”Meidän ei missään nimessä kannata tehdä itsellemme tästä (Nato-jäsenyyden hakemisesta) hallituskysymystä sellaisessa tapauksessa, jossa valtiojohto päättäisi hakea jäsenyyttä”, linjasi puheenjohtaja Li Andersson tänään Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa.

Samalla tavalla Vasemmistoliiton johto nosti kätensä ylös hävittäjäkaupan valmistelussa jo ennen, kuin asiasta oli käyty mitään laajempaa keskustelua. Nyt Andersson tekee sen vielä isommassa asiassa ja tilanteessa, jossa Ukrainan sodan lopettamisen avainkysymyksiä on se, laajennetaanko Natoa Venäjän rajoille vai luovutaanko siitä.

Anderssonin ilmoituksen valmiudesta istua hallituksessa, joka päättää Suomen liittymisestä Natoon, tekee erityisen kummalliseksi se, että hän esittää sen jo ennen hallituksen lupaamaa ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa ja siitä käytävää keskustelua. Samalla VAS:n puheenjohtaja vetää mattoa rauhanliikkeen Naton vastaiselta toiminnalta sekä niiltä SDP:n, keskustan ja vihreiden jäseniltä, jotka vastustavat puolueensa linjan muuttamista Natoon liittymisen kannalle. Tällä kannanotolla VAS:n johto kääntää selkänsä myös Ruotsin sosialidemokraateille ja Vasemmistopuolueelle, jotka ovat edelleen sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla.

Kaiken lisäksi Andersson kiirehtii antautumaan Nato-jäsenyydelle tilanteessa, jossa on epäselvää, haluavatko kaikki Nato-maat edes saada ja käsitellä Suomen jäsenhakemusta ainakaan niin kauan kuin Ukrainan sota jatkuu. Ja sodan jälkeen kysymys Naton laajentamisesta saattaa asettua uuteen valoon, esimerkiksi jos Ukrainan ja Venäjän rauhansopimukseen liittyy Ukrainan luopuminen Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Missä on vasemmiston rauhanpolitiikka? Mitä merkitystä VAS:n johdon lupaamalla asian selvittelyllä ja Li Anderssonin esittämillä varauksellisilla kysymyksillä enää on, jos muille hallituspuolueille ilmoitetaan, että ne saavat vapaasti päättää Natoon liittymisestä? Vasemmistoliitto ei tee asiasta hallituskysymystä – eikä näillä puoluejohdon linjauksilla ole mukana myöskään kansalaistoiminnassa Natoon liittymistä vastaan. Eikä kyse ole vain liittymisestä sotilasliitto Natoon vaan myös sopeutumisena Natossa siihen politiikkaan, jota Yhdysvaltojen johtama Nato edellyttää, muun muassa ydinpelotteen tukemiseen ja jatkuvaan asemenojen korkeaan tasoon.

*****

Työväenliike hajosi aikoinaan suhtautumisessa ensimmäiseen maailmansotaan: ollaanko sotaa vastaan vai tuetaanko kussakin maassa sen varustautumista ja osallistumista imperialistiseen sotaan? Onko Vasemmistoliitto nyt siirtymässä tässä historiallisessa linjavalinnassa sille puolelle, jossa tuetaan jatkuvaa asevarustelua, liittymistä Yhdysvaltojen johtamaan ja ydinaseilla varustautuneeseen sotilasliittoon, asekauppaa Palestiinan alueita miehittävän Israelin kanssa ja aseiden vientiä sotaa käyviin maihin? Ministeripaikat ainakin näyttävät olevan puolueen johdolle tärkeämpiä kuin rayhanpolitiikan periaatteet.

Onneksi Suomessa on kommunistinen puolue, joka jatkaa vasemmistolaisen työväenliikkeen sodan ja militarisminvastaisia perinteitä. Mutta tarvitsemme tietysti myös paljon laajempaa toimintaa sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta ja Natoa vastaan. Toivottavasti Vasemmistoliiton jäsenistö palauttaa puolueensa takaisin rauhanpolitiikan linjalle. Se on tärkeää myös koko hallituksen Nato-intoilun hillitsemiseksi.

Juuri nyt on koko Euroopan turvallisuuden kannalta tärkeää saada Ukrainaan tulitauko ja sopia Venäjän joukkojen vetämisestä ja rauhasta maiden välillä. Suomen Nato-jäsenhakemus ei ainakaan auta tätä, pahimmillaan se voi jopa edesauttaa konfliktin laajenemista. Kyse on myös pidemmän aikavälin turvallisuusratkaisuista. Kestävää turvallisuutta Eurooppaan ei voi rakentaa voimistamalla asevarustelua, vastakkainasettelua ja maanosan jakamista. Ei myöskään sivuuttamalla tarpeet ohjata rahaa aseiden sijasta ilmastotekoihin, terveydenhuoltoon ja muihin sosiaalisiin tarpeisiin.