Presidentinvaali oli toisella kierroksella tasaisempi kuin gallupit ennakoivat ja tiukempi kuin aiemmin nykyisen vaalitavan aikana. Samalla vaalien henki erityisesti mediassa oli militaristisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen.

Esille nousivat erot suhtautumisessa mm. ydinaseisiin, Israelin sotatoimiin ja oikeistohallituksen ajamaan leikkauspolitiikkaan. Mutta vaalitenttejä raamittivat aseisiin ja Natoon nojaavan turvallisuuspolitiikan lähtökohdat.

Stubbin ja Haaviston kisa ei ollut niin reilu ja sivistynyt, kuin ehdokkaat kehuivat. Stubbilla oli alusta alkaen ennätyksellisen suuri budjetti ja kokoomuksen tunnetusti kovatasoinen kampanja-organisaatio. YLE ja Hesari nostivat – ja osin Stubbin lähipiirin avustuksella – toisen kierroksen alkaessa keskeiseksi ehdokkaan seksuaalisen suuntautumisen.

 

Militarismi ja oikeistolaisuus

Sotapuheen hallitsemaan ilmapiiriin sopivat konservatiiviset asenteet, kuten nationalistinen ”Suomen etu aina ensin” (ja globaalien ongelmien sivuuttaminen), armeijan ja sen ylipäällikkyyden korostaminen, Suomen aseman korostaminen Venäjän vastaisena etuvartiona sekä ”perinteiset perhe-arvot” (joihin miespari ei kuulu). Tätä korosti vasemmiston huono tulos ja pitkälle mennyt sopeutuminen käymään vaalikeskusteluja asevaraisen turvallisuusajattelun ja Naton raameissa.

Ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän tuloksen ero kertoi Haaviston kampanjan noususuunnasta. Samalla se herättää kysymyksen, eikö ennen toisen kierroksen ennakkoäänestyksen alkua pitäisi olla enemmän kuin kaksi päivää aikaa toisen kierroksen ehdokkaiden keskusteluille ja haastamiselle? Nyt sekä Ylen että MTV:n toisen kierroksen ensimmäiset vaalitentitkin olivat vasta ennakkoäänestyksen alkamisen jälkeen.

 

Yhdistävä tekijä?

Alexander Stubb ei ole monestakaan syystä ”yhdistävä tekijä”, koko Suomen presidentti, vaikka sitä yrittää julistaa. Se näkyi etenkin suurten kaupunkien, mutta myös eräiden muiden alueiden tuloksissa. Suurimmalle osalle Stubb on eliitin edustaja ja joillekin ”pienempi paha”.

Nato-Suomen presidentiksi ilmoittautunut ja ydinaseiden tuomisen Suomeen hyväksyvä Stubb ei ole rauhanliikkeen presidentti. Hän ei ole myöskään globaalin etelän, ympäristöturvallisuuden ja YK-johtoisen kansainvälisen järjestelmän presidentti.

Kokoomuksen värisuora ulko- ja turvallisuuspolitiikassa (presidentti, pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri) on entistä tiukemmin Nato-suora. EU-parlamentin vaalin jälkeen värisuora ehkä vielä laajenee kokoomuslaisella EU-komissaarilla.

 

Haasteita – myös kansalaistoiminnalle

Pekka Haaviston (ja Jutta Urpilaisen ja Li Anderssonin) kampanjan tärkeä tulos on ydinaseiden Suomeen tuomisen vastustuksen nouseminen uudelleen näkyvästi politiikan asialistalle. Kantaa siihen otetaan konkreettisesti vielä tänä keväänä, kun eduskunta ratkaisee, hyväksytäänkö Suomen ja Yhdysvaltojen puolustussopimus. Tuossa DCA-sopimuksessa ei ole rajoituksia ydinaseiden tuomiselle tai kuljettamiselle Suomen kautta, eikä Suomella edes oikeutta tarkistaa mitä aseistusta USA tuo Suomeen. Lähiaikoina myös linjataan, osallistuuko Suomi Naton ydinsotaharjoituksiin.

Stubb joutui vaalikeskustelujen, Palestiina-solidaarisuuden ja kansainvälisessä paineessa tekemään vähän pesäeroa USA:n tukemiin Israelin sotatoimiin Gazassa. Mutta onko hän presidenttinä valmis tukemaan välitöntä tulitaukoa, esittämään rahoituksen jatkamista YK:n palestiinalaispakolaisia avustavalle UNWRA:lle ja tukemaan Etelä-Afrikan kannetta, jossa syytetään Israelia kansanmurhasta ja muista sotarikoksista?

Ay-liikkeen laajenevat lakot nostavat Stubbin eteen myös kysymyksen, mitä hänen puheensa ”yhdistävästä tekijästä” tarkoittaa suhtautumisessa työntekijöihin ja ihmisten sosiaaliturvaan. Presidentti ei niistä päätä, mutta niissäkin mitataan hänen lupauksiaan toimia koko Suomen hyväksi.

Sanotaan, että vaikeina aikoina voimistuu kaipuu vahvasta johtajasta. Stubb ei sellainen ole, ainakaan nyt aloittaessaan. Eikä hänelle sellaista roolia myöskään pidä antaa. Oikeistolaisen Nato-presidentin ja hallituksen vastapainona ja vaihtoehtona tarvitaan rauhanliikkeen, työväenliikkeen ja muun kansalaistoiminnan aloitteita ja aktiivisuutta.