Oikeistolaisen hegemonian haastaminen ja vasemmistopolitiikka

30.1.2010


Suomen rikkaimpiin kuuluva Herlinien perhe nostaa tänä keväänä ennätykselliset yli 100 miljoonaa euron osingot Kone-yhtiöstä, joka irtisanoi viime syksynä satoja työntekijöitä. Samaan aikaan köyhyysrajan alapuolella elävien 700 000 suomalaiset reaaliset keskitulot ovat pienentyneet vuodesta 2007. Lapsiköyhyys on lisääntynyt 90-luvun laman jälkeen peräti kolminkertaiseksi.

Tässä on kaksi kuvaa siitä, miten jyrkän eriarvoisesti nykyinen kriisi kohtelee ihmisiä. Samalla kun ne kertovat tulonjaon kasvavasta epäoikeudenmukaisuudesta, ne kuvaavat demokratian puutetta. Edustuksellisessa porvarillisessa demokratiassa äänioikeuteen perustuva poliittinen päätöksenteko on erotettu taloudellisesta ja sosiaalisesta. Suursijoittajien ja suuromistajien pieni eliitti voi päätöksillään lopettaa työpaikkoja ja ajaa talouden syvään kriisiin.

Oikeistovoimat ovat usein onnistuneet esittämään pääomanomistajien ja suurituloisten etuja ajavat ratkaisunsa ikään kuin ne olisivat välttämättömiä ja vaihtoehdottomia. Ne eivät ole tehneet tätä vain ylhäältä päin, hallituksesta käsin, vaan myös muokkaamalla työelämää, ihmisten arkea ja käsityksiä yhteiskunnallisten muutosten luonteesta.

Mutta jatkuuko näin? Kapitalismi on ajautunut uusliberalismin oppien ohjaamana syvään kriisiin. Kyse ei ole vain kapitalismille ominaisesta kulutuksen ja tuotannon epäsuhdasta ja pääomien liikakasautumisesta. Nykyinen kriisi on myös valtavasti paisuneeseen finanssipääoman keinotteluun perustuvan systeemin, finanssijohtoisen kapitalismin kriisi. Siihen liittyy ekologinen ja energiakriisi, luonnonvarojen jatkuvasti kasvavaan kulutukseen perustuvan taloudellisen mallin kriisi. Samaan aikaan USA:n dollariin ja asevoimaan perustuva hegemonia on heikentynyt ja Kiinan, Intian ja muiden kehittyvien talouksien mahti on kasvanut.

    *  *  *

Syvä kriisi vaatii uusia ratkaisuja. Oikeiston ja pääomapiirien vastaus kriisiin on laman laskujen maksattaminen työntekijöiden ja eläkeläisten kustannuksella, joukkoirtisanomiset, kuntien palvelujen leikkaaminen ja yksityistäminen… Samalla se varautuu tällaisen politiikan kärjistämiin ristiriitoihin keskittämällä päätöksentekoa pienempään piiriin, muuttamalla vaalilakeja epädemokraattisemmiksi ja vahvistamalla autoritaarisia keinoja. Tämä näkyy myös eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla muun muassa EU:n Lissabonin sopimuksessa, Naton laajenevassa roolissa ja monissa maissa voimistuneena antikommunismina.

Kriisi sisältää kuitenkin myös toisenlaisen muutoksen mahdollisuuksia. Historiasta tiedämme, että juuri kriisit ovat usein käännekohtia, joissa kamppaillaan kehityksen suunnasta ja muodostuu uusia voimatekijöitä. Myös nykyinen kriisi on ristiriitojen kärjistymisen, uusien tarpeiden, monien konfliktien ja liikkeiden aikaa.

Puhelinoperaattori DNA:n työntekijät ovat käyneet jo toista kuukautta lakkotaistelua, jolla he vastustavat työnantajan yritystä vaihtaa työehtosopimus itselleen edullisempaan. AKT valmistautuu työtaisteluun työntekijöiden irtisanomissuojan parantamiseksi sillä, että irtisanominen tehdään työnantajille kalliiksi. Siivoojat ja monet muut turvattomissa työsuhteissa olevat prekaarit ovat alkaneet järjestäytyä.

