MetropoliLabia ei pidä yhtiöittää

7.4.2010

Kun Helsingin ja pääkaupunkiseudun kuntien elintarvike-, vesi- ja ympäristönäytteiden laboratoriotoiminta muutettiin liikelaitokseksi vuoden 2008 alusta, todettiin päätöksen perusteluissa, että yhtiömuoto ”ei tässä tapauksessa sovellu kaupunkien välisen yhteistyön organisaatioksi”. Näin siksi, että yhtiömuoto johtaa siihen, että kaupunkien pitäisi kilpailuttaa omatkin palvelunsa. Nyt kunnat hankkivat palvelut MetropoliLabilta kilpailuttamatta. Kuuluin niihin, jotka vastustivat liikelaitostamista myös siksi, että päätöksenteko keskitettiin pieneen piiriin ja ympäristöterveydenhuollon lakisääteiset velvoitteet alistettiin liiketaloudellisille tavoitteille.

Nyt perustelut ovat kääntyneet ylösalaisin. Tässä esityksessä väitetään, että liikelaitos ”ei kykene tuottamaan viranomaisvalvonnan edellyttämiä laboratoriopalveluja riittävän korkeatasoisina ja laajoina”. Miten niin? Liikelaitos on tuottanut näitä palveluja nyt yli kaksi vuotta eikä esille ole tullut mitään tällaista ongelmaa. Tässä puhutaan myös ”hallitusta siirtymisestä kilpailuttamiseen” tuomatta lainkaan esille riskejä, että yhtiö voi myös hävitä kilpailutuksessa. Lisäksi esityksessä sivuutetaan kokonaan se, että yhtiömuoto siirtää asioita liikesalaisuuden piiriin ja rajoittaa olennaisesti valtuuston mahdollisuuksia vaikuttaa näihin palveluihin. Eikä kyse ole edes mistään suuresta bisneksestä, kun liikelaitoksen liikevaihto on ollut vain kolme miljoonaa euroa vuodessa.

Kaupunginhallitus perustelee esitystään myös Euroon komission ns. Destia-päätöksellä. Tämä perustelu herättää kysymyksen, eikä valmistelussa todellakaan tunneta asioita vai johdetaanko tässä tietoisesti harhaan päätöksentekijöitä? Tiedossa pitäisi olla varsin tuore Metsähallituksen yhtiöittämisesitys, joka vedettiin pois siksi, että Destia-päätös ei sovellu ohjenuoraksi myös viranomaistehtäviä suorittavaan organisaatioon.

Esitän näihin perusteluihin viitaten, että valtuusto päättää hylätä esityksen MetropoliLab-liikelaitoksen toiminnan siirtämisestä perustettavalle osakeyhtiölle.

(Valtuusto hyväksyi yhtiöittämisen äänin 75 – 4, tyhjää 5)

© 2018 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »