Miksi kaupunki laiminlyö työllistämistä?

24.11.2016

Valtuustossa

Miksi kaupunki laiminlyö työllistämistä?
– Yli 17 miljoonan sakkomaksu pitkäaikaistyöttömyydestä

– Valtuuston kyselytunnille (29.2.) 

Pitkäaikaistyöttömyys on vakava inhimillinen, sosiaalinen ja myös taloudellinen ongelma. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan työelämästä syrjäytetty ja syrjäytynyt nuori maksaa kansantaloudelle noin 700 000 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan yksi työtön maksaa yhteiskunnalle lähes 20 000 euroa vuodessa verrattuna siihen, että hän olisi töissä.

Vuonna 2006 muutetun työmarkkinatukilain nojalla kunnat maksavat valtiolle puolet niiden työttömien työmarkkinatuesta, jotka ovat olleet työttömänä yli 500 päivää ja joille kunta ei ole järjestänyt työtä tai aktivointitoimenpiteitä. Helsingin kaupunki joutui viime vuonna maksamaan tätä ns. sakkomaksua 17,2 miljoonaa euroa (Kuntalehti 1/2012). Helsingissä pitkäaikaistyöttömien aktivointiaste oli suurten kaupunkien heikoimpia, vain 23 prosenttia.

Aktiivisella työllistämisellä Helsinki voisi säästää työmarkkinatuen sakkomaksuja ja saada työpanoksen, joka olisi tärkeä sekä työttömille että kaupungille. Kaupunki saisi myös verotuloja.

Kysynkin, mihin toimenpiteisiin Helsinki on ryhtynyt mielekkään työn järjestämiseksi työttömille ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi? Mihin toimiin kaupunki on ryhtynyt erityisesti Helsingin tilanteeseen soveltuvien toimintamallien kehittämiseksi ja kokeilemiseksi aktiivisissa työllistämistoimissa? Entä miten kaupunki on varautunut taloustaantuman myötä uhkaavaan työttömyyden pahenemiseen esimerkiksi lisämäärärahojen osoittamiseksi työllisyyden hoitoon?

 

© 2024 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »