Opetustoimen uuden johtajan haasteet

Koulutus on Helsingin suuri voimavara. Viime vuosina olemme kuitenkin kuulleet toinen toistaan seuraavia huonoja uutisia opetustoimesta kun sen määrärahoja on karsittu ja lähikouluja on vähennetty. Tähän on liittynyt yhä enemmän epäluottamusta opetusviraston tapaan valmistella asioita ja haluun kuunnella kouluja ja lasten vanhempia.

Opetustoimen uuden johtajan ensimmäisiä haasteita onkin luoda toimivat keskusteluyhteydet, yhteistyö ja luottamus koulujen toimijoiden, lasten vanhempien ja opetusviraston välille.

Tietysti tässä on kyse myös siitä, että opetustoimelle annetaan riittävät resurssit. Tästä vastuu on viime kädessä täällä valtuustossa. Mutta muutosta tarvitaan myös opetustoimen johtamisessa.

Otan yhden esimerkin. Se koskee oppilashuollon resursseja. Helsingissä on ollut keskimäärin 800 – 900 oppilasta koulupsykologia kohti. Nyt opetusvirasto on linjannut mitoitukseksi 1 000 oppilasta koulupsykologia kohti. Oppilashuollon resurssien kiristäminen ei perustu mihinkään valtuuston päätöksiin. Valtuuston linjauksissa on pikemminkin korostettu oppilashuollon kehittämistä. Asiassa on vedottu valtakunnallisiin laskennallisiin arvioihin. Valtakunnalliset keskiarvot eivät kuitenkaan vastaa Helsingin tilannetta. Esimerkiksi erityisen tuen oppilaiden ja maahanmuuttajaoppilaiden osuus on täällä huomattavasti muuta maata suurempi.

Kun puhutaan ”muutosjohtajasta”, toivon että muutoksen suunta on toisenlainen kuin tässä esimerkissä.

Toivon, että opetustoimen johdon vaihtuessa, muuttuu myös suhtautuminen koulujen resursseihin ja lähikoulujen merkitykseen. Tarvitsemme opetuksen ja sivistyksen puolustajaa – tuottavuustavoitteiden ja menokurin saarnaajia täällä on jo liiankin kanssa.  Liisa Pohjolaiseen kohdistuvat uutena opetustoimen johtajana isot odotukset.