Osallistuvan budjetoinnin kokemuksista ja jatkosta

3.11.2019

 

Helsingin osallistuvan budjetoinnin ensimmäisen äänestyksen tulokset ovat ratkenneet. Monta hyvää aloitetta etenee toteutukseen. Ehkä vielä tärkeämpi tulos on se, jos asukkaiden osallistumiselle ja päätösvallalle avataan lisää pysyviä väyliä.

Osallistuvan budjetointi osoitti, että asukkaille on paljon hyviä ideoita ja myös valmiutta työstää niistä konkreettisia, toteuttamiskelpoisia suunnitelmia. Näin se tuo merkittävän lisän edustukselliseen vaalidemokratiaa.

Nyt saatujen kokemusten valossa voi kysyä, miksi osallistuva budjetointi rajattiin Helsingin kaupungin johdossa niin, että siinä ei voinut vaikuttaa kaupungin normaaliin, pysyväisluontoiseen toimintaan? Jos ei luotettu asukkaiden kykyihin, siihen ei selvästikään ollut perusteita.

Äänestysaktiivisuudesta

Äänestysaktiivisuutta on kaupungin johdossa kehuttu menestykseksi. Se ei olekaan kansainvälisesti vertaillen huono. Mutta voi kysyä, miksi osallistuvaan budjetointiin kirjautui osallistumaan yli 69 000 helsinkiläisiä, mutta äänestykseen osallistui vain runsaat 49 000? Missä määrin tämä johtui sähköisen äänestyksen tekniikan hankaluuksista, missä määrin osallistumisessa jo sitä ennen osallistumisesta saaduista vähemmän innostavista kokemuksista?

Äänestysaktiivisuus on kuitenkin varsin alhainen. Useimpien suurpiirien alueella se oli noin 6 % tasolla ja itäisen Helsingin äänestyksessä vain runsaat 4 %, mutta Kaakkoisella alueella peräti 16 %. Eroja selittää osin se, että äänestäjät saivat valita alueen, jolla äänestivät. Kaakkoisella alueella oli muutamia laajemminkin helsinkiläisiä koskeneita ehdotuksia. Yhteistä kaikille alueille ja koko Helsingin äänestykselle oli kuitenkin se, että suuri enemmistö ei osallistunut lainkaan.

Onko demokratia peliä?

Itse äänestys oli erikoinen. Demokratiasta oli tehty eräänlainen peli, jossa ehdotusten äänimäärät näkyivät reaaliaikaisesti äänestyksen aikana, siis jo ennen äänestyksen päättymistä. Äänestäjillä oli mahdollisuus jopa siirtää alun perin antamansa ääni jollekin toiselle. Näin tehtiin mahdolliseksi taktinen äänestäminen, joka keskitti ääniä potentiaalisille voittajille. En ole kuullut perusteluja, miksi äänestämisestä tehtiin tällainen peli.

Pelin säännöt ja rajat

Toinen erikoisuus prosessissa oli se, mitä tapahtui ehdotusten jättämisen ja äänestyksen välissä. Ehdotuksia tehtiin 1 273. Niistä hyväksyttiin kaupunginhallituksen asettamien sääntöjen mukaisiksi 839.

Hylätyksi tuli ilmeisesti monia ehdotuksia, jotka koskivat muuta kuin ”julkisen ympäristön parantamista”, johon aihepiirit oli jostain syystä rajattu, tai jotka edellyttivät vakinaisia palkkauksia tms yhden vuoden budjettia pysyvämpiä ratkaisuja. Tämä toimialajohtaja Tommi Laition ja kaupunginkanslian esityksestä tehty rajaus karsi jo ennaltakin ehdotusten tekemistä. Esimerkiksi vanhuspalvelujen, koulujen tai vaikka kirjastojen resurssien lisäämisestä tai asukastalojen verkoston laajentamisesta ei voinut tehdä ehdotuksia.

Hyväksyttyjä ehdotuksia työstettiin virkamiesvetoisesti järjestetyissä työpajoissa ja siinä vaiheessa yhdistettiin samankaltaisia aloitteita. Varmaan oli myös joitain aloitteiden tekijöitä, jotka eivät syystä tai toisesta kehitelleet ehdotustaan konkreettiseksi suunnitelmaksi. Silti tuntuu yllättävältä, että 839 hyväksytystä ehdotuksesta vain 296 päätyi äänestykseen. Niistä tuli äänestyksen tuloksena hyväksyttyä 44.

Lähidemokratian foorumien tarve

Lähidemokratian elinten – kuten aluefoorumien ja asukkaiden valitsemien aluelautakuntien tai kaupunginosavaltuustojen – puuttuminen on omiaan johtamaan siihen, että ehdotusten työstäminen, yhdistely ja kustannusarviot riippuivat paljon virkamiehistä ja jäi toisistaan irrallisten esitysten kilpailuksi. Joissain tapauksissa virkamiehet laskivat ehdotuksille myös merkillisen isoja hintalappuja.

Kaupungin ja sen toimialojen varsinaisista budjeteista irrallisten ehdotusten tekemiseen liittyy Helsingin osallistuvan budjetoinnin suuri ero verrattuna niihin malleihin, joissa osallistuvalla budjetoinnilla päätetään osa kaupungin varsinaisesta budjetista.

Esimerkiksi Porto Alegressa Brasiliassa, jota voi pitää eräänä osallistuvan budjetoinnin syntymäkaupunkina, kaupunginvaltuusto delegoi alueellisesti mm. lähipalveluihin käytettävät määrärahat päätettäväksi alueella. Asukkaat tekevät ehdotuksia, heidän valitsemansa alueneuvosto työstää niiden pohjalta ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa alueellisen budjetin asukkaiden käsittelyyn, asukkaat voivat tehdä siihen vielä muutosesityksiä ja niistä voidaan äänestää.

Helsingin mallissa osallistuvaan budjetointiin osoitettu summa on alle promille kaupungin koko budjetista. Summan pienuus ja rajaus, joka rajaa pois vakinaista toimintaa koskevat ehdotuksia, ovat omiaan luomaan kuvaa eräänlaisesta toivomuslaatikosta tai vain joitain koskevasta harrastamisesta. Kun Helsinki tekee jatkuvasti satojen miljoonien eurojen ylijäämiä, pitäisi asukkaiden voida vaikuttaa niidenkin käyttöön.

Miten eteenpäin ja laajemmalle?

Toisenlaisella mallilla, josta SKP ja Helsinki-listat on tehnyt ehdotuksia, osallistuva budjetointi voisi tuoda asukkaat laajemmin mukaan kehittämään esimerkiksi lähipalveluja ja asuinalueita. Todennäköisesti se motivoisi myös laajempaa osallistumista, koska sillä olisi enemmän merkitystä.

Osallistuvaa budjetointia valmisteltiin aika pitkään ja monilla foorumeilla. Eikö nyt olisi paikallaan järjestää sekä alueellisesti että koko kaupungin tasolla avoimet asukasfoorumit, jossa arvioitaisiin näitä ensimmäisiä kokemuksia ja keskusteltaisiin osallistuvan budjetoinnin kehittämisestä?

 

(Artikkelin kuva Minna Alanko/OmaStadi)

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »