Patriarkka ja Eduskunta II

Kaiken vaalikampanjoinnin keskellä ehdin onneksi välillä teatteriin. Kansallisteatterissa pääsin katsomaan Juha Jokelan Patriarkan ja Ryhmäteatterissa Susanna Kuparisen työryhmän Eduskunta II:n.

Jokelan Patriarkka on kuvaus suurten ikäluokkien ja heidän lastensa sukupolven eroista, yrityksistä kohdata toisiaan ja ymmärtää, mihin suuntaan tämä maa on menossa tai mihin pitäisi pyrkiä. Eduskunta II on puolestaan satiiri Hyvä veli –verkostojen hallitsemasta poliittisesta päätöksenteosta.

Niin erilaisia kuin näytelmät ovat näkökulmiltaan ja tyyliltään, löytyy niistä myös yhteinen teema. Se on huoli hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Patriarkka kysyy, miten on mahdollista, että hyvinvointivaltiota rakentaneet suurten ikäluokkien edustajat ovat nyt romuttamassa sitä. Eduskunta II kuvaa Finnairin veronkierron, halpatyövoiman hyväksikäytön ja työeläkerahastojen keinottelun kautta sitä, miten hyvinvointivaltion rahoituksen perustaa romutetaan.

On mielenkiintoista, että Patriarkassa jo menneeltä 70-luvun maailmalta näyttävät poliittisen kähminnän ja korruption kuviot paljastuvat Eduskunta II:ssa entistäkin ratkaisevammiksi. Työmarkkinajärjestöjen johtajat kävelevät eduskunnan yli ja erityisesti EK:n johtaja Lasse Laatunen juoksuttaa ministereitä. Siinä, missä Jokelan Patriarkka keskittyy sukupolvikokemuksiin, Kuparisen Eduskunta menee poliittisen vallankäytön kulissien taakse, myös taloudellisiin intresseihin.

Molemmissa näyttelijät tekevät hyvää työtä, Eduskunnassa tosin vielä vähän takellellen. Kansallisen näyttämöltä jää erityisen vahvasti mieleen Kirsti Wallasvaara ja Ryhmiksestä Noora Dadu, joka esittää muun muassa Susanna Kuparista itseään, näytelmää näytelmästä.

Ajattelemaan haastavia, hyviä esityksiä.

(Kuva: Kansallisteatteri)

Kirjoita kommentti