Kuntien palvelujen puolesta on noussut kansalaisliikkeitä niin täällä Tampereella kuin Helsingissä, Oulussa, Turussa, Vantaalla… Suomessakin on nähty ensimmäiset vaikuttavat facebook-protestit, kun noin 30 000 helsinkiläisen liittyminen facebook-ryhmiin ja facebookin avulla organisoidut mielenosoitukset pysäyttivät kaupunginjohtaja Pajusen leikkauslistan. Yliopistoissa ja tietoverkoissa käydään myös kamppailuja oikeudesta tietoon.

Ilmastonmuutoksen kiihtyminen on synnyttänyt oikeudenmukaista ilmastosopimusta vaativan maailmanlaajuisen joukkoliikkeen. Afganistanin sotaa ja Natoa vastaan on muodostunut toimintaryhmiä. Erilaisissa kamppailuissa on myös alkanut kehittyä laajempaa vasemmistolaisten ja punavihreiden yhteistoimintaa.

    *  *  *

Millä tavalla vastavoimaa voidaan kasvattaa? Miten voimme haastaa ja murtaa vallalla olevaa oikeistolaista hegemoniaa? Kun nykyinen kriisi on myös systeemin kriisi, miten nostamme keskusteluun vaihtoehdon kapitalismille?

Siinä missä uusliberalismi jättää tavallisten ihmisten rooliksi vain sopeutua alituiseen kilpailuun tai alistua, on vaihtoehtoisen politiikan keskiössä ihmisten rohkaiseminen luottamaan mahdollisuuksiinsa vaikuttaa ja muuttaa olosuhteita joukkovoimallaan.  

Tässä tarvitaan radikaali vasemmistolainen liike, joka ei alistu parlamentaaristen voimasuhteiden panttivangiksi. SKP:llä on tässä tärkeä rooli vallankumouksellisena puolueena, jolle politiikka on ennen muuta joukkojen toimintaa, luokkataistelua. Vaikuttavan ja uskottavan vaihtoehdon kehittäminen edellyttää kapitalismissa vallalla olevien ajatustapojen, käytäntöjen, omistus- ja valtasuhteiden kyseenalaistamista. Tämä ei onnistu ilman nykyisen kehityksen ristiriitojen oivaltamista, ilman marxilaista teoriaa – mutta ei myöskään ihmisten omakohtaisten kokemusten ja kamppailujen ulkopuolelta. Tiedonantajan uusi verkkojulkaisu antaa meille nyt lisää mahdollisuuksia tarttua kriisin ihmisissä herättämiin tuntemuksiin ja antaa niille marxilainen tulkinta, reagoida nopeasti, keskustella ja toimia aloitteellisesti.

On aika rohkaistua ja rohkaista muita yhteiseen kamppailuun asuinalueilla ja työpaikoilla.

Esimerkiksi kuntien lähipalveluja ja työpaikkoja puolustamaan nousseet kansalaisliikkeet haastavat oikeistolaista hegemoniaa ja rakentavat vastahegemoniaa, muutosvoimaa. Näissä liikkeissä niin täällä Tampereella kuin muun muassa Helsingissä, Joensuussa, Oulussa, Turussa kuin Vantaalla on asetettu kyseenalaiseksi oikeistolaiset teesit julkisten menojen leikkaamisen pakosta, leikkausten tuomista ”säästöistä”, kilpailuttamisen ja yksityistämisen järkevyydestä. Näissä kamppailuissa on samalla kyse porvarihallituksen politiikasta, joka pyrkii hylkäämään lähipalvelujen lähtökohdan ja yksityistämään yhä useammat palvelut. Koulujen, kirjastojen ja muiden lähipalvelujen puolustamisessa on kyse myös niiden merkityksestä yhteisöllisyydelle, naisten asemalle ja arjen turvallisuudelle, joihin vetoamalla kokoomus on kalastellut ääniä. Ja lähipalveluissa on kyse palveluverkostojen ekologisuudesta, jonka taas pitäisi olla vihreille ahtaita taloudellisia etuja tärkeämpää.

Useissa kunnissa tämä kamppailu on jo tuonut yksittäisiä voittoja. Pelkästä palvelujen puolustamisesta on edetty vaatimuksiin julkisten palvelujen parantamisesta, työpaikkojen lisäämisestä ja pääomapiirien verottamisesta. Samalla on murettu kunnallispolitiikan konsensusta, budjettisopua ja valtuustokaudeksi tehtyjä sopimuksia. Pidemmän päälle ehkä tärkein tulos on ollut se, että kuntapalveluista käydyissä kamppailuissa on alkanut kehittyä laajempaa yhteistyötä kommunistien, vasemmistoliittolaisten, sosialidemokraattien ja myös joidenkin vihreiden kanssa.

Vielä isompi haaste on sen pessimismin ja passiivisuuden murtaminen, joka vaivaa suurta osaa ammattiyhdistysliikkeestä. Oikeistolaisen hegemonian murtamisen ja muutoksen näköalojen kannalta ammattiyhdistystoiminta on avainasemassa. Tämä koskee kamppailua työn ja pääoman välisestä tulonjaosta, työvoiman polkumyynnin estämistä sekä taloudellista demokratian tavoitteita. Kriittisen ay-verkoston laajeneminen onkin erittäin tärkeä avaus taistelevan ay-toiminnan voimistamiseen ja ay-liikkeen nostamiseen uudelleen yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi. Tällaista verkostoitumista yli ammattiliittorajojen tarvitaan myös paikallisesti. Se on välttämätöntä yhteistoiminnan ja solidaarisuuden kehittämiseksi eri palkansaajaryhmien, työttömien, maahanmuuttajien ja muiden työtätekevien kesken. Se avaa lisää mahdollisuuksia yhdistää perinteistä ay-liikkeen edunvalvontaa ja uusia tarpeita, kuten ekologisen rakennemuutoksen tekemistä tavalla, joka on myös työllistävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen.

Viime kädessä tämä liittyy kysymykseen siitä, miten kehittyy sellainen työntekijöiden tietoisuus ja itsenäinen järjestäytyminen, jolle voi tulevaisuudessa rakentua nykyajan tarpeita vastaavia yhteiskunnallisen omistuksen muotoja – muotoja, joissa työntekijät voivat hallita oman ja kollektiivisen työnsä ehtoja, tuloksia ja vaikutuksia.

Päätös lähettää lisää suomalaisia joukkoja Afganistanin sotaan kertoo oikeiston pyrkimyksistä sitoa Suomi yhä tiiviimmin Natoon. Se on kumppanuutta ja lojaalisuutta Naton kehittämisessä USA:n johdolla toimivana iskunyrkkinä, jota käytetään imperialistien maailmanherruuden turvaamiseen. Kun useissa muissa Euroopan maissa vasemmisto ja vihreät vastustavat osallistumista Afganistanin sotaan, niin Suomessa vihreät ja SDP kannattavat sitä.

Suomalaisten enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä. Mutta se on vielä melko hiljainen enemmistö. Oikeiston ajaman Nato-jäsenyyden estäminen edellyttää hiljaisen vastustuksen herättämistä aktiiviseksi toiminnaksi. Vain laaja rauhanliikkeen joukkotoiminta voi luoda perustaa ja rohkaisua siihen, että seuraavissa vaaleissa nousee esille selkeästi Nato-jäsenyyttä vastustavia puolueita ja presidenttiehdokkaita. Rauhanpolitiikan ja liittoutumattomuuden kannalla olevien laajalla yhteistoiminnalla voimme myös haastaa oikeistolaisen hegemonian eräällä sen keskeisimmistä alueista eli kysymyksessä siitä, voiko hyvinvointimme perustua globaaliin eriarvoisuuteen, terrorismin vastaiseen sotaan, riistoon ja väkivaltaan.

   *  *  *

Antonio Gramsci kehitteli aikoinaan Vankilavihkoissaan ”historiallisen blokin” strategiaa. Hän pyrki sen avulla kokoamaan erilaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia muutosvoimia kaikessa moninaisuudessaan strategisiin liittoutumiin. Niiden muodostaminen ei ollut Gramscille ensisijassa kysymys puolueista. Olennaisinta oli se, miten työläiset ja muut työtätekevät järjestäytyvät itse tekemään taloudellisia, sosiaalisia, kulttuuria ja politiikkaa koskevia ratkaisuja. Tällaisen liittoutuman kehittymisessä on tärkeää, että uudenlaiset ajattelu- ja toimintatavat saavat vastakaikua ja alkavat vaikuttaa laajasti kansalaisyhteiskunnassa, järjestöissä, mediassa, koulutuksen ja kulttuurin piirissä. Strategisen liiton puitteissa eri ryhmät saavat esille omat tavoitteensa, mutta liittävät ne yhteisiin radikaaleihin uudistustavoitteisiin, joiden kautta myös noille erityistavoitteille avautuu toteutumisen mahdollisuus.

SKP:n edellisessä edustajakokouksessa esitimme vetoomuksen yhteistoiminnasta porvarihallitusta ja suurpääomaa vastaan. Tulevan edustajakokouksen valmistelujen suurimpia haasteita on se, miten jatkamme yhteistoiminnan kehittämistä ja etenemme asiakohtaisesta yhteistoiminnasta liittojen rakentamiseen. Millaisia ovat 2000-luvun alun gramscilaiset hegemoniset aloitteet ja liittoutumat?

Olen edellä pyrkinyt hahmottelemaan tällaisten liittoutumien mahdollisuuksia muun muassa kuntien palveluista käytävissä kamppailuissa, kriittisen ay-verkoston toiminnassa, ympäristökamppailuissa sekä sodan ja Naton vastaisessa toiminnassa. Vaikuttava ja uskottava vaihtoehtojen kehittäminen edellyttää lisäksi muutoksen viemistä poliittiseen päätöksentekoon, uudenlaisen suhteen luomista kansalaisten ja politiikan välille, osallistuvaa demokratiaa.

Voisimmeko avata tällaiselle muutoksella tietä kokoamalla radikaalin vasemmistolaisen ja punavihreän vaaliliiton yhteistyössä Vasemmistoliiton ja muiden kiinnostuneiden kanssa? Vasemmisto on ollut vaaleissa hajanainen. Meillä on kuitenkin viime ajoilta positiivisia kokemuksia vasemmistoliittolaisten, kommunistien, muiden vasemmistolaisten ja punavihreiden yhteisestä toiminnasta muun muassa kamppailuissa kuntapalveluista, ilmastotoiminnassa, rauhanliikkeessä, vasemmistotaiteilijoiden toiminnassa, opiskelijavaaleissa ja Euroopan vasemmiston puitteissa. Vaaliliiton kokoaminen voisi olla aloite, joka avaisi näköaloja vasemmistopolitiikalle ja kokoaisi laajemminkin vasemmistovoimia. Vahvistamalla vasemmistolaista oppositiota ja vaihtoehtoa voisimme vaikuttaa vasemmistolaistavasti myös SDP:n ja vihreiden kehitykseen.

Jos katsomme vain eduskunnan voimasuhteita, rahan ja median mahteja, voivat poliittisen muutoksen ja käänteen näköalat näyttää utopistisilta. Poliittiset tilanteet ja voimasuhteet eivät ole kuitenkaan mitään pysyvää. Politiikassa tilanteet ja voimasuhteet ovat jatkuvan kamppailun kohteena. Niitä muovataan jatkuvasti aloitteilla, toiminnalla, liittoutumilla.

Kokoamalla voimia porvarihallitusta ja suurpääomaa vastaan voimme avata tietä politiikan suunnan muuttamiselle, suuryhtiöiden ja suursijoittajien vallan rajoittamiselle sekä tietä kohti uudenlaista 2000-luvun sosialismia.

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »