Miksi Suomen hallitus ei ota kantaa sotaa vastaan?

Sodan vaara kasvaa, mutta miksi Suomen hallitus ei ota kantaa sotaa vastaan?

Pääministeri Paavo Lipposen johdolla hallitus on asettunut käytännössä tukemaan USA:n valmistelemaa hyökkäystä Irakiin arvostelemalla sitä vastaan Euroopassa esitettyä kritiikkiä ja ilmoittamalla valmiutensa osallistua sodan tuhojen korjaamiseen.

USA:n valmistelema hyökkäys rikkoo kansainvälisen oikeuden periaatteita. On häpeällistä, että Suomen hallitus myötäilee tällaisen rikollisen hyökkäyssodan valmistelua. Washingtonin sotapolitiikan myötäilyssä hallituksen ulkopolitiikalla ei missä tapauksessa ole sitä kansalaisten tukea, jota presidentti Tarja Halonen uudenvuodenpuheessaan korosti.

Suomella on hyvät perinteet toiminnassa kansainvälisten ristiriitojen rauhanomaisen ratkaisemisen puolesta. Presidentti Kekkosen ajan rauhanpolitiikan perinteiden hylkäämistä kuvaa se, että kun monien muiden maiden johto vetosi uuden vuoden alkaessa rauhan puolesta, niin Suomen hallitus keskittyi pääministerin johdolla julkisuudessa pohjustamaan hyökkäyssodan tukemista ja liittymistä USA:n johtamaan sotilasliitto Natoon.

Hyökkäys Irakiin ei ole ratkaisu joukkotuhoaseiden uhkaan vaan merkitsisi päinvastoin joukkotuhoaseiden käyttämistä ja sodan käyttämistä keinona ajaa USA:n maailmanherruuden ja öljyteollisuuden tavoitteita.

EU:n ja Naton tiivistyvä yhteys

Lipposen hallitus on kytkemässä Suomea sotapolitiikkaan myös hyväksymällä Euroopan unionin kriisihallinnan tehtävien laajentamisen yhteisen puolustuksen eli sotilasliiton suuntaan. Hallitus on valmis hyväksymään EU:n perustuslakia valmistelevan konventin puhemiehistön ajatuksen ns. tiiviimmästä yhteistyöstä, jonka puitteissa osa jäsenmaista voi edetä pidemmälle sotilaallisella alalla ja ns. rakentavasta pidättäytymisestä, jonka mukaan muut eivät tätä estä.

Hallituksen EU-ministerivaliokunnan äskeinen päätös hyväksyä EU:n konventissa tällainen linja, jos suuri joukko jäsenmaita sitä haluaa, merkitsee jäähyväisiä Suomen sotilaalliselle liittoutumattomuudelle. Käytännössä tämä linja voi johtaa myös Suomen osallistumiseen sotatoimiin. EU-ministerivaliokunta ilmaisi jo Suomen tuen EU:n sotilaalliselle toiminnalle terrorismin vastaisessa sodassa, jolla presidentti Bushin hallinto perustelee myös valmistelemaansa hyökkäystä Irakiin. Hallituksen päätöksessä ei edes edellytetä YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia EU:n sotilaalliselle toiminnalle.

Lipponen vie kohti Natoa

EU:n ja Naton joulun alla tekemä sopimus merkitsee sitä, että EU:n sotilaallista toimintaa kehitetään tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa ja tärkeiltä osin Naton sotilaalliseen kapasiteettiin nojaten. Pääministeri Lipposen mukaan myös Suomen Nato-jäsenyys tulee mahdollisesti vaalien jälkeen hallituksen ja eduskunnan päätettäväksi (Seura-lehti 3.1.03).

Erityisesti hallituksen vasemmistopuolueilta, mutta myös eduskunnan suurta valiokuntaa johtavalta keskustalta, on syytä vaatia selvää kannanottoa sotapolitiikkaa, Natoa ja EU:n militarisoimista vastaan.

Kun pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen liputtaa yhä selvemmin Naton ja euroarmeijan puolesta, merkitsee hallituksen ja eduskunnan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja EU-asioita käsittelevien valiokuntien yksimielisyys käytännössä sitä, että myös hallituskumppanit Vasemmistoliittoa myöten tukevat Suomen kytkemistä sotilasliittoon.