Perjantai 12. heinäkuuta jää Suomen historiaan oikeusvaltion ja demokratian mustana päivänä. Eduskunta hyväksyi äänin 167-31 poikkeuslain, jolla voidaan syrjäyttää perustuslain, kansainvälisten sopimusten ja EU-oikeuden velvoitteet perustavien ihmisoikeuksien turvaamisesta.

Helsingin Sanomien kuvat poikkeuslain käsittelystä eduskunnassa kertovat paljon: ministerit Riikka Purra ja Mari Rantanen halaamassa toisiaan ilosta itkien sekä toisessa kuvassa kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajat kättelemässä ennen äänestystä.

Käännytyslain edellyttämä määräenemmistö ratkesi kahdella äänellä. Äänestystä edelsi perustuslakiasiantuntijoiden poikkeuksellisen tiukan kritiikin sivuuttaminen perustuslakivaliokunnassa ja SDP:n ryhmässä kriittisesti lakiesitykseen suhtautuneiden painostus. Jos SDP:n edustajat olisivat saaneet äänestää oman harkintansa mukaan, poikkeuslaki ei olisi saanut tarvittavaa 5/6 enemmistöä.

Käännytyslaille olisi ollut vaihtoehtoja, kuten EU:n yhteisten rajamenettelyjen kehittäminen, puuttuminen pakolaisuuden ja siirtolaisuuden syihin sekä diplomatia, neuvottelut mm. Venäjän edustajien kanssa. Miksi niitä ei haluttu käyttää?

Ihmettelen myös sitä, että SDP:n, keskustan ja RKP:n kansanedustajien enemmistö sivuutti varoitukset poikkeuslaista ennakkotapauksena, jota voidaan jatkossa käyttää muidenkin ihmis- ja perusoikeuksien syrjäyttämiseen. Nyt rikotaan turvapaikkaa hakevien oikeuksia – mitä seuraavaksi?

Kamppailu jatkuu. Ja tulee myös toisenlaisia päiviä, kuten Thomas Wallgren totesi käännytyslakia vastustaneessa mielenilmauksessamme eduskuntatalon edessä.