverojen tuoton vähenemistä. Kunnat saivat viime
vuonna yhteisöverotuottoja 1,5 miljardia. Jako-osuuden muutoksen jälkeenkin
kunnat saavat valtiovarainministeriön ennusteiden perusteella yhteisöverotuloja
tänä vuonna 400 miljoonaa viimevuotista vähemmän. Lisäksi osa kunnista ei hyödy
juuri mitään yhteisöverotuotoista vaan niiden tulot muodostuvat lähinnä
kunnallisveroista ja valtionosuuksista.

Kiinteistöveron vähimmäis- ja enimmäisprosenttien
korottaminen ensi vuoden alusta merkitsee puolestaan muutenkin korkeiden
asumiskustannusten nousua.

Kaiken lisäksi hallitus päätti kattaa työnantajien
Kela-maksun poiston nostamalla energiaveroja vuoden 2011 alusta. Vihreiden Oras
Tynkkynen on kehunut päätöksiä ”historialliseksi” ekologiseksi verouudistukseksi.
Tällainen sinivihreys sivuuttaa kokonaan sen, että kyse on kuitenkin verotuksen
painopisteen siirtämisestä työnantajilta, vieläpä Kela-maksua eniten maksavilta
pääomavaltaisilta suuryhtiöiltä, kotitalouksille joko suoraan tai antamalla
yrityksille vapaat kädet siirtää omat energiaveronsa kuluttajahintoihin.

Valtionosuuksia koskevien päätösten lykkäämisellä hallitus
suorastaan kiristää kuntia leikkaamaan palveluja, polkemaan palkkoja,
lomauttamaan ja vähentämään työntekijöitä. Kunta-alan ammattiliitot ovat
perustellusti torjuneet tällaisen laman laskujen sälyttämisen naisvaltaisten ja
muutenkin matalapalkkaisten alojen työntekijöiden maksettavaksi. Kokoomuksen
lupaukset Sari Sairaanhoitajan ”tasa-arvotuposta” ovat vaihtuneet työnantajien
isännän ääneksi.

Kuntatasolla myös hallituspuolueiden edustajat puhuvat
siitä, että nyt ei pidä tehdä samoja virheitä kuin 90-luvulla, kun valtion ja
kuntien menoja leikkaamalla pahennettiin työttömyyttä ja heikennettiin
perusturvaa ja peruspalveluja juuri kun niiden tarve kasvoi. Käytännössä
porvarihallitus kuitenkin ajaa määrätietoisesti kuntien palvelujen
heikentämistä ja työpaikkojen vähentämistä.

Laman torjumisessa hallituksen linja on täysin virheellinen.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen laskelmien mukaan julkiseen kulutukseen ja
julkisiin investointeihin käytetty raha elvyttää kuusi kertaa enemmän kuin
hallituksen tuloverojen kevennykset, joista hallitus pitää edelleen kiinni.

Edellisen laman aikana leikattiin valtion rahoitusta
kunnille, karsittiin postin ja muiden valtion laitosten palveluja,
heikennettiin sosiaaliturvaa ja yksityistettiin valtionyhtiöitä. Jälkeenpäin on
käynyt entistä selvemmäksi, että kyse oli uusliberalistisista valinnoista,
joilla vain pahennettiin lamaa. Porvarihallitus pyrkii selvästi käyttämään
nykyistä lamaa samalla tavalla hyväksi kunnallisten palvelujen leikkaamiseksi.

Leikkauslistojen poliittisesta luonteesta kertoo se, että
suunnilleen samaa, noin 3 % tasoa olevia menoleikkauksia esitetään niin taloudellisesti
vaikeuksissa olevissa kunnissa kuin Helsingin kaltaisessa rikkaassa kaupungissa,
joka kirjasi viime vuodelta taas 311 miljoonan euron voitot. Tähän liittyy
verotuksen rakenteen muuttaminen niin, että progressiivisesta verotuksesta
siirrytään yhä enemmän lähes tasaveron kaltaiseen kunnallisveroon ja
regressiivisiin eli pienituloisiin suhteellisesti eniten kohdistuviin
kulutusveroihin.

Kun hallitus kytkee kuntien vähänkin rahoituksen siihen,
että kuntien palvelujen saatavuudella ja laadulle asetettuja normeja karsitaan,
henkilöstöä vähennetään. kilpailuttamista lisätään ja palveluseteleiden käyttöä
laajennetaan, on selvästi kyse fantastisen oikeistolaisesta kunnallisten palvelujen
yksityistämishankkeesta. Professori Paavo Uusitalon – yliopistolaista käydyssä
keskustelussa käyttämän puheenvuoron – tapaan onkin syytä kysyä, miksi
alistaisimme julkiset palvelut sellaisilla toimijoille, jotka eivät kykene
hoitamaan edes yhteiskunnallisessa työnjaossa niiden ydintehtävinä pidettyä
rahoitus- ja tavaramarkkinoiden tasapainoista toimintaa?

     *  *  *

Poliittinen toimikunta ja kunnallisjaosto ovat valmistelleet
tälle kokoukselle esityksen kuntien palvelujen ja työllisyyden
elvytysohjelmaksi. Esitys sen tekemisestä tuli Tampereella pidetystä
paikallispolitiikan seminaarista. Kuten Tampereen seminaarissa korostettiin,
elvytysohjelma ei ole vain julkilausuma. Tämä on ennen muuta toiminta-aloite.
Se on tarkoitettu avaukseksi ja aineistoksi vastarinnan ja vaatimusliikkeiden
järjestämiselle kunnissa.

Kuntien määrärahojen lisääminen on nopeimpia ja tehokkaimpia
tapoja torjua työttömyyttä. Tähän ehdotukseen on otettu varsin laaja lista
esimerkkejä siitä, miten paljon kuntien tehtäviin voidaan jo tämän vuoden
aikana palkata lisää työntekijöitä ja paljonko siihen tarvitaan rahaa. Samalla
kun näin luodaan lisää työpaikkoja, on tällainen palvelujen resurssien
lisääminen välttämätöntä, jotta kunnat voivat selviytyä laman myötä kasvavista
peruspalvelujen tarpeista.

Ohjelman toteuttaminen toisi töitä noin 26 400 työntekijälle.
Ohjelman toteuttamiseksi kunnat tarvitsevat noin 2,2 miljardia euroa lisää
rahaa vuodessa. Esitämme myös, mistä tämä rahoitus saadaan, jos vain
poliittista tahtoa löytyy. Jos pääomatuloja verotettaisiin samalla tavalla kuin
muita tuloja, kunnat olisivat saaneet viimeisten käytettävissä olevien, vuoden
2007 verotietojen mukaan noin 2,1 – 2,2 miljardia lisää verotuloja. Lisää rahaa
löytyisi myös luopumalla suurituloisten veronalennuksista, laittamalla
pörssikauppa verolle ja leikkaamalla asevarustelun menoja.

Kannattaa vaatia myös kunnissa tietoa siitä, miten kunnan
rahavaroja on sijoitettu. Esimerkiksi Turku on menettänyt pörssipelissä osapuilleen
yhtä paljon kuin nyt esitetään leikattavaksi palveluista.

Kun puhutaan elvytysohjelmien rahoittamisesta, kannattaa
tietysti muistaa sekin, että kuntien palveluihin ja työllisyyteen laitetuista
rahoista suuri osa palaa valtiolle ja kunnille verotuloina. Lisäksi
huolehtimalla peruspalveluista ja työllisyydestä vältetään laskuja, joita
muuten joudutaan maksamaan vielä pitkään laman jälkeenkin.

Paikallispolitiikan seminaarissa tuli monia hyviä
esimerkkejä siitä, miten kunnissa voidaan järjestää asukkaiden ja
työntekijöiden kamppailua lähipalvelujen ja työpaikkojen puolesta. Esimerkiksi
Turussa kansalaisliikkeet ovat vain voimistuneet ja laajentuneet kuntavaalien
jälkeen. On kerätty kunnallisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi
Toriparkista, jatkettu Pro kirjasto –liikettä lähiöissä, käynnistetty Pro
terveysasema –liikettä jne. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna pidettävä Suomen
sosiaalifoorumi tarjoaa mahdollisuuksia koota näitä aloitteita, kokemuksia ja
liikkeitä valtakunnallisesti ja myös kansainvälisesti.

Nykyisessä tilanteessa usein juuri konkreettisiin ihmisiä
lähellä oleviin kysymyksiin tarttumalla voidaan koota sitä voimaa, jota
tarvitaan politiikan suunnanmuutoksen näköalojen avaamiseksi. Paikallisista ay-
ja kansalaisliikkeistä voi kasvaa se voima, joka tarvitaan irrottamaan SDP, VAS
ja vihreitä useimmissa kunnissa, ay-liikkeen johdossa ja EU-politiikassa
vallalla olevasta laajasta konsensuksesta.

Samalla näissä kamppailuissa nousevat entistä välittömämmin
esille peruskysymykset siitä, tehdäänkö päätöksiä ihmisten vai markkinoiden
ehdoilla; voiko pieni joukko pörssikeinottelijoita ja yritysjohtajia päättää
tuhansien ja miljoonien ihmisten kohtaloista; voiko itseään demokraattiseksi
kutsuvan maan pääministeri tai valtionvarainministeri päättää salassa koko
kansaa kokevista ratkaisuista….

     * * * 

Ensi lauantaina tulee kuluneeksi 60 vuotta Naton
perustamisesta. Nato perustettiin Neuvostoliittoa ja muita eurooppalaisia
sosialismia rakentaneita maita vastaan. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton
loppumisen myötä Naton olemassaolon perustelu katosi.

Kuten tiedämme, Natoa ei kuitenkaan purettu, vaan se sai
uuden ja entistä laajemman roolin. Siitä on tullut uuden imperialistisen
maailmanjärjestyksen seriffi ja iskunyrkki. Nato hyväksyi 1999 Washingtonin
50-vuotiskokouksessa uuden strategisen opin. Siihen sisältyy ensi-iskun ja
ydinaseiden käytön mahdollisuus, toiminta-alueen laajentaminen globaaliksi,
nopean toiminnan taistelujoukkojen varustaminen ja jäsenmaiden asevarustelun
kiihdyttäminen.

Vaikka USA:n, Naton ja EU:n välillä on myös kilpailua ja
ristiriitoja, on niiden turvallisuuspolitiikka sidottu entistä tiiviimmin
toisiinsa. Niitä yhdistävät yhteiset imperialistiset intressit maailman
luonnonvarojen riistämisessä ja kansojen alistamisessa.

Suomi on jo sidottu varsin pitkälle Natoon
rauhankumppanuussopimuksella ja asehankinnoilla. Afganistanissa Suomi on mukana
Nato-johtoisessa miehityssodassa. Mutta kansalaisten enemmistön tuki
liittoutumattomuudelle estää Nato-jäsenyyden, etenkin kun tasavallan
presidentti nojaa tähän yleiseen mielipiteeseen. Oikeisto onkin asettanut
selvästi tavoitteeksi nostaa presidentiksi Nato-Niinistö ja voimistaa hänen
avullaan kansalaismielipiteen käännyttämistä.

Nato näyttäisi olevan kaikkivoipa, mutta sitä se ei ole.
Kapitalismin talouskriisi voimistaa imperialismin aggressiivisia piirteitä,
mutta samalla se on nostanut esiin tämän järjestelmän ristiriidat ja rajat.
Taistelu oikeudenmukaisen ja demokraattisen tien avaamiseksi ulos nykyisestä
kriisistä kasvattaa samalla Naton vastavoimia.

Naton 60-vuotispäivänä järjestetään suuri kansainvälinen
mielenosoitus Strassburgissa. Myös eurooppalaiset kommunistiset puolueet ovat
valmistelleet yhteisen vetoomuksen varustelumenojen vähentämiseksi,
Nato-ohjelmien kieltämiseksi yliopistoissa, Nato-tukikohtien poistamiseksi,
joukkojen vetämiseksi pois imperialistisista sodista ja Naton purkamiseksi. Myös Helsingissä SKP:n piiri järjestää lauantaina Naton vastaisen
seminaarin ja ottaa kantaa asiaan. 

 

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »