Mitä tekisit 464 miljoonalla?

3.3.2017

Helsinki tekee jättivoittoa

Helsinkiläisten palveluihin on tämän vuoden budjetissa varattu kolme prosenttia vähemmän rahaa kuin viime vuonna. Samaan aikaan kaupunki tekee viime vuodelta voittoa 464 miljoonaa euroa ja tavoittelee voittoa myös tältä vuodelta.

Helsinki on tehnyt tilinpäätöksissä ylijäämää eli voittoa vuoden 2002 jälkeen joka vuosi:

Vuoden 2012 ylijäämä 138 miljoonaa.
Vuonna 2013 ylijäämä 194 miljoonaa.
Vuonna 2014 ylijäämä 379 miljoonaa.
Vuonna 2015 ylijäämä 282 miljoonaa.
Vuonna 2016 ylijäämä 464 miljoonaa (tulosennuste).

Kaupunginvaltuustolla on nyt päättyvällä kaudella ollut talousarvioista päättäessään siis käytössä yhteensä 1 457 miljoonaa enemmän rahaa kuin budjeteissa on arvioitu. Tästä huolimatta päiväkodeissa, kouluissa, vanhuspalveluissa, terveydenhoidossa, sosiaalityössä, kirjastoissa ja muissa palveluissa on jatkuvasti liian vähän työntekijöitä ja rahaa.

Kaupungin keräämiä ylijäämiä ei ole käytetty palveluihin, työllisyyteen tai asuntotilanteen helpottamiseen. Sen sijaan niillä rahoitetaan muun muassa holtittomasti paisuneita Länsimetron laskuja, Sörnäisten autotunnelia ja Kruunusiltojen kaltaisia hankkeita. Kaupungin pankkitileillä makaa jatkuvasti noin 800 miljoonaa euroa. Tämän budjettilinjan ovat siunanneet valtuuston budjettiratkaisuissa kaikkien eduskuntapuolueiden edustajat.

 

Ehdotuksia budjettiin

SKP:n ja Helsinki-listat on esittänyt valtuustossa, että ylijäämistä ohjataan lisää rahaa vanhuspalveluihin, perusterveydenhuoltoon, työllistämiseen, ehkäisevään toimeentulotukeen, kouluille, päiväkodeille, kirjastoille, nuorisotyöhön, kulttuuriin, työväenopistolle, lähiliikuntaan, tonttivuokrien korotusten kohtuullistamiseen, joukkoliikenteen lippujen hintojen alennuksiin ja työntekijöiden matalien palkkojen korottamiseen. Esitykset olisivat lisänneet menoja yhteensä vajaat 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Kruunusiltojen ja Guggenheim-museon sijasta SKP ja Helsinki-listat investoisi mm. edulliseen vuokra-asuntotuotantoon, homekoulujen korjaamiseen ja uusiutuvan energian tuotantoon.

Nyt SKP:n ja Helsinki-listojen ehdokkaat keräävät helsinkiläisiltä ehdotuksia kaupungin ylijäämien käytöstä ensi vuoden budjetissa. Ehdotuksia voi tehdä muun muassa vaaliautolla ja -teltalla, jotka kiertävät neljän viikon aikana lähiöissä, ostareilla ja toreilla ympäri kaupunkia.

Kerro, mitä Sinä tekisit 464 miljoonalla eurolla?

 

(Eespäin-lehti 2/2017. Tämän kirjoittamisen jälkeen julkistetussa Helsingin tilinpäätöksessä ylijäämä vuodelta 2016 nousi tulosennusteesta miljoonalla eli 465 miljoonaan.)

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »