Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

Helsingin Sanomien teettämän mielipidekyselyn mukaan sotilasliitto Naton vastustus Suomessa on kasvanut entisestään. Nato-jäsenyyttä vastustaa 68 prosenttia kansalaisista. Runsas vuosi sitten vastustajia oli 56 prosenttia (HS 21.12.2011). Presidentinvaaligalluppien kärjessä on kuitenkin ehdokas, joka ei ole sitoutunut tähän kansan enemmistön tahtoon. Sauli Niinistön mukaan ”Naton jäsenyys tulee todennäköisesti jossain vaiheessa vastaan” ja EU:n kautta kuljetaan kohti Natoa (12.11. Ykkösaamu TV1).

”Suomella töissä”?

Vaikka presidentin valtaoikeuksia on supistettu, presidentti johtaa edelleen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Vähintä mitä voi ehdokkailta edellyttää, on sitoutuminen siihen, että hänen kaudellaan ei valmistella eikä haeta Nato-jäsenyyttä. Miksi Niinistö ei suostu tähän?

Niinistö on pyrkinyt ehdokkaana tekemään jonkinlaista hajurakoa kokoomukseen. Suhtautumisessa Natoon hän ei olekaan ”Suomella töissä”, kuten vaalitauluissa lupaa, vaan tukee Nato-jäsenyyteen tähtäävää kokoomuksen linjaa. Tähän Nato-suuntaukseen liittyvät myös Jyrki Kataisen hallituksen päätökset yli miljardin euron tilausvaltuuksista armeijan asehankintoihin ja suomalaisjoukkojen jatkamisesta Naton johdolla Afganistanin sodassa.

Vastuu tuloeroista

Niinistö esiintyy vaaleissa työn tunnuksilla. Toimiessaan valtiovarainministerinä 1996 – 2003 hän ajoi kuitenkin läpi leikkauslistat, jotka lisäsivät työttömyyttä ja köyhyyttä. Juuri hänen ministerikaudellaan työn ja pääoman välinen tulonjako muuttui rajusti pääomapiirien hyväksi ja tuloerot kasvoivat Euroopan nopeinta vauhtia.

Niinistö ja hänen edeltäjänsä Iiro Viinanen ovat päävastuussa veroratkaisuista, joiden ansiosta rikkaimman 5 000 suomalaisen ansiotulot ovat kasvaneet keskimäärin 34 prosenttia vuodessa ja 14-kertaa nopeammin kuin kansalaisilla keskimäärin vuosina 1990 – 2007 (HS 31.12.2011). 

Niinistö jatkoi myös porvarihallituksen aloittamaa valtionyhtiöiden yksityistämistä. Suurin osa valtionyhtiöistä ja valtion liikelaitoksista myytiin tai vietiin pörssiin. Yksityistämisen tuloksena entistä harvempi on ”Suomella töissä” ja valtio on menettänyt miljardeja.

Koveneva eurokomento

Sauli Niinistö on ollut kansanedustajana, ministerinä ja Euroopan investointipankin johtajana avaamassa portit sille finanssimarkkinoiden ylivallalle, joka on suistanut euroalueen nykyiseen kriisiin.

Nyt hän kannattaa kovempaa eurokuria, jolla pankkipelureiden aiheuttaman kriisin laskut, jopa tuhansia miljardeja siirretään ns. vakausmekanismilla EU-maiden kansalaisten maksettavaksi. Hän tukee euro-ohjelmia, joilla leikataan julkisia palveluja, palkkoja ja sosiaaliturvaa, pahennetaan lamaa ja annetaan EU-komissiolle valta puuttua jäsenmaiden budjetteihin. Yhtenä keinona julkisten menojen leikkaamiseksi Niinistö kannattaa myös eläkeiän nostamista.

Ääni Natoa ja oikeistoa vastaan

Maailmassa tarvitaan liittoutumattomia ja puolueettomia rauhan rakentajia. Siksi on syytä sanoa EI Niinistölle ja muille Natoa tukeville ehdokkaille ja vaatia suomalaisjoukkojen vetämistä pois Afganistanista.

Suurin uhka suomalaisten turvallisuudelle on nyt finanssikriisi ja lama. Sitä ei torjuta Niinistön eurokurilla – ei myöskään syyllistämällä Timo Soinin tapaan esimerkiksi kreikkalaiset pankkiirien voitontavoittelusta ja valtaeliitin rötöksistä. Vaikka presidentillä ei ole näissä asioissa toimivaltaa, on hänen käytettävä arvovaltaansa perusoikeuksia ja demokratian puolesta – sosiaalista polkumyyntiä, leikkauspolitiikkaa, rahavaltaa ja rasismia vastaan.

Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa YK:ssa ja suhteissa muihin kuin EU-maihin. Tähän liittyy paljon mahdollisuuksia yhteistyön kehittämisessä muun muassa Venäjän, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maiden kanssa.

Suomella tulee olla itsenäinen ulkopolitiikka, jota ei alisteta sen enempää Brysselille kuin Washingtonille. Tarja Haloselle tarvitaan aktiivinen seuraaja niin toiminnassa naapurisuhteiden kuin oikeudenmukaisemman ja ekologisesti kestävämmän maailman hyväksi.

(Kirjoitus Uudenmaan Näköala -lehteen 1/2012)