Medialiitto kaatoi postin sopimukset – miksi?

25.11.2019

Medialiitto kaatoi eilen sovintoesityksen, jolla muut osapuolet olivat valmiita sopimaan kiistan postin pakettilajittelijoita ja samalla koko viestinvälitys- ja logistiikka-alaa koskevista työehtosopimuksista.

Medialiitossa ratkaisun teki hallitus, jossa istuvat Sanoma-yhtiön, Keski-Suomalaisen, Alman, Turun Sanomien, Otavan ja muutamien muiden isojen yksityisten mediayhtiöiden toimitusjohtajat.

Lähes samat yhtiöt omistavat Jakeluyhtiö Suomi Oy:n, joka on alkanut kehittää Postin kanssa kilpailevaa valtakunnallista jakeluverkkoa. Se tarjoaa palveluja lehtien, kirjeiden, pakettien ja muussa jakelussa. Vuonna 2015 perustettu yhtiö on laajentanut toimintaansa sen jälkeen, kun Sipilän hallitus vapautti postin jakelun kilpailulle.

Medialiiton johdolla on selvä intressi heikentää Postin asemaa ja luoda lisää markkinoita sen isäntien perustamalle yksityiselle jakeluyhtiölle. Samalla se haluaa torjua posti- ja logistiikka-alan ammattiliitto PAU:n tulemisen Teollisuusliiton rinnalle Medialiiton sopimuskumppaniksi. Mediatalojen johtajat pelkäävät PAU:n sopimuksen rohkaisevan sen jäsenyritysten muitakin työntekijöitä vaatimaan parempia työehtoja kuin Teollisuusliiton jakelijoille tekemissä surkeissa sopimuksissa on ollut.

Postin tytäryhtiö Posti Palvelut Oy:llä ei pitäisi olla mitään syytä kuulua postin kanssa kilpailevien yhtiöiden etuja ajavaan Medialiittoon. Yhtä selvää on se, että Postin ongelmien ratkaiseminen edellyttää Postin hallituksen vaihtamista sellaiseen, joka haluaa ja osaa kehittää postia julkisena palveluna. – Mitä tekee Antti Rinteen hallitus ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero?

© 2019 Yrjö Hakanen
webDesign: Mekanismi